sunnuntai 19. elokuuta 2018

Vain liberaalit yksilöt voivat muodostaa hyvin toimivan yhteiskunnan


Vain liberaaleissa yhteiskunnissa ihminen voi elää vapaana ja toteuttaen omaa yksilöllisyyttään kunhan ei rajoita muiden vastaavia oikeuksia. Liberaali yhteiskunta myös takaa ihmisille vapauden kokeilla erilaisia elämäntapoja ilman rangaistusta tai sellaisen uhkaa.

Historiallisesti liberaalit yhteiskunnat ovat olleet innovaatisempia kuin konservatiiviset. Näkyvissä ei ole merkkejä siitä, että tähän asiaan olisi tulossa muutoksia. Innovaatiot ja luovuus tarvitsevat dogmeista vapaata ajattelua, kokeilunhalua ja riskinottokykyä. Edellytyksenä on yhteiskunta, joka rohkaisee tällaiseen toimintaan. Konservatiivinen yhteiskuntahan rohkaisee vain kaikkia tekemään samoja asioita samalla tavalla, jolloin välttämättömätkin uudistukset ja muutokset jäävät tapahtumatta.

Edellisen perusteella liberaalit yhteiskunnat ovat edistyksellisiä ja muutoskykyisiä varsinkin silloin kun muutokset ovat välttämättömiä. Historiallisesti liberaalit yhteiskunnat ovat olleet vauraampia. Tähänkään asiaan ei näköpiirissä muutoksia.

Vauraus taas lisää keskimääräistä elintasoa. Liberaaleissa yhteiskunnissa tuotetaan hyödykkeitä enemmän ja tehokkaammin. Vaikka ei pitäisikään tavaratuotantoa tärkeänä liberalismin kriteerinä, niin voidaan havaita, että liberaaleissa yhteiskunnissa muut elintason mittarit ovat positiivisia: liberaaleissa yhteiskunnissa lapsikuolleisuus on pienempi, liberaaleissa yhteiskunnissa elinikäodote on korkeampi kuin konservatiivisissa, sairastavuus on vähäisempää jne.

Liberalismi motivoi ihmisiä tavoittelemaan parempaa elämää, sillä konservatiiviset dogmit eivät rajoita ja säätele heidän pyrkimyksiään tavalla, joka on alistavaa.

Vaikka liberalismi rohkaiseekin yksilöllisyyteen, niin liberaalit yhteiskunnat huolehtivat heikompiosaisista paremmin kuin konservatiiviset yhteiskunnat. Yksilöäkin korostavissa liberalismin muodoissa on kollektiivisia yksiköitä hoitamaan heikompiosaisten asioita ja etuja, jos yksilöt eivät vapaaehtoisesti pysty muodostamaan yksiköitä, jotka auttavat heikompiosaisia. Liberalismin pohjalle on täten mahdollista rakentaa vahvempi ja dynaamisempi yhteiskunta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa on sijaa eksentrisillekin kokeiluille ja kokeiluilla on lupa epäonnistua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti