tiistai 13. maaliskuuta 2018

Putinin korstot kävivät kylässä



Tai voihan asia olla niin, että kyseessä oli puolitoistametrinen ihminen, eikä mikään korsto.

Englannissa tapahtuneen myrkytystapauksen taustalla on kaiketi jokin venäläinen toimija. Nähtäväksi jää pystytäänkö episodi yhdistämään johonkin Venäjän valtiolliseen instanssiin. Viime aikoina kaikenlaisen kansainvälisen häröilyn ovat hoitaneet ”palkkasoturit” yksityiseltä puolelta Putinin ja hänen korstojen laskuun.

Englannin viranomaisten mukaan on kuitenkin vahvoja todisteita siitä, että hyökkäyksen taustalla on juuri Venäjä.

Yhdysvalloissa Valkoinen talo on kieltäytynyt kommentoimasta asiaa millään tavalla. Lehdistövastaava Sarah Huckabee Sanders ei tiistaina sanonut mitään päivittäisessä Q & A – tilaisuudessa.

Ulkoministeri Rex Tillerson sentään yhtyi Iso-Britannian pääministerin kantaan Venäjän osallisuudesta tapahtumiin. Olin vähän yllättynyt Tillersonin suorasukaisuudesta, sillä myös hän on Putinin sätkynukke: Rex on saanut venäläisen kunniamerkin oikein Putinin kädestä. Lisäksi ollessaan Exxonin pääjohtaja Tillerson teki miljardibisnekset venäläisten kanssa, mutta ne kuivuivat kasaan, kun Venäjälle asetettiin talouspakotteita.

Saa nähdä kuinka Trump yrittää kiemurrella tästä hänelle kiusallisesta jutusta eroon? Jotain venäläisillä on Trumpista, sillä muuten jäätävä hiljaisuus ei ole selitettävissä. Tillersonia vastaan tuskin löytyy mitään raskauttavaa, sen verran vapaasti hän on puhunut.

Olisi hienoa, jos pääministeri May vetoaisi NATOn 5. artiklaan. Tuon artiklan perusteella NATO-maat ovat velvollisia puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista. Putinin korstot kun ovat ennenkin käyneet kylässä Englannissa, niin nyt olisi ollut hyvä paikka testata Trumpin lojaalisuus eurooppalaisia liittolaisiaan kohtaan.

Tuota artiklaa on käytetty vain kerran NATOn historiassa. 911-episodin yhteydessä USA vetosi juuri tuohon artiklaan ja liittolaiset osallistuivat kaikki omalta tapahtumien selvittelyyn. Toisin päin asia ei ehkä nyt toimisikaan, sillä vallassa on venäläisten korruptoima hallinto Washington D.C:ssä.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Valkoisessa talossa nykyään majaileva Putinin korsto sanoo vai sanooko mitään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti