Viimeisen puolen
vuosisadan mielenkiintoisin hahmo suomalaisessa politiikassa on ilman muuta
Paavo Väyrynen. Pääsääntöisesti kaikkialla missä Paavo Väyrynen liikkuu, siellä
tapahtuu katastrofi.
Vastikään
käytyjen presidentinvaalien jälkipeleissä Väyrysen ympärillä kiehuu. Kyse on
jostain rahasotkuista. Oikeastaan en ole lainkaan yllättynyt, että jälkipelit
jatkuvat juuri Väyrysen kohdalla. Muut kandidaatithan ovat jo muutamassa
viikossa vaipuneet unohduksiin.
Väyrynen on nyt
saamassa fudut perustamastaan kansalaispuolueesta. Väyrynen ja
Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen Tuula Komsi nokittelevat toisiaan Uuden Suomen Puheenvuorossa. Sillä
tavalla ei ainakaan selviä kuka teki ja mitä. Hauskaahan nokittelua toki on
lukea.
Vähän vastaavaan
jupakkaan Väyrynen ajautui Keskustassa, jonka kunniapuheenjohtajana hän
edelleen toimii. Kun Väyrystä kannattanut vanhaa kaarti alkaa olla jokainen jo
haudassa, niin nuoremmista ei juuri ymmärrystä heru Väyryselle.
Uransa ja
elämänsä ehtoopuolella Väyrysestä on tullut politiikan Don Quijote. Aiemmin
Väyrynenhän oli pelkkä konna, joka vehkeili neuvostoliittolaisten kanssa, oli
osallisena päivärahajupakassa, nipisteli lentoemäntiä perseestä. Monessa muussakin
jutussakin on Väyrynen ollut mukana.
Väyrysestä
voidaan sanoa samaa kuin monesta muusta poliitikosta: kaikki mitä hän on
vastustanut, on toteutunut.
Väyrysellä on
käänteinen Midaksen kosketus: kaikki mihin hän koskee, muuttuu paskaksi. Se on
jo sinällään meriitti.
Kun joku ehkä
joskus tulevaisuudessa penkoo arkistoja, niin kaikki konnuudet, joihin Väyrynen
on ollut osallisena, tulevat päivänvaloon. Melkein kaikkeen mihin Väyrynen on
osallistunut, on liittynyt isompaa ja pienempää konnailua. Suomen oikeuslaitos
on ollut Väyryselle kovin kiltti. Ehkä historioitsijat kertovat totuuden
Väyrysestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti