Keskitysleirit ja ydinase kristinuskon ja modernismin päätepisteet

Kristinuskon merkityksen vähenemisestä on palstalla jos toisellakin spekuloitu. Oma teesini on se, että kristinusko tuli tiensä päähän samalla kun modernismin projekti saatiin valmiiksi. Modernismin päätepisteenä voidaan pitää keskitysleirejä ja ydinasetta.

Keksitysleirit ja ydinase symbolisoivat kristinuskon ja modernismin kiusallisia piirteitä saavaa symbioosia. Keskitysleirien tapauksessa on aivan sama viitataanko saksalaiseen vai neuvostoliittolaiseen versioon. Molemmat tähtäsivät destruktiivisuudessaan totaliteettiin. Tähän samaan destruktiiviseen totaliteettiin tähtäsi myös ydinase. Kaikenkattava tuho taas on yksi Raamatun keskeisistä teemoista.

Onneksi elämme jo postmodernissa ja jälkikristillisessä ajassa, jolloin näihin totaaliseen tuhoon kurottautuvia tekijöitä voidaan asettaa naurunalaiseksi: Voimme hyvällä syyllä irvailla modernismin projektin epäonnistumiselle.

Ensimmäiset halkeamat kristinuskon hegemoniassa voidaan asetta aika moneen historialliseen tapahtumaan ihan alkuseurakunnan hajaannuksesta lähtien. Galileitakin on ehdotettu hegemonian ensimmäiseksi tuhoajaksi, samoin valistusta. Halkeamien ja aukkojen historiallisella kontekstilla ei sinänsä ole merkitystä. Yhtenäistä kehyskertomusta kristinuskosta ei voi kirjoittaa, kuten ei voi modernismista ja sen totalitaarisesta projektista. Kaikki mitä kristinuskon ja modernismin symbioosista voidaan sanoa, on päättymätön sarja epäonnistumisia.

Sekä kristinusko että modernismi ovat pyrkineet kertomaan tarinansa koherenttina jatkokertomuksena, jossa ei ole aukkoja ja halkeamia. Kertomus kulkee kohti jotain täydellistä päätepistettä tai tilaa, olipa sitten kyseessä illuusio taivaasta tai hypoteettinen ”maanpäällinen paratiisi”.

Kertomus perustuu binaarioppositioihin: hyvä vs. paha, uusi vs. vanha tai minkä vastakkainasettelun sitten haluaakin keksiä. Oikeastaan keskitysleirien ja ydinaseen listaan pitäisi lisätä binaarinen järjestelmä nollineen ja ykkösineen: virta joko kulkee tai ei kulje. Binaarioppositioiden ääriesimerkki on myös väitteen x totuus: väite on joko tosi tai epätosi. Tämä positio esitetään lopullisena faktana jättäen puutteellisen, epätäydellisen ja epäsymmetrisen informaation olosuhteet huomiotta.

Ambivalenssi on uhka sekä modernille projektille että kristinuskolle. Kuitenkin kaikki – ihan kaikki – kysymykset pysyvät ratkaisemattomina, sillä täydellisiä vastauksia epätäydellisiin kysymyksiin ei edes olo.

Ambivalenssia pyritään vähentämään riiteillä ja rituaaleilla. Toistosta tulee pakkotoistoa ideaalin ja mielikuvan nimissä, jolloin toisinajattelu tai kyseenalaistaminen uhkaa modernismin ja siten kristinuskon dogmaattisia menettelytapoja; mielikuvayhteisön ideaalista toimintaa.

Elämän absurdius ja kontingentit ilmiöt ovat uhka ja täten kontingenssia tulee pyrkiä vähentämään. Tämä on kuitenkin johtanut projektien säännönmukaiseen epäonnistumiseen. Ainoa vakiintunut ilmiö, oikeastaan vakio, on projektien epäonnistuminen.

Absurdius ja kontingenssi, järkkymätön satunnaisuus, tuhoavat minkä tahansa projektin sisällön suunnasta puhumattakaan. Vain kehyskertomukseen soveltuvat sisällöt ovat sopivia, muut eivät ole sopivia eikä suotavia. Modernismin ja kristinuskon päämäärä taisi olla jotain aivan kuin keskitysleiri ja ydinase. Absurdi satunnaisuus kuitenkin sai nämä destruktiiviset ja projektin kannalta irvokkaat ilmiöt näyttämään loogisilta johtopäätöksiltä; jopa projektin täyttymykseltä. Ehkä niin olikin, ehkä ei. Tarina voidaan kirjoittaa niin, että modernismissa ja kristinuskossa mikä tahansa saadaan näyttämään miltä tahansa. Teleologinen historiankirjoitus onkin ideaalitapauksessa modernismin ja kristinuskon kirjoitustapa: päämäärä tiedetään ja tarina kirjoitetaan siten, että kuljetaan kohti päämäärää.

Moderni yhteiskunta, sellaiseksi kutsuttu yhteiskunta, sai alkunsa ohikiitävästä havainnosta, että järjestys on haavoittuvaa ja kontingenttia. Mitään luotettavaa ja vahvaa perustaa ei ole millekään. Järjestyksestä tuli projektin kannalta pakkomielle: järjestyksestä tehtiin perustuslaillisesti pakollinen, pysyvyyttä tavoitteleva ja perustuksiltaan luotettava. Näinhän tarina kirjoitettiin, mutta jälleen epäsymmetrisesti ja epätäydellisen informaation olosuhteissa. Kaikki spontaani satunnaisuus uhkapelejä lukuun ottamatta kriminalisoitiin. Tuhosta tuli tässäkin tapauksessa prinsiippi: satunnaisuus täytyi tuhota. Tarkoitus kuitenkin tuhosi itsensä päätyen juuri keskitysleireihin ja ydinaseisin.

Mekanistinen, melkeinpä kartesiolainen kellopeli, oli mielikuvayhteiskunnan ideaali. Tätä kellopeliä jouduttiin kuitenkin toistuvasti, oikeastaan jatkuvasti ja koko ajan, säätämään, jotta jokaisesta projektin aukosta ja halkeamasta uhkaava satunnaisuus ei kaappaisi projektia.

Projektissa ei satunnaisuutta haluttu hyväksyä, vaikka projekti joutui säännöllisesti satunnaisuuden kolhimaksi. Tällaisessa satunnaisuuden ilmentymät pyrittiin häivyttämään totaliteetilla, itsetuhoon pyrkivällä totaliteetilla, joka manifestoitui keskitysleirissä ja ydinaseessa.

Modernismin ja kristinuskon yksitoikkoisuutta ei havaittu ennen kuin keskitysleirit paljastuivat ja ydinasetta käytettiin vihollisen nujertamiseen. Tähän loppui struktuureihin perustuva historia. Tämän jälkeen jouduttiin hyväksymään se, että mitä tahansa saattoi tapahtua milloin tahansa. Syytä ei ollut tai sellaista ei projektin optimistisista odotuksista huolimatta pystytty yksiselitteisesti osoittamaan.

Ydinaseessa ja keskitysleireissä epäonnistuivat ihmiskunnan suuret projektit. Rakenteiden epätoivoinen etsiminen paikoista, joissa sitä ei ole, osoittivat optimismin perusteettomaksi. Epätoivo ilmeni ajatuksena, että koska elämä on absurdia ja tapahtumat satunnaisia, maailmaan täytyy saada järjestystä. Tästä kumpuavat totalitaristiset yhteiskuntajärjestelmät. Lopulta kaikki yhteiskunnat, jopa demokraattiseen solidaarisuuteen perustuvat ideaalit, päätyvät regressiiviseen totaliteettiin, struktuuria uhkaavan toiseuden tuhoamiseen.

Loputon destruktiivistenkin struktuurien ylläpito johtaa kaaoksen pelkoon. Kaaoksen uhka voi olla todellinen tai imaginaarinen. Sillä ei ole merkitystä, koska totaliteetti pyrkii vakaumukselliseen yhtenäisyyteen, pakolla tai suostuttelulla mutta aina myös uhkaamalla.

Modernismin ja kristinuskon tavoittelema järjestys vaatii jatkuvaa valvontaa ja kurinpitoa. Modernisteille ja uskoville ei ole luvassa hetkenkään levähdystä, eikä valppaus saisi milloinkaan herpaantua. Tällaisessa maailmassa lähimmäisestä tule toinen, jolloin hänet tulee tuhota struktuurin toimivuuden nimissä. Tarkkaile siis entistä lähimmäistäsi, sillä hän on uhka sinulle, jos juuri sinä hyväksyt totaliteetin totuutena esittämät perusteettomat väitteet.

Mielikuvituksellinen järjestys tekee ihmisestä homo imaginaruksen, jonka ainoat selviytymisstrategiat keskitysleirien ja ydinaseen maailmassa liittyvät tekhne ja praxis –ajattelun ylivaltaan ja nopeasti myös niiden mielivaltaan struktuurin säilyttämiseksi.

Modernismissa ja kristinuskossa maailmassa oletetaan, että ihmiset eivät pysty elämään sovussa keskenään, ellei heitä paimenneta totaliteetin menettelytavoilla ja tätä suuntaa pönkitetään lyömättömällä retoriikalla

Peloista ja uhkista tulee kollektiivisia. Struktuureita ei haluta purkaa tai ainakin sellaista kavahdetaan, koska universaaleiksi uskottujen ”totuuksien” katoaminen uhkaa imaginaariseen järjestykseen perustuvaa ideaalia hyvästä ja arvokkaasta yhteiskunnasta. Tässäkään tapauksessa kontingenssia ei haluta tunnustaa väistämättömäksi. Sellaista ei modernismissa ja kristinuskossa voi suvaita tai satunnaisuutta ei toivota tervetulleeksi. Epäjärjestyksen kauhussa ovat keskitysleirit ja ydinase loogiset päätepisteet. Ne tuhoavat kaiken ihmisyyden milloin minkin struktuurin nimissä.

Keskitysleirit ja ydinase kollektivisoivat uhat ja pelot, toivohan ei ole. Subjekti häivytetään struktuuriin ja tällainen rakenne on modernina aikana tribalistinen kansalainen, jolloin kaikki muut struktuurin ulkopuoliset ovat binaarioppositiossa olevia muukalaisia, vihollisia ja toisia.

Struktuuri jota modernismissa representoi valtio, äärimmilleen vietynä länsimaissa kristillisiin struktuureihin vetoava valtio, pyrkii alistamaan vapaan subjektin heimoon kollektivisoimalla subjektin, jolloin subjektit muuttuvat totaliteetin objekteiksi, hallittavaksi massaksi. Kansalaisista tulee natiiveja heimoon kuuluvia, jolloin muihin voidaankin soveltaa keskitysleirejä ja ydinasetta. Tähän päättyy historia.