tiistai 29. elokuuta 2017

Solidaarisuus koetuksella



Olen vuosikymmenten saatossa osoittanut solidaarisuutta milloin millekin ryhmälle: sorretuille, syrjityille, kaikenlaisille vähemmistöille ja heikompiosaisille.

Tarvittaessa olen auttanut hädässä olevaa riippumatta tämän poliittisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta. Ideologioilla ei ole ollut merkitystä.

Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa nuo kriteerit joutuu arvioimaan uudelleen. Toistaiseksi vanhat menettelytavat ovat olleet toimivia, mutta ajattelua saattaa joutua muuttamaan.

Tämä vain siitä syystä, että uskonnollinen oikeisto ja äärioikeisto ylipäänsä ovat osoittaneet olevansa vain ja ainoastaan häijyjä vittumaisia paskiaisia, joilta puuttuu ennen muuta realiteettien taju ja sen lisäksi kaikkinainen empatiakyky.

Kovaan ääneen he huutavat agendaansa, lietsovat vihaa ja eripuraa, syrjivät vähemmistöjä ymmärtämättä sitä, että he itse ovat yksi vähemmistöistä. Esimerkiksi persujen kannatus oli eilisen Hesarin mukaan seitsemän prosentin luokkaa. Tuollaiset kannatusluvut tekevät heistä poliittisen vähemmistön, jonka taakse ovat ryhmittyneet kaikkein vastenmielisimmät ja irvokkaimmat ryhmittymät.

Kriisitilanteessa taitaa jäädä tässä kuvattujen vittumaisten häröilijöiden auttaminen. Saavat selviytyä ihan oman porukkansa kesken. Vastavuoroisesti en itse ota apua tuolta roskasakilta, vaikka apua tarjottaisiin, en edes hengenhädässä. On aika ikävää, että noiden kanssa joutuu jakamaan tämän planeetan. Olkoon sitten niin, mutta voitte olla varmoja, että kohtaatte vastarintaa ja välinpitämättömyyttä. Pitäkää tunkkinne, solidaarisuuteni on kovalla koetuksella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti