tiistai 20. maaliskuuta 2018

Porilaisen blondin vaalivankkurit ojassa - sivistysporvarit jäivät alle


Porilainen blondi…vaalivankkurit…konservatiivit…uhriutuminen…Charlie Sykes…konservatiivien rappio…sivistysporvareiden kuolema.

Porilaisen blondin vaalivankkurit ajoivat ojaan heti lähtösuoralla hirveällä kolinalla. Edellisestä porilaista blondia koskevasta postauksestani ei mennyt kuin muutama tunti, niin tukevasti ojassa olivat vaalivankkurit. Ei taida löytyä sellaista traktoria, joka jaksaisi vetää vankkurit tielle. Ihan on kuskin oma vika.

Porilainen blondi, joka tunnetaan myös nimellä Laura Huhtasaari, osoitti koomista uhriutumista, kirjoittamalla persujen temmellyskentäksi muodostuneessa Uuden Suomen Puheenvuorossa homoista. Porilainen blondi oli pahoittanut mielensä siitä, että ihmiset ovat hänelle ilkeitä, koska hän vähän joka välissä vastustaa homoja ja muita vähemmistöjä. Monet kuitenkin jakavat porilaisen blondin maailmankuvan, vielä useammat eivät jaa.

Porilaisen blondin ohjelmajulistukset ovat kopioitu suoraan amerikkalaisen oikeiston vastaavista. Kun Yhdysvallat ovat blondille niin hunajainen maa, niin blondin olisi syytä tutustua amerikkalaisten konservatiivien julkaisuihin, siis muihin kuin alt-rightin propagandakanaviin.

Porilainen blondi voisi aloittaa vaikka lukemalla Charlie Sykesin A Nation of Victims: The Decay of American Character (1993). Kirjan ensipainoksesta on jo tosiaan 25 vuotta ja tuona aikana oikeiston uhriutuminen on vain kiihtynyt. Tätä menoa porilainen blondi saavuttaa amerikkalaiset vastineensa tuota pikaa.

Sykes itse on konservatiivi, viimeinen mohikaani William F. Buckley konservatiivisessa suuntauksessa.  Sen jälkeen konservatiivien poliittisena ohjelmana olikin uhriutuminen, jota villittiin vitutuksella. Nyt ollaankin siinä tilateessa, että vittuuntuneet uhrit tekevät politiikkaa silkan koston motiivein. Tapa sekin helpottaa vitutusta.

Sykes kuului harvalukuiseen vielä elossa olevaan konservatiivien intellektuellien joukkoon. Lisätään joukkoon vielä David Brooks. Nämä kaksi jo ikääntyvää herraa ovat pitäneet sivistysporvareiden puolia idiotismin korkeimman asteen saavuttaneessa konservatiivisessa suuntauksessa.  Jos suomalaisesta politiikasta hakee Sykesin ja Brooksin vastinetta, niin mieleen tulee ehkä lähinnä Tuure Junnila, joka hänkin on jo kuollut, kuten ovat melkein kaikki sivistysporvarit.

Sykes oli konservatiivisten intellektuellien ääni ”talk radiossa” ja jopa Fox Newsissa. Loppuvuodesta 2016 Sykes lensi pihalle Foxilta vain sen takia, että hän oli skeptinen konservatiivien nykytilan suhteen.

Sykes ei kuitenkaan uhriutunut kuten porilainen blondi. Blondin kirjoitus oli vain yksi hyvä esimerkki sekä hänen että koko konservatiivien epä-älyllisyydestä.

Blondin vaalivankkurit kyntävät tiukasti ojanpohjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti