lauantai 4. elokuuta 2018

Lapsilla oikeus elää ilman Tapio Puolimatkan bullshittiä


Patavanhoillinen ja tunkkaisen taantumuksellinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, antaa tilaa taas kahdesti- ja uudestisyntyneelle professorille, Tapio Puolimatkalle kirjoituksessa, joka oli otsikoitu: Lapsella on oikeus seksuaaliseen viattomuuteen.

Aina kun lukee Tapio juttuja, niin päällimmäisenä on ajatus siitä, että Tapion munat surkastuu, pois putoaa. Toinen mielikuva on se, että Tapiolta on jäänyt paljon hampaankoloon oman seksuaalisuutensa suhteen. Olisi nyt edes harrastanut paljon kunnon panoja, niin ei nyt eläkeikää lähestyessä tarvitsisi nillittää seksistä. Oikeastaan Puolimatkalle voisi suositella huorissa käymissä. Kai se sellaisia Jyväskylästäkin löytyy?

Viitaten Tapio kirjoituksen otsikkoon lapsilla on oikeus elää ilman yhtään Puolimatkaa ja Puolimatkan synkkää maailmaa. Maailma ei tarvitse yhtäkään tapiopuolimatkaa vaan vapautta. Puolimatkalle taitaa olla aika mahdoton ajatus, että jokainen ihminen, myös alaikäinen, on kykenevä määrittelemään seksuaalisuutensa ihan itse. Tai sitten voi olla kokonaan määrittelemättä sitä.

Puolimatkan houreet ”terveistä” perheistä saattavat olla oire siitä, että hänen oma perhe-elämänsä on ihan vituillaan. Ensimmäisestä kattauksesta Tapsalla on kaksi keski-ikää lähestyvää poikaa ja nykyisestä myös kaksi kouluikäistä poikaa. Mahtaa näillä lapsilla ollut perin vittumaiset oltavat pelkästään sen takia, että isänä Tapio Puolimatka. Oikeastaan Tapio voisi avata omaa perhedynamiikkaansa ja sieltä löytyviä luurankoja. Vai olisiko joku lapsista jo sanonut Tapiolle: Haista vittu! Sellaiset lapsethan pitäisi Tapio uskonnollisen vakaumuksen mukaan kivittää kuoliaaksi.

Tapiolla ei taida olla ainuttakaan oikeaa ystävää, joka palauttaisi Tapsan edes ajattelun tasolla reaalimaailmaan. Vaimot, entiset ja nykyiset, ovat kaiketi ihan samaa sarjaa Tapion kanssa.

Argumentatiivisesti Puolimatkan virheet ovat niitä vanhoja virheellisiä ekvivalensseja ja projektioita. Niitä on käsitelty tässä blogissa jo hyvin yksityiskohtaisesti, joten se siitä.

Tapio Puolimatkan kognitiivinen kapasiteetti tuntuu taantuneen jo infantiilille tasolle, joten eiköhän Tapio hauskuuta meitä lukijoita vielä monta kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti