keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Mooseksen kuolemanpartiot


Mooseksen kuolemanpartioista kerrotaan Vanhassa Testamentissa.

Mooses viettää tähtihetkeään, sillä tarinan mukaan hän oli johtanut vapaustaistelua jättäen faaraon nuolemaan näppejään. Pian tämän jälkeen Mooses sai kutsun tapaamaan itse Jumalaa. Vuorella oli savukone ja pyrotekniikkaa.

Vuorella Mooses sai kivitaulut, joihin oli kaiverrettu käskyjä. Tämä ei kuitenkaan ole tarinan kliimaksi, sillä väkivaltainen kliimaksi tapahtuu pian käskyjen saamisen jälkeen.

Sillä välin kun Mooses oli hankkimassa kivitauluja Israelin heimot olivat touhunneet sitä sun tätä. He eivät alun alkaenkaan olleet vakuuttuneita Mooseksen propagoimasta monoteismistä. Heimot olivat väsänneet kultaisen vasikan ja tämä ei sitten miellyttänyt Moosesta.

Mooses löi kivitaulut murskaksi ja joutui palamaan vuorelle. Lisäksi Mooses kutsui koolle väkivaltaisimmat kannattajansa.

”Kaikki, jotka ovat Herran puolella, tulkoot tänne. Näin sanoo Herra Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa hän vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.”

Mooses organisoi kuolemanpartion, joka tappoi 3000 heimoveljeään pilkkomalla heidät palasiksi. Tarinan mukaan Mooses oli väkivaltainen omahyväinen fanaatikko.

Vähän aikaisemmin Jumala oli ilmoittanut Moosekselle käskyn: Älä tapa! Mooses kuitenkin ajattelee, että hänen velvollisuutensa on tapattaa 3000 ihmistä.

Tarinan opetus on se, että jos sattuu törmäämään ihmisiin, jotka eivät palvo tappamisen kieltänyttä Jumalaa, heidät pitää tappaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti