tiistai 22. elokuuta 2017

Amerikkalaiset kristilliset militia-järjestöt



Kun tässäkin ketjussa on ollut kristittyjen poliittisesta ryhmittymisestä Yhdysvalloissa, niin on ehkä tarpeen mainita, että sata vuotta sitten USA:ssa vaikutti sellainenkin puolue kuin United Christian Party. Amerikassa näitä pienpuolueita riittää vähän joka lähtöön, vaikka vaalijärjestelmän rakenteesta johtuen nämä pienpuolueet hyvin harvoin saavat edustajiaan läpi.

Christian United Partyllä oli oma ehdokas aika monissa presidentinvaaleissa, mutta nuo ehdokkaat eivät juuri saaneet kannatusta.

Kyseinen puolue ajoi teokratiaa ja erittäin konservatiivisia sosiaalipoliittisia ohjelmia. Samanaikaisesti puolue kuitenkin kannatti luonnonvarojen valtiollista omistamista. Samoin esim. energiayhtiöt tuli kansallistaa.

Puolue muutti nimensä Christian Patriotiksi, mutta 1920-luvulla teokratiaan tähtäävä poliittinen toiminta hiipui. Nykyään nämä uskovat ja ”uskovat” ovat ryhmittyneet republikaanien taakse. Maltilliset kristityt ovat sitten niitä liikkuvia äänestäjiä.

Yksi republikaanisen puolueen kristofasistisen siiven tavoitteista on koko ajan ollut tuo jo United Christian Partyn tavoittelema teokratia, kristillinen totalitaristinen valtio. Tätä strategiaa voi kiltisti kutsua rekonstruktionistiseksi tai dominionistiseksi strategiaksi sellaisena kuin Francis Schaeffer suuntauksen pääidologiana sen hahmotteli jo 1970-luvulla. Kyse on kuitenkin kristofasismista.

Vielä aktiivisista tv-evankelistojen vanhemmasta polvesta ainakin Pat Robertson on suuntauksen kannattaja. Hän kirjoitti kirjat The Plan (1989), The New Millenium (1990) ja The New World Order (1991). Näissä teoksissa hahmotellaan konkreettisesti maailman valloittaminen amerikkalaiselle kristitylle oikeistolle. Sinänsä hupaisaa, että monet kristityt ovat kehitelleet jos jonkinlaista salaliittoteoriaa NWO:n tiimoilta, mutta sitten Pat Robertson ihan itse pyrkii maailmanhallintaan, kristilliseen globaaliin teokratiaan ihan vielä nimeämällä sen New World Orderiksi

Uskonnollisen oikeiston ja sen ääriaineksen soluttautuminen Scahefferin ja Robertsonin mallin mukaan on ollut varsin onnistunutta. Ensin oli tarkoitus valloittaa paikalliset koululautakunnat ja edetä siitä vähitellen liittovaltion hallintoon. Nyt ollaan tilanteessa, jossa oikeusministeriö on selvien kristofasistien hallinnassa ja tämä tapahtui jo paljon ennen kuin rasistin ja kristofasistin perikuva, Jeff Session, nimitettiin oikeusministeriksi.

Strategian tarkoituksena oli miehittää oikeusministeriössä ne virat, jotka eivät vaadi senaatin vahvistusta. Käytännössä tämä tarkoittaa niitä virkailijoita, jotka toimeenpanevat ministeriön nimissä eri päätöksiä. Jeff Sessionsilla taas oli jo 1980-luvulla vaikeuksia tulla nimitetyksi tuomarin virkaan, koska senaatti ei vahvistanut häntä virkaan liiallisen rasismin takia. Tämä tapahtui republikaanipresidentti Reaganin virkakaudella.

Nuo em. virkamiehet ovat järjestäen opiskelleet Jerry Falwelin Liberty Universityssä tai Pat Robertsonin Regent's University. Noiden oppilaitosten oikeustieteellisten tiedekuntien pääasiallisen tarkoitus, on tuottaa "oikeauskoisia" virkamiehiä valtionhallintoon.

Äärioikeistolainen kristofasistinen strategia on onnistunut siinäkin mielessä, että FBI on juuri oikeusministeriön alainen. Nyt vallitsevassa tilanteessa tutkimuksia uskonnollisen oikeiston viharikoksista on jäänyt tutkimatta.

Ja tästä päästään puolisotilaallisiin uskonnollisen oikeiston militia—järjestöihin. KKK:sta on ollut tälläkin palstalla paljon puhetta, samoin olen tuonet esille ainakin kerran Aryan Nation – nimisen järjestön. Muutamasta muusta militia-järjestöstä seuraavaksi.

Army of God on järjestänyt pommi-iskuja abortti-klinikoille. Samoin Christian Identity ja Christian Patriot –liikkeet.

Christian Militia-liikkeiksi mainitaa edelleen: The Covenant, The Sword, The Arm of Lord, Defensive Action, Montana Freemen. Onhan niitä muitakin, mutta tässä vain muutama. The Orderista oli jo puhetta yhdessä vanhassa ketjussa

Silloin kun nämä vesselit ovat joutuneet oikeuteen vastaamaan tekemisistään, niin vakiopuolustus on kuulunut: Jumala käski asentaa pommin…Jumala käski murhaamaan henkilön x ja niin edelleen.

Kaikki nämä em. militia-järjestöt ovat ryhmittyneet nykyisin republikaanien taakse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti