maanantai 7. elokuuta 2017

Tosiuskovien patologinen kiinnostus sukupuolielimiin - kaksoisstandardi



Kaikki seksiin liittyvä on ”oikeiden” uskovien patologisen kiinnostuksen aiheena; eikä pelkästään seksi teknisenä suorituksena vaan myös sukupuolielimet.

Aiheeseen palasi tällä kertaa Seurakuntalaiseen aktiivisesti blogeja kirjoittava Jaakko Pihlajamäki kirjoituksellaan Uskoko syynä?

Juttu käsitteli sukupuolielinten silpomista, se kun sattuu olla yksi eräiden uskontojen suosimia toimenpide, vaikka ei aina vaatimus. Tässä asiassa Pihlajamäki osoitti kaksinaamaisuutensa: Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on aina tuomittavaa, mutta poikien ympärileikkaus on yhden uskonnon edustajien – juutalaisten – tapauksessa oikein suotavaa, suorastaan pakollista.

Pihlajamäki: Sanoin suunnilleen tuon, minkä edelläkin: tyttöjen ympärileikkausta ei pidä hyväksyä.

Kun häneltä oli heti tuon perään kysytty poikien ympärileikkauksesta, niin Pihlajamäki aloitti tosiuskoville tyypillisen kiertelyn ja kaartelun, sillä juutalaisethan ovat Jumalan valittu kansa, eivätkä täten tee mitään koskaan väärin; ei edes siinä tapauksessa, että puuttuvat puolustuskyvyttömän pojan itseään käsittelevään oman kehonsa koskemattomuusperiaatteeseen.

Pihlajamäki: Sanoin, että mielestäni ne ovat eri juttu; poikien ympärileikkaus kuuluu olennaisesti niin juutalaisuuteen kuin islamiinkin uskonnollisena eikä kulttuurisena asiana, ja toimenpide sinänsä ei ole terveydelle vaarallinen.

Tuohon Pihlajamäen heittoon oli jonkun paikallislehden toimittaja sanonut: Uskonnollisista syistä ei pidä poikiakaan ympärileikata. Uskonto ei kuitenkaan saa olla syy veistää paloja vauvojen ja lasten sukuelimistä.

Sitten Pihlajamäki alkaa lipsua: Meille ”pakanakristityille” tämä on tietysti helppo juttu: Paavali suorastaan kieltää meiltä ympärileikkauksen. Mutta tosiasia on, että Jumala itse on säätänyt ympärileikkauksen Aabrahamin lihallisille jälkeläisille.

Siinä se kaksoisstandardi tuli. Israelilaiset saavat silpoa poikiensa sukupuolielimiä, mutta muiden ei tarvitse, mutta jos kuitenkin silpovat, niin Jumala ei ole sitä kieltänyt vaan Paavali.

Missään asiassa nämä äärilaidan tosiuskovat eivät ota kantaa israelilaisia vastaan, vaikka näiden tavat, tottumukset ja teot olisivat häiriintyneitä. Jos Israel tuomitaan edes vähäisessä määrin, niin Jumala heittää näitä tosiuskovia kivellä, ellei sitten satu keksimään vielä paljon pahempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti