torstai 28. maaliskuuta 2019

Taas yksi kristillinen talousrikos


Yle kertoi, että Pohjanmaan käräjäoikeus on määrännyt Marttyyrikirkon ystävät ja sen perustajan Johan Candelinin omaisuutta takavarikkoon lähes 2,6 miljoonan euron arvosta.

Miten nämä kristilliset yhdistykset aina päätyvätkin tekemään talousrikoksia? Tosin Marttyyrikirkon kohdalla kyse on vasta epäilystä. Toinen mahdollisuus on jonkinlaiseen seksiskandaaliin sekaantuminen. Usein kyseessä on molemmat.

Selitykseksi ei kelpaa: Devil made me do it!

Marttyyrikirkon kohdalla kyse on rahankeräysrikoksesta vuosilta 2014-2019. Lisäksi Candelinin kohdalla kyseeseen tulee myös kirjanpitorikos. Tämä on niin nähtyä, eikä kukaan ota oppia muiden aiemmista virheistä. Hämmästyttävää, että ihmiset antavat noinkin suuria summia jollekin pastorille ja tämän taustayhdistykselle.

USA:ssa uskonto on miljardibisnes ja sama näyttää pätevän Suomeenkin.

Tästä ei ole kuin muutama viikko kun kristillisdemokraattien pari kansanedustajaa hehkuttivat sitä, että uusi rahankeräyslaki helpottaa vapaiden suuntien varainhankintaa. Minä lyön vetoa sen puolesta, että ko. laki lisää väärinkäytöksiä, sillä en usko, että valtiolla on resursseja valvoa uuden lain mahdollistamia väärinkäytöksiä. Väärinkäytökset paljastuvat tulevaisuudessa rehellisten kansalaisten toimesta. Saattaa olla myös niin, että joku kusetetuksi tullut ihminen raportoi väärinkäytöksistä. Uskossa menee ensin järki ja lopulta järki. Poikkeuksia ei taida löytyä.

Ratkaisuksi ehdotan noin uskontopohjaisten yhdistysten ja säätiöiden verottamista. Tällöin kirjanpitoa tutkittaisiin tarkemmin joka vuosi, ja jos verotuloja jäisi saamatta, niin asiaan takuulla puututtaisiin. Uskonnolla ei tulisi olla erivapauksia vaan niiden parissa esiintyvät rikokset tulisi saattaa juridiseen edesvastuuseen siinä kuin muidenkin.

Minä väitän, että usko (ihan mihin tahansa jumalaan) korruptoi ihmisen siten, että ihminen on altis kaikenlaisiin konnuuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti