perjantai 4. elokuuta 2017

Pekka Reinikaisen dementia pahenemaan päin



Tässä blogissa ei ole pariin vuoteen käsitelty Pekka Reinikaisen riemastuttavia blogeja, joilla hän kaiketi pyrkii osoittamaan, että kreationismi olisi totta.

Kaksi päivää sitten Pekka repäisi taas kerran patavanhoillisessa ja silkkaa puppua julkaisevassa verkkojulkaisussa, Seurakuntalaisessa, yhden kaikkien aikojen huumoripläjäyksen, joka oli otsikoitu: Mauno Koivisto vihasi ateisteja.

Nyt on pilattava Reinikaisen blogista seuraava lukunautinto. Otsikon premisistä ei seuraa kreationismia tukeva johtopäätös. Tällainen menettelytapa on niin tyypillistä kreationisteille, noille paskanpuhujille.

Reinikaisen blogeja vuosien ajalta seuranneena, voi tehdä sellaisenkin johtopäätöksen, että Pekka on dementoitunut ja dementia ja pahenemaa päin. Pekan tekstit ovat muuttuneet entistä häiriintyneemmiksi, suorastaan sekopäisiksi tilityksiksi.

Koska jokainen Pekan argumentti on paloiteltu jo aiemmin, niin ei niitä ole tarpeen toistaa tässäkään yhteydessä. Vuosia sitten Pekka yritti puolustaa näkemyksiään sellaisella epätieteellisellä palstalla kuin Suomi24:n kreationismi-osiossa. Osallistuttuaan yhteen ketjuun Pekka poistui palstalta palaamatta sinne. Yhteenkään tieteelliseen debattiin Reinikaisen ei ole uskaltautunut asian tiimoilta. Ehkä Pekalla on jonkinlaista itsesuojeluvaistoa. Tieteellisessä debatissa tulisi niin pahasti pataan, että se ei voi olla psyykelle hyvästä.

Pekkaa närästää erityisesti se, että lapset saavat faktuaalista tietoa kreationistisen humpuukin asemesta. Pekka kirjoittaa: Antikristillisen median aivopesun seurauksena 90% heistä luopuu uskosta. Kirkko on heittänyt pyyhkeen kehään, mielistelee mediaa, ylistää evoluutiota, eikä enää puolusta Raamattua historiallisena dokumenttina.

Siinä se tuli. Pekan deluusiot ovat pahemaan päin. Raamattu ei ole historiallinen dokumentti, eikä juuri mikään Raamatun väitteistä pidä paikkaansa. Lapset ja nuoret ansaitsevat parasta mahdollista käytettävissä olevaa tietoa. Raamattu ei täytä kriteeriä, joten sitä ei tarvita mihinkään.  Raamattua voi lukea vain muinaisena mytologiana, siinä kaikki.

Lukekaa Reinikaisen ratkiriemukas blogi. Se löytyy tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti