Kovin on mennyt
suomalainen politiikka republikaanien kopioimiseksi. Se mikä ennen tunnettiin
Suomessa vasemmistona, on nykyään aivan samanlainen kuin demokraattien
yrityssiipi Yhdysvalloissa. Ennen nämäkin olivat maltillisia republikaaneja.
Koko oikealle heilahtanut poliittinen kenttä on republikanisoitu ja se on ollut
tämän blogin toistuvana teemana. Kirjoittaapa melkein mistä tahansa, niin
kaikkialla törmää republikanisaation irvokkaimpaan muotoon.
Yksi
republikanisaation ilmentymä on validin ja relevantin analyysin puute.
Toimenpiteitä milloin minkin asian suhteen kyllä esitetään, mutta mihinkään ei
perehdytty kunnolla. Se, että jotakin asiaa saadaan kommentoimaan joukko
professoreita, ei tarkoita sitä, että asiaan olisi perehdytty. Professorin
status ehkä antaa lausunnolle jonkinlaista arvovaltaa, mutta analyysin
kriteereitä nuo lausunnot harvoin täyttävät.
Byrokratiaa
paheksutaan, sitä kammoksutaan, mutta harvoin ymmärretään, että kunkin
hallinnonalan paras tuntemus majailee hallinnonalan virkamieskunnassa; siinä
joukossa virkamiehiä, jotka ovat päässeet asemaansa meriittien ansiosta,
eivätkä suinkaan poliittisen virkanimityksen perusteella. Toki uravirkamiehellä
voi olla poliittinen vakaumus, mutta hän tekee työnsä virkamiehenä faktoihin
perustuen. Faktat ovat faktoja
poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.
* * *
Suomessakin on
innostuttu normien purkamisesta, puhutaan jopa ”norminpurkutalkoista”. Tämäkin
on yksi monista republikanismin piirteistä.
On rakennettu
keinotekoinen vastakkainasettelu: byrokraatti vs. yksittäinen kansalainen.
Vastakkainasettelun retoriikkaan kuuluu byrokratian näkeminen mörkönä, vaikka
aina ei edes ymmärretä, mitä kussakin puheenvuorossa byrokratialla
tarkoitetaan.
Jokaisen
järjestäytyneen yhteiskunnan piirteisiin kuuluu byrokratia. Tämä toimintapa ei
tietenkään miellytä kaikkia kaiken aikaa. Ei sen tarvitsekaan. Byrokratian
tarkoituksena on taata ennustettavasti toimiva hallinto niin paikallisella kuin
valtakunnallisellakin tasolla.
Sen mitä olen
seurannut suomalaista poliittista keskustelua, niin yksi suomalaisen
republikanismin piirre on sekin kopioitu Amerikasta: valtionhallinto pyritään
kuristamaan minimiin. Retorisesti väitetään tarkoituksena olevan hallinnon
hajauttaminen paikallistasolle, mutta tarkoituksena on lopulta hallinnon
supistaminen minimiin, ääritapauksissa valtionhallinnon eliminoiminen kokonaan.
Motiiveja voi
vain arvailla. Jos amerikkalainen malli korreloi suomalaisen kanssa, niin
motiivina on kleptokratia, suuryritysten ylivallan paaluttaminen nihilistiseksi
laillistetuksi mielivallaksi. Tämä on ollut USA:n republikaanipuolueen ainoa
motiivi Reaganin ajoista alkaen.
Byrokratian,
normien ja regulaation purkaminen tarkoittaa republikanisoidussa valtiossa
avoimen valtakirjan antamista yritysten epäeettiselle toiminnalle. Yritysten
itsesäätely yhteiskuntavastuuta koskevissa asioissa ei onnistu. Sellaisesta ei
ole ainuttakaan toimivaa esimerkkiä, ei missään päin maailmaa.
Kleptokratiasta
sen sijaan on paljon esimerkkejä. Ihan ensimmäisenä mieleen tulevat Venäjä ja
Yhdysvallat ja nämä ovat kansallisista erityispiirteistään huolimatta
kleptokratian johtavia maita. Tällä samalla tiellä näyttää olevan Suomikin sen
perusteella kuinka nykyinen hallitus on ajanut milloin mitäkin republikaaneilta
omittua asiaa.
* * *
Republikanisoitumiseen
kuuluu oleellisesti korruptio. Suomessa korruptio ei taida olla samalla tasolla
kuin USA:ssa, Venäjälle tai monessa muussa maassa. Suomessa ei politiikassa lopulta
liiku sellaisia rahoja kuin Amerikassa.
Republikanisoitumisen
piirteenä ovat ”ostetut” poliitikot. Amerikassa lobbarit pyörittävät todella
isoja rahoja. Lobbaaminen on miljardibusiness. Suomessa rahaa ei taida paljon
liikkua. Lobbarit operoivat poliitikkojen turhamaisuudella. Republikanisoinnissa sekin on osoittautunut
hyväksi strategiaksi.
Sinänsä on aika
paradoksaalista, että kaikkein räikein korruptio koskee konservatiivisia
tahoja. Nämä konservatiivit ovat muutenkin varsin varakkaita, eikä heidän
ainakaan toimeentulon takia tarvitsisi olla korruptuneita. Ehkä korruptio saa
heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi?
Kaikkein vähiten
korruptuneita länsimaissa taitavat olla keskitason ja alemman tason
virkamiehet. Korruptio koskeekin niitä, jotka ovat päättävässä asemassa.
* * *
Republikanisoidun
politiikan puheenaiheet perustuvat aina toiseuden pelkoon. Aina joku oman
”heimon” ulkopuolinen taho on uhka. Konservatiivisen kaikukammion oloissa uhkia
ja pelkoja toistetaan niin paljon, että heimot alkavat elää omaa
todellisuudesta vieraantunutta elämäänsä kukin omassa kuplassaan ja vielä
siten, että jopa lähimmän naapurin kupla on oman kuplan asukkaille uhka.
Uhka
projisoidaan milloin maahanmuuttajiin, milloin joihinkin muulla tavoin uskoviin
uskonnollisiin yhteisöihin, joskus jopa liberaaleihin bloggareihin. Tämä ilmiö
taitaa olla niitä harvoja universaaleja ilmiöitä netin ihmeellisessä
maailmassa.
Primitiivinen
tribalismi on samanaikaisesti sekä paradoksaalista että huvittavaa.
Haittaisänmaallisten heimon kohina on etnonationalistisen republikanisoidun heimon
aiheuttamaa kohinaa, oikeastaan mölinää. Tällaisen tribalismin oletus on, että
muut ennen pitkää liittyvät heidän heimoonsa joko suostuttelulla tai
pakottamalla. Kohdatessaan vastarintaa heidän selviytymisstrategiansa on
silkkaa uhriutumista.
Suomestakin
löytyy heimoajattelun ääriesimerkkejä sadan vuoden takaa. Sisällissodat ovat
heimoajattelua kauheimmillaan.
* * *
Monipuoluejärjestelmässä
republikanisoinnin todennäköisyys on pienempi kuin kaksipuoluejärjestelmässä. Kaksipuoluejärjestelmä
on koko ajan luisumassa totalitarismiin; näin varsinkin silloin kun vallassa
oleva puolue on republikanisoitu, olipa puolue alun alkaen totalitaristinen tai
ei. Vallan paaluttaminen ikuiseksi – tai tällaiseen pyrkiminen – on
republikanismin täyttymys. Tuossa yllä oli juuri puhetta tällaisesta
heimoajattelusta. Vallan betonoiminen korreloi aina ja takuuvarmasti korruption
kanssa.
Toki
monipuoluejärjestelmässäkin löytyy omat totalitaristiset voimansa, mutta
tavallisesti oppositio tai opposition muodostama koalitio on riittävän vahva ehkäisemään
republikanisoidun vallan tyrannian.
Suomessa on
tällä vuosisadalla ollut ikävänä piirteenä kaikkien puolueiden ja jopa
ulkoparlamentaaristen voimien republikanisoituminen. Tämä koskee milloin
mitäkin asiaa. Mielivallan tyrannia on Suomessa asiakeskeistä, joten jokaisesta
puolueesta löytyy republikanisointia jonkin asian suhteen. Kollektiivisesti
Suomen poliittisesta järjestelmästä on tullut republikanisoitua tyranniaa ja
mielivaltaa.
Mitään puoluetta
ei voi äänestää ilman, että kannattaa republikanisoitua tyranniaa. Ehkä
vaikuttaminen pitäisi siirtää virallisen poliittisen järjestelmän ulkopuolelle?
* * *
Äänestäjäkunnan
kollektiivinen flegmaattisuus on myös edesauttanut poliittisen järjestelmän
korruptoitumista. Tämäkin on aika universaali ilmiö. Jos ei ihan kaiken
kattava, niin ainakin länsimaissa vallitseva tilanne.
Ehkä jokaisen
potentiaalisen äänestäjän olisi aloitettava analyysi itsestään ja
lähiympäristöstään. Rasittavaahan tällainen tarkastelu on.
Jos kaipaa
totalitarismia, on rehellisempää myöntää itselleen asiain tila kuin keksiä
ontuvia puolustuspuheita kaipaamalleen järjestelmälle naamioimalla
puolustuspuhe näennäisdemokraattiseksi sanapuuroksi.
Republikanismista
ei juuri löydy mitään kannatettavaa. Silti se voi hyvin monessa maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti