lauantai 5. elokuuta 2017

Venäläistä rahanpesua Suomessa



Yhdysvalloissa kuohuu, on kuohunut jo jonkin aikaa, Donald Trumpin ja hänen Venäjä-yhteyksien ympärillä.

Kyseessä ei ole pelkästään venäläisten ja heidän hallinnoimien organisaatioiden sekaantuminen vuoden 2016 vaaleihin. Venäläiset ovat olleet rahanpesun mestareita touhun alkaessa jo Neuvostoliiton aikana.

Venäläiset ovat olleet aktiivisia niin New Yorkin kuin Floridankin kiinteistömarkkinoilla. Rahaa tuntuu riittävän ja peiteyrityksiä riittää. Tavallisesti näiden LCC:n (Limited Liability Companies) todellisia omistajia ei pystytä jäljittämään. Noiden yritysten on osoitettu osallistuvan kaikenlaiseen hämärään, tavallisesti rikolliseen, puuhaan, jossa moraalinenkin selkäranka on kumia.

Neuvostoliiton sekaantuminen Suomen politiikkaan on sekin hyvin dokumentoitu. Juuri kukaan ei joutunut syytteeseen. Paavo Väyrysen kohdalla liippasi läheltä, mutta hänkin pääsi pälkähästä neuvostoliittolaisten vaikutuksen ansiosta.

Sitten Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen venäläistä rahaa on sitäkin riittänyt myös Suomen kiinteistömarkkinoille. En aika vaikeaa uskoa, että kyseessä olisivat vain pelkät sijoitukset, kun venäläisten operaatiot Amerikankin kiinteistömarkkinoilla liittyvät todennettavasti rahanpesuun ja muuhun rikollisuuteen.

Pelkän maantieteellisen sijaintinsa takia venäläisillä tuntuu olevan sotilaallistakin mielenkiintoa maakauppoihin Suomessa. Tästä asiasta esitetään tiedotusvälineissä aina silloin tällöin spekulaatioita, mutta sen pitemmällä asia ei ole johtanut. Ainakaan julkisuuteen ei mahdollisista tutkimuksista ole tihkunut tietoja.

Olisiko Suomeen syytä nimittää syyteoikeuksin varustettu erikoistutkija tutkimaan venäläisten ja miksei muidenkin touhuja Suomessa. Lakeja jouduttaisiin vähän viilaamaan uuteen uskoon. Nämä perinteisemmät poliisin, verottajan ym. vastaavien instanssien resurssit eivät tahdo riittää ulkomaisen talousrikollisuuden tutkimiseen, vaikka muuten talousrikostutkinnat ovatkin tuottaneet aina silloin tällöin tuloksia.

Kokeilivatko venäläiset metodejaan Suomessa jo ennen kuin saivat Yhdysvaltain republikaanit nalkkiin? Kun metodi on todettu toimivaksi yhdessä maassa, niin sitä voi soveltaa toisaallakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti