sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kalifornia paha paikka etnonationalisteille


Etnonationalisteille ja uskonnollisille fundamentalisteille Kalifornia on kauhun paikka.

Tässä maailmankolkassa valkoiset, erityisesti waspit, enkä tarkoita sen nimistä sukkahousuhevibändiä, ovat jo vähemmistö. Ei mene enää montaakaan vuosikymmentä kun sama tapahtuu muissakin osavaltioissa. Trumplandin osavaltiot ehkä joutuvat odottamaan edistyksen saapumista kotikulmille vähän pitempään, mutta kyllä se kehitys saapuu Alabamaankin ennemmin tai myöhemmin; yleensä myöhemmin.

Ihan hyvin täällä ”Joset” ja ”Johnit” pystyvät elämään sovussa. Jos ei tule toimeen naapurinsa kanssa, niin tuskin etnisellä alkuperällä on asian kanssa tekemistä. Taitaa olla kyse enemmän vittumaisesta persoonallisuudesta, riitapukarin omasta vittumaisesta persoonallisuudesta.

Toki sosio-ekonomiset erot ovat huimia myös Kaliforniassa. Täältä löytyy käsittämättömän rikkaita ihmisiä ja sitten hyvin köyhiä ihmisiä, jotka elävät, joutuvat elämään, kehitysmaita muistuttavissa olosuhteissa.  Kaliforniassa sentään on tehty jotain tuloeroista johtuvan köyhyyden kitkemiseksi. Monet sosiaalipoliittiset ohjelmat voivat Kaliforniassa oikein hyvin nykyisen liittovaltion hallinnon vastustuksesta huolimatta. Tässäkin asiassa Kalifornia kulkee omia teitään.

Absurdi uhkaus kuultiin liittovaltion taholta viime vuonna. Jos Kalifornian paikallishallinto ei taivu erinäisiin Trumpin ja hänen kätyriensä oikkuihin, niin liittovaltio pidättää Kaliforniaan suunnatut avustukset. Tämä herätti riemua täkäläisissä, eikä syyttä.

Laskentatavasta riippuen jokaista liittovaltiolta saatua dollaria kohden, Kalifornia lähettää Washington D.C:n trumpisteille 6-7 dollaria. Kalifornialaiset rahoittavat täten kaikkein takapajuisimpia liittovaltion osia, joissa takapajuisuus on oletusarvo, eikä muutosta haluta, ei ainakaan kalifornialaisen esimerkin mukaista muutosta. Meillä on varaa elättää näitä takapajuisia liittovaltion kolkkia, mutta meillä on myös varaa vittuilla heille ihan avoimesti.

Aina välillä Kalifornia itsenäisyysaate nostaa päätään, mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut vaikutusta yleiseen mielipiteeseen. Täkäläiset haluavat olla osa Yhdysvaltain liittovaltiota. Onhan tuosta itsenäisyydestä puhuttu niin kauan kuin saatan muistaa, mutta puheiden tasolle se on sitten jäänytkin.

Vuoden 2016 vaalikierroksella Putinin trollit yrittivät polkaista käyntiin uuden ”itsenäistymistä” ajavan kansanliikkeen. Adressi sai aika monta allekirjoitusta, mutta Putinin trollien yritys oli niin kömpelö viritelmä, ettei siihen voinut suhtautua millään tavoin vakavana pyrkimyksenä.

Liittovaltion kannalta, ehkä jopa maailmanpoliittisesti, Kalifornian itsenäisyys olisi ongelmallinen. Kalifornian kansantalous on kooltaan Iso-Britannian ja Ranskan luokkaa. Taas laskentavasta riippuen Kalifornian kansantalous olisi maailman viidenneksi tai kuudenneksi suurin kansantalous. Sellaisen valtion painoarvo olisi maailmanpolitiikassa huomattava.

Kalifornian itsenäisyys toisi monia ongelmia. Ulkopolitiikkaa hoitavat instituutiot täytyisi polkaista tyhjästä. Siihen menisi aikaa ja sellainen söisi ihmisten hyvinvointiin varattuja resursseja. Resurssithan ovat aina rajalliset, vaikka Washington D.C:ssä Valkoisessa talossa majaileva aivokääpiö ajatteleekin toisin. Vai ajatteleeko? Ehkä hän vain hourii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti