Uhriutuminen oikeiston identiteettipolitiikkana

Uskonnollisen oikeiston identiteettipolitiikkaan liittyvää politikointia on varsin mielenkiintoista seurata.

Merkittävän identiteetti, jonka uskonnollisen oikeiston, kovaääniset edustajat omaksuvat on lähes poikkeuksetta uhrin identiteetti. Tästä lähtökohdasta he tekevät sitten politiikkaa, jonka menettelytapoja koskevana poliittisena ohjelmana on heidän vähemmistöön jääneiden ja ihmisyydelle vihamielisten mielipiteiden saattaminen yleiseksi laiksi.

Uskonnollisen oikeiston identiteetti on ekvivalentti lihaa syövien valkoisten kristittyjen vihaisten miesten identiteetin kanssa. Tämä joukko asettaa itsensä uhriin asemaan vaatien itselleen erivapauksia, koska he ovat uhreja; uhreja jollekin ”rikokselle”, jota ei edes olemassa.

Tässäkin blogissa on jo vuosia filosofoitu hegemoniasta ja hegemonia-aseman murtumisesta. Uskonnollisen oikeiston identiteettipolitiikka on aina yhteydessä juuri hegemonia-aseman menettämiseen. Tällainen lähestymistapa on havaittavista Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston politikoinnissa. Näyttää siltä, että sama tapa on rantautunut myös Suomeen, vaikka Suomessa ei olla saavutettu samanlaisia mittasuhteita kuin Atlantin takana Amerikassa. Sinänsä mielenkiintoista, että Kanadassa uskonnollisen oikeiston vaikerointi identiteetistään ei ole läheskään samaa luokkaa kuin rajan eteläpuolella.

Koomiseksi uskonnollisen oikeiston identiteettipolitiikan tekee se, että vuosia ja vuosikymmeniä he kohdistivat kritiikkinsä ”vasemmiston” identiteettipolitiikkaan, tai siihen minkä he uskoivat olevan jotain tarkemmin määrittelemätöntä identiteettipolitiikkaa. Kyytiä saivat ja saavat seksuaalivähemmistöt, etniset vähemmistöt, feministit eri variaatioineen. Tulilinjalle joutuvat lähes kaikki, jotka eivät ole samaa mieltä uskonnollisen oikeiston kanssa.

Hegemonian menettäminen voi ottaa koville ja niin ottaakin. Vastareaktiona on entistäkin eksklusiivisempi identiteetti. Kaikki pyritään tekemään mahdollisimman jyrkäksi, sillä jyrkkien vastakkainasettelujen oletetaan oikeuttavan oma identiteettipolitiikka.

Uskonnollisen oikeiston edustajia on profiloitu Yhdysvalloissa paljonkin. Profiloinnin perusteella piirteenä on pelko. Uskonnollinen oikeisto kysyykin: ”Kuinka minun käy nopeasti muuttuvassa maailmassa?”

Muutoksen vastataan takertumalla jyrkkiin ja tiukkoihin dogmeihin. Hämmennystä lisää se, että nämä jyrkät ja tiukat dogmitkin ovat muuttuneet sosiaalisesti paheksuttaviksi, toisinaan jopa laittomiksi.

Yhdysvalloissa ehkä kolmannes väestön on uskonnollisen oikeiston identiteettipolitiikan kannattajia. Euroopassa, ainakin läntisessä Euroopassa, tiukkaa identiteettipolitiikkaa ei kannata noin monia. Euroopassa oikeiston identiteettipolitiikassa uskonnolla ei ole niin näkyvää osaa kuin Yhdysvalloissa.

Maaninen ehdottomuus identiteetin suhteen vai kiihdyttää kierrettä. Oikeiston identiteetti ajautuu entistä enemmän marginaaliin, jolloin uhriutuminen saa uutta virtaa. Kierre jatkuu kunnes uskonnollisen oikeiston kannattajat ovat ajautuneet järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella. Jotkut yrittävät sinnitellä yhteiskunnassa, mutta vaatii melkoista todellisuudesta vieraantumista, jos ei ole tietoinen ympärillään jatkuvasti muuttuvasta maailmasta.

Ilmeisesti amerikkalainen yhteiskunta on jo nyt jakautunut heimoihin. Jakoperusteina ovat puoluepolitiikka, uskonto tai ihan mikä tahansa, joka perustuu binaariseen maailmankuvaan, olipa tuolle maailmankuvalle perusteita tai ei.