En ole koskaan
ollut kirjarovioiden kannalla, enkä ole sitä tälläkään kertaa. Kirjoilla on
kuitenkin ollut oma merkityksensä eurooppalaisissa tragedioissa. Ei ehkä
kirjoilla esineinä vaan kirjojen teksteistä johdetuilla yhteiskunnallisilla
poliittisilla doktriineilla.
Kolme kirjaa
eurooppalaisissa tragedioissa nousee ylitse muiden. Nuo kolme kirjaa ovat Raamattu, Pääoma ja Mein Kampf.
Jokainen yritys
rakentaa yhteiskunta kolmen kirjan väittämien väitteiden pohjalle, on ollut
inhimillinen tragedia. Sellaisten yhteiskuntien historia on suorastaan
kammottava.
Em. kolmesta
kirjasta johdetut yhteiskuntapoliittiset toimintaohjelmat ovat synnyttäneet
totalitaristisia yhteiskuntia, joissa ihmishenki on ollut halpa. Sanoilla on
täten ollut merkitystä: sanoilla on pystytty puolustamaan kaikkein
irvokkaimpiakin menettelytapoja.
Kolmesta
kirjasta johdetut ohjelmat ovat aina olleet syrjiviä ja hyvin usein myös
väkivaltaisia. Kun totalitarismi saa riittävät mittasuhteet, tuloksena on
ruumiskasoja.
Totalitarismi
alkaa aina sanoista. Siitä miten asiat ovat, pyritään päättelemään miten
asioiden tulisi olla. Tällainen argumentaatiovirhe oikeutetaan jollakin
tekstillä ja siitä johdetuilla tulkinnoilla. Tätä kun toistetaan riittävän monta kertaa, niin
katastrofaalinen tragedia on valmis.
Kolmen kirjan
tekstien kirjoittajien deluusioista ei ole yhteiskuntapolitiikaksi. Deluusiot
ovat deluusioita. Kolmen kirjan deluusiot ovat mahdollistaneet totalitarismin
silloin kun riittävän moni on hyväksynyt itseensä kohdistuneet sortotoimet
jollakin tavoin relevanttina menettelynä.
Pari tuhatta
vuotta totalitarismia kolmen kirjan pohjalta luulisi herättäneen ihmiset
vastustamaan totalitarismia kaikin mahdollisin tavoin, mutta aina löytyy niitä,
jotka haikailevat kolmen kirjan totalitarismin perään. Motiiveja voi vain
arvailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti