perjantai 20. huhtikuuta 2018

Myös Janitskin ansaitsee asiallisen oikeudenkäynnin


MV-lehden entinen pääjehu Ilja Janitskin palautettiin Andorrasta Suomeen ja tämä tietenkin herätti sentimentaalisia kommentteja puolesta ja vastaan.

Janitskinia epäillään aika monesta rikoksesta ja on pelkästään kohtuullista, että häntä itseään kuullaan asian johdosta ennen mahdollisten syytteiden nostamista.

Janitskiniin pätee sama kuin tällä viikolla oikeudessa olleen ”Turun puukottajaan”. Molemmat saavat asianmukaisen oikeudenkäynnin.

On paradoksaalista, että keskustelupalstoilla samat nimet ja nimimerkit vaativat Turun puukottajan lynkkaamista, mutta samanaikaisesti edellyttävät Iljan vapauttamista.

Nämä kommentaattorit yrittävät politisoida Case Janistskinin. Suomi on kuitenkin oikeusvaltio, jossa kaikkia epäiltyjä kohdellaan samalla tavalla kyseisen epäillyn poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.

Lynkkaukset ja vapautukset mielivaltaisesti eivät kuulu oikeusvaltion periaatteisiin. Suomessa on yksi vähiten korruptoituneista oikeuslaitoksista. Valitusoikeuskin kuuluu oikeusvaltion periaatteisiin ja tässäkin asiassa Suomi kuuluu maailman mittakaavassa kärkivaltioihin.

Katsotaan nyt mahdollinen oikeudenkäynti ennen kuin ryhdytään hutkimaan. Tämä taitaa olla liikaa pyydetty keskustelupalstojen räyhähengiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti