lauantai 28. huhtikuuta 2018

Harkimon kanssa menevät sekä rahat että terveys


Nyt on kulunut reilu viikko Hjallis Harkimon Liike Nyt -lanseerauksesta ja Harkimo on ja pysyy pelkästään vittuuntuneena vanhenevana miehenä

Jopa Urheilulehti (nro 17, 26.4.2018) kommentoi Vesa Rantasen laatimassa pääkirjoituksessa Harkimon tekemisiä jääkiekon saralla. Pääkirjoitus oli otsikoitu: Kiitos ja näkemiin.

Rantasen pääkirjoituksen pointti on se, että Harkimon onnistui tärvelemään Jokerien brändin ja liiketuloksen.

Rantanen kirjoitti Harkimosta: Itsekäs poukkoilija. Lyhytnäköinen tuuliviiri. Harvinaisen määrätietoinen tavoittelemaan etuja itselleen ja välittömälle lähipiirilleen. joka kuitenkin on vuosien suhmurointien takia pienentynyt huomattavasti. /…/ Harkimo nousi jopa 2002 liigahallituksen puheenjohtajaksi, mutta jätti toimen vajaassa vuodessa, koska myös urheilun kabineteissa päätökset ovat usein kompromisseja.

Jääkiekonkin saralla Harkimon tyranniaa tavoittelevat toimintatavat ovat olleet niin häiritseviä, että ei ole lainkaan uskottavaa, että poliittisessa kansanliikkeessäkään noudatettaisiin mitään muuta toimintatapaa. Demokratiaa Harkimo ei omista persoonallisuuden piirteistään johtuen voi edes kannattaa.

Myös Aamulehden (28.4.2018) paperiversio kiinnittää sivulla A34 huomiota Harkimon tunarointiin, ei pelkästään urheilun saralla vaan myös busineksissa. Suurin osa Harkimon busineksista on mennyt ihan vituiksi.

Monitoimiareenoista Hartwall-areena on päätynyt venäläiseen omistukseen ja perusteellinen selvitys Harkimon suhmuroinnista tässäkin asiassa on vielä tekemättä.

Harkimo hääräsi Hampurin hallin parissa, mutta se projekti oli jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu kaatuen Sanoman syliin. Sanoman kanssa Harkimolla on ollut muutakin kahakkaa. Voidaankin sanoa, että Harkimon pyrkivän kusettamaan kaikki liikekumppaneitaan.

Muista rakennushankkeista Sipoonranta-projekti meni sekin vituksi. Ennen kuin ensimmäiset talot olivat edes pystyssä, Harkimo oli myynyt osuutensa eteenpäin. Näitä uusia omistajatahoa kohtasi pikainen konkurssi. Taas Harkimo kusetti liikekumppaneitaan.

Harkimon harrastelusta urheilumanageroinnin parissa on ollut puhetta jo aiemmin, joten ei toisteta vanhaa. Harkimon busineksista löytyy kyllä muutakin hämärää.

Radiokanava Sport FM ei menestynyt. Rahaa paloi Suomen oloissa utopistiseen hankkeeseen.

Anna-käteisautomaattiketju kusi sekin.

Tapahtumajärjestäjä Starsquad oli yksi monista Harkimon vituiksi menneistä jutuista.

Myös Kauppalehti on paneutunut Harkimon sekalaisiin busineksiin jutussa, joka kantoi otsikkoa: Harkimon elämäntyö. Rapakuntoinen yritysryväs. Juttu perustui Balance Consultingin analyysiin.

Jokaisella, joka lähtee Harkimon mukaan yhtään missään asiassa, on edessään takuuvarma epäonnistuminen. Harkimon kanssa menevät sekä rahat että terveys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti