Laura Huhtasaari kusessa kaulaa myöten

Tämän viikon uhriutuja on ilman muuta Laura Huhtasaari. Laura pelasi uhrikortin, kun hänen muinainen gradunsa oli varmistunut törkeäksi plagiaatiksi. Tuosta opinnäytetyöstä peräti 80 prosenttia oli kopioitu mainitsematta lähdettä.

Huhtasaaren ollessa kyseessä asia ei ole uusi: jo paljon ennen hänen graduunsa kohdistunutta kritiikkiä paljastui sellainen detalji, että Laura Huhtasaari oli kopioinut Uuden Suomen Puheenvuoron blogeihinsa muiden tekstejä mainitsematta lähdettä.

Uskonnollinen oikeisto on niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin aina hekumoi korkealla moraalillaan, mutta kerta toisensa jälkeen he kärähtävät kaikenlaisesta epärehellisyydestä. Tästä ilmiöstä on ollut puhetta tässä blogissa alusta lähtien.

Laura Huhtasaari on kopioinut retoriikkansa ja tavoiteohjelmansa republikaaninen taakse ryhmittyneeltä radikalisoituneelta uskonnolliselta oikeistolta. Republikaaneista on tullut pelkkä rikollisorganisaatio, joten Laura on vertaistensa joukossa.

Republikaaneistakin on ollut tässä blogissa jo niin monta postausta, ettei niiden toistaminen kaiketi ole tarpeen. Sanotaan nyt sen verran, että Suomea on republikanisoitu aika monta vuotta ja tuloksena on ilmiselvä kurjistuminen. Kurjistumisessa Yhdysvallat on ainakin toistaiseksi ihan omissa lukemissaan.

Huhtasaari ja hänen hännystelijänsä ovat olleet Lauran gradua koskevan jupakan yhteydessä aika häpeämättömiä. Selvää vilppiä yritetään valkopestä. Faktat eivät tälläkään kertaa vain ole Lauran puolella. Koska löytyy rehellinen uskonnollisen oikeiston konservatiivi, joka pystyisi myöntämään suuntauksen vilpin, rikkeet ja rikkomukset? En usko, että sellaista löytyy.

Nähtäväksi jää, onko Huhtasaarella enää kanttia julkaista puuta heinää olevia kirjoituksiaan Uudessa Suomessa. Maine on mennyt ja Laura saa takuulla entistä enemmän kritiikkiä osakseen, jos nyt vielä kehtaa julkaista yhtään mitään. Vilppiä ei voi puolustaa muuten kuin entistä suuremmalla vilpillä ja sitähän nämä uskonnollisen oikeiston edustajat tekevät.

En olisi lainkaan yllättynyt, jos Laura Huhtasaari osoittautuisi kaiken lisäksi kriminaaliksi.

Kukkakaalipirtelöstä tehdään identiteettipolitiikkaa

Viime viikon avainsana oli kukkakaalipirtelö.

Kyseinen pirtelö sai huomiota kun Puolustusvoimat kertoi, että vastaisuudessa armeijassa tarjotaan kaksi kasvisateriaa viikossa. Tästä persut ja muut kentän oikeimmalta laidalta vetivät herneen (pun intended) nenäänsä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö vaikutti yllättyneeltä. Eikö hän tiedä mitä Puolustusvoimissa tapahtuu? Sitten puolustusministeri nillitti asian johdosta.

Keskustelupalstoilla asia väännettiin identiteettipolitiikaksi. Valkoinen lihaa syövä kristitty mies on tietyn identiteettipolitiikan mukaan uhanalainen laji. Toisaalta vedottiin kasvisruoan testosteronitason laskevaan vaikutukseen samalla kun ko. ruokavalio kasvattaa estrogeenitasoa. Tästä päästäänkin vetämällä mutkat suoraksi siihen, että kasvisravinto sopii vai neideille. Väitteiden totuusarvoa ei tietenkään edes yritetty verifioida.

Sinänsä hilpeää, että asiasta pöyristyivät samat tyypit, jotka pöyristyvät feministeistä, homoista ja monesta muusta sellaisesta tekijästä, josta he itse vääntävät identiteettipolitiikkaa.

Näiden armeijan kasvisruoasta pöyristyvien syytteet kuvittelemiaan liberaaleja kohtaan kiteytyvät aina identiteettipolitiikkaan. Heidän itseensä kohdistuva identiteettipolitiikkaa on silkkaa uhriutumista. Siitä sitä onkin hyvä kehitellä jos jonkinlaista salaliittoteoriaa.

Jos kasvisruoka ei maistu, niin eiköhän sotilaskodista saa höyrymakkaroita.

Kolmen kirjan totalitaristiset tragediat Euroopassa

En ole koskaan ollut kirjarovioiden kannalla, enkä ole sitä tälläkään kertaa. Kirjoilla on kuitenkin ollut oma merkityksensä eurooppalaisissa tragedioissa. Ei ehkä kirjoilla esineinä vaan kirjojen teksteistä johdetuilla yhteiskunnallisilla poliittisilla doktriineilla.

Kolme kirjaa eurooppalaisissa tragedioissa nousee ylitse muiden. Nuo kolme kirjaa ovat Raamattu, Pääoma ja Mein Kampf.

Jokainen yritys rakentaa yhteiskunta kolmen kirjan väittämien väitteiden pohjalle, on ollut inhimillinen tragedia. Sellaisten yhteiskuntien historia on suorastaan kammottava.

Em. kolmesta kirjasta johdetut yhteiskuntapoliittiset toimintaohjelmat ovat synnyttäneet totalitaristisia yhteiskuntia, joissa ihmishenki on ollut halpa. Sanoilla on täten ollut merkitystä: sanoilla on pystytty puolustamaan kaikkein irvokkaimpiakin menettelytapoja.

Kolmesta kirjasta johdetut ohjelmat ovat aina olleet syrjiviä ja hyvin usein myös väkivaltaisia. Kun totalitarismi saa riittävät mittasuhteet, tuloksena on ruumiskasoja.

Totalitarismi alkaa aina sanoista. Siitä miten asiat ovat, pyritään päättelemään miten asioiden tulisi olla. Tällainen argumentaatiovirhe oikeutetaan jollakin tekstillä ja siitä johdetuilla tulkinnoilla. Tätä  kun toistetaan riittävän monta kertaa, niin katastrofaalinen tragedia on valmis.

Kolmen kirjan tekstien kirjoittajien deluusioista ei ole yhteiskuntapolitiikaksi. Deluusiot ovat deluusioita. Kolmen kirjan deluusiot ovat mahdollistaneet totalitarismin silloin kun riittävän moni on hyväksynyt itseensä kohdistuneet sortotoimet jollakin tavoin relevanttina menettelynä.

Pari tuhatta vuotta totalitarismia kolmen kirjan pohjalta luulisi herättäneen ihmiset vastustamaan totalitarismia kaikin mahdollisin tavoin, mutta aina löytyy niitä, jotka haikailevat kolmen kirjan totalitarismin perään. Motiiveja voi vain arvailla.

Toki kolmesta totalitarismin muodosta löytyy kullekin muodolle tyypillisiä nyansseja, mutta totalitarismi on silti ollut aina destruktiivista.

Vaikerointia hengellisillä syventymispäivillä

Jokavuotiseen tapaansa patavanhoillinen ja taantumuksellinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, antaa palstatilaa Suomen Raamattuopiston järjestämille hengellisille syventymispäiville. Toki Seurakuntalainen saa kirjoittaa ihan mitä lystää.

Juttu oli otsikoitu: Kirkon piti muuttaa maailma, mutta nyt maailma on muuttamassa kirkon.

Otsikon implisiitti väite on, että kirkko (kollektiivisesti ne kaikki kristinuskon kuppikunnat) ovat joutuneet sopeutumaan sekulaariin yhteiskuntajärjestykseen. Otsikko on Seurakuntalaisen kriteerien mukaan jopa harvinaisen rehellinen. Kristillinen kirkko on epäonnistunut dominantissa hegemoniassaan. Asia ei ole oikeastaan lainkaan yllättävä, sillä reaalimaailmaa koskeva tieto on syrjäyttänyt maagiseen ajatteluun perustuvan alistavan ja syrjivän kristillisen totalitarismin.

Edellisen perusteella jutussa esitetään heti aluksi varsin erikoinen väite: Moni puolustaa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, mutta vastustaa kristinuskoa.

Oletetaan, että väite on tosi, sillä väitteen totuusarvo pystytään riittävällä varmuudella todentamaan. Kun juttua lukee eteenpäin, niin heti perään seuraa kuitenkin epätosia väittämiä: ihmisoikeudet ja tasa-arvo eivät ole kristinuskon tuotteita vaan paljon varhaisempia. Tällainen kiemurtelu on kristinuskon valkopesulle kovin tyypillistä: Kaikki hyvät asiat omitaan, mutta kaikki negatiiviset seikat projisoidaan muualle. Historiallisesti kristinusko on suoriutunut todella huonosti niissä asioissa, joista se pyrkii ottamaan kiitoksen itselleen.

Seurakuntalainen lanseeraa jutussaan myös eksentrisen käsitteen uskonnollinen tyhjiä. Tämä lienee yksi variantti militaristisesta ja kolonialistisesta käsitteestä sotilaallinen tyhjiö. Sotilaallinen tyhjiö ei ole historiallinen fakta, eikä sellainen ole uskonnollinenkaan tyhjiö.

Uskonnollinen tyhjiö sisältää implisiitin oletuksen eri uskontojen vaihdannaisuudesta. Euroopassa uskonnot ovat korvautuneet uskonnottomuudella, voisi myös sanoa ”ei-uskonnolla”. Yleisempi johtopäätös historiallisesti on yksinkertaisesti se, että kaikkialla missä uskonnot ovat väistyneet tai syrjäytetty hegemonisesta asemastaan, siellä on elintasoa parantunut.

Jutussa sentään esitetään harvinaisen rehellinen johtopäätös: Yhtenäiskulttuurin perään on tuha haikailla.

Teistien spekulatiivinen metafysiikka

Joskus, oikeastaan usein, tarinoidessani teistin kanssa, teisti esittää jumaluskonsa perusteeksi sen, että ilman jotain jumalaa elämä olisi merkityksetöntä. Kukaan heistä, ei vain koskaan pysty kertomaan miksi ja miten jokin jumalhahmo ja usko sellaiseen tekisi elämästä millään tavoin merkityksellistä.

Maaginen ajattelu taivaista ja helveteistä (molempia on vaikka kuinka monta kategoriaa) tekee elämästä alkuerän, jonka perusteella arvotaan osallisuus taivaalliseen teemapuistoon. Tällainen ajattelu se vasta tekeekin elämästä merkityksetöntä.

Miksi elämällä tulisi olla jokin merkitys? Elämä on oikein antoisaa vailla merkitystäkin.

* * *

Teistien pakkomielteenä on oman jumaluskonsa ja siitä johdettujen moraalia koskevien väittämien saattaminen kaikki koskevaksi pakoksi ja lievimmilläänkin velvollisuudeksi. Tällainen on pelkästään arroganttia, varsinkin kun tuolle jumalhahmolle ja siihen uskomiselle ei löydy ainuttakaan luotettavaa rationaalista perustetta.

Vain liberaali yhteiskunta takaa jumaluskosta vapaan yhteiskuntajärjestelmän. Sellaisen puitteissa aavikkobarbaarien uskomuksiin nojaavatkin voivat harjoittaa maagista ajatteluaan. Tosin heti kun he ryhtyvät vaatimaan uskoaan yhteiskunnan perustaksi, liberaalissa yhteiskunnassa kriittiset äänet nousevat vastarintaan. Liberaalissa yhteiskunnassa aavikkobarbaarien uskomukset eivät voi olla hegemonisessa asemassa.

* * *

Uskontojen metafyysinen hölynpöly on viehättävää. On aina yhtä hämmästyttävää, kuinka jotkut pitävät metafyysisiä olioita reaalimaailman olioina. Sellainen vaatii suurta itsepetosta. Ehkä teistit eivät pidä metafyysisiä olioitaan hölynpölynä? Se taas kuuluu jo lähinnä psykiatrian alaan. Deluusio on aina deluusio vaikka kyse olisikin jostain jumalasta.

* * *

Kansanedustaja Laukkanen haluaa valehdella lapsille julkisen rahoituksen turvin

Tapansa mukaan Päivi Räsänen laukoo perättömiä juttuja erityisesti kesäaikaan. Toinen samanlainen on Räsäsen puoluetoveri Antero Laukkanen.

Tämäkään kesä ei tehnyt poikkeusta. Laukkanen vaikeroi puolueensa äänenkannattajassa yksityiskoulujen rahoituksesta jutussa, joka oli otsikoitu: Antero Laukkanen vaatii, että perusopetusta antavat yksityiskoulut saavat saman korvauksen kuin kunnalliset koulut.

Laukkanen esitti saman vaatimuksen viime vuonna ja sitä edellisenä. Niitä on käsitelty tässä blogissa jo aiemmin, mutta saakoon Laukkanen nyt vähän huomiota, kun sitä noin kovasti kerjää.

Perusopetus nyt vain julkisrahoitteista, ja jos joku haluaa pitää yksityiskoulua ja saa siihen vielä tarvittavat luvat, niin asiassa ei ole mitään valitettavaa, kunhan myös huolehtii itse rahoituksesta. Julkisin varoin tällaista toimintaa ei ole tarpeen tukea.

Tänä vuonna Laukkanen sentään jätti mainitsematta, että hän nimenomaan tarkoittaa kristillisiä kouluja. Näppärä taktiikka jättää tuollainen olennainen seikka mainitsematta.

Laukkasen kristilliset koulut tuskin pystyvät huolehtimaan opetuksen tasosta jo pelkästään sen takia, että opetuksen ohjenuorana pidetään aavikkobarbaarien opaskirjan, Raamatun, väitteitä. Raamatunlauseet verifioidusti sisältävät pelkkää mytologiaa.

Nämä kristilliset koulut ovat osa laajempaa dominionistista/kristofasistista strategiaa, johon kuuluu lapsien nappaaminen mahdollisimman nuorena. Tämä perustuu siihen oletukseen, että nuo lapset ovat myöhemminkin kiihkeitä taantumuksellisia konservatiiveja, jotka tekevät kaikkien elämästä maksimaalisen ikävää.

Lapset ansaitsevat parhaan mahdollisen käytettävissä olevan tiedon, eikä ole olemassa viitteitä siitä, että kristilliset koulut pystyisivät sellaista tarjoamaan. Siitä taas on konkreettista evidenssiä, että Raamattu ei sisällä juuri mitään tietoa ja on moraalisesti yksi ala-arvoisimmista kirjoista. Oppaaksi Raamatusta ei ole.

On vanhemmilta edesvastuutonta, jos panevat lapsensa kristilliseen kouluun varmistamatta, että lapsen tiedonintressit toteutuvat. On edesvastuutonta, että lapsille valehdellaan koulussa päin näköä ja juuri sitä kristilliset koulut tekevät.

Laukkaselta on moraalitonta, että tuollainen valehtelu tapahtuisi julkisin varoin.

Liberalismin projektit eivät ole vielä valmiita

Viime vuosina liberalismi on ollut kritiikin kohteena ja kritiikki on tullut lähes yksinomaan äärioikeiston ja sitä lähellä olevien tahojen toimesta. Näillä kriitikoilla ei kuitenkaan ole koskaan mitään konkreettista evidenssiä väitteidensä tueksi. Kritiikki on ollut joukko perusteettomia väitteitä ja jopa salaliittoteorioita.

Suomessa yksikään poliitikko ei ole profiloitunut radikaaliksi liberaaliksi, ei edes liberaaliksi, vaikka aika moni ajaakin liberaalin lainsäädännön asiaa. Tässä olisi monelle poliitikolle hyvä näytön paikka. Lisäksi iso osa äänestäjistä tukee liberaalia politiikkaa, vaikka he eivät itse mieltäisikään positiotaan mitenkään liberaaliksi.

Konservatismi tähtihetket on nähty. Kun katsoo konservatismi niin Suomessa kuin USA:ssa ja vähän muuallakin, ideologian haitat näkyvät selvästi. Konservatiivit joutuvat toistuvasti selittelemään omia fiaskojaan.

Liberalismin projekti ei tule koskaan valmiiksi. Kun rakennetaan vapaata ja vaurasta yhteiskuntaa, niin tekemistä riittää. Konservatiivit ovat onnistuneet työntämään kapuloita rattaisiin, mutta vääjäämätöntä liberalismin etenemistä he eivät ole onnistuneet koskaan pysäyttämään.

Liberalismin ja konservatiivisuuden kamppailussa, maltillinen liberalismi ei ole tyydyttävä kompromissi. Siellä missä konservatismille tehdään myönnytyksiä, siellä avautuu mahdollisuus totalitarismille, joka taas on aina liberaalin vapauden ideaalin vastaista.

Valtion tasolla liberaali nojaa perustuslailliseen demokratiaan. Tässäkin asiassa liberaali perustuslaillinen demokratia on kaikkea sitä vastaan, mitä konservatiivinen totalitarismi tavoittelee.

Valistuksen ajasta alkaen vapaus, erityisesti yksilönvapaus, on lisääntynyt, mutta ilman systemaattista ponnistelua tämä positiivinen kehitys ei ole tapahtunut. Takaiskuja on toki tapahtunut, mutta tendenssi on ollut yhteiskunnan liberalisoituminen.

Liberalismin projektin lähiajan tavoite tulee olla tähän asti saavutetun kehityksen turvaaminen ja vapauden lisääminen siellä, missä törmätään erityisesti yksilönvapauksia rajoittavaan toimintaan.

Liberaali yhteiskunta on oikeudenmukaisempi kuin konservatiivinen

Liberaali yhteiskunta on yhteiskuntamuodoista oikeudenmukaisin.

Liberalismin ideaalissa yksilö, kaikki yksilöt, ovat oikeudenmukaisesti samanarvoisia, eikä tämä koske pelkästään oikeudenkäyntejä vaan yleisempää yhteiskuntafilosofiaa. Liberaalissa yhteiskunnassa jokainen on oikeutettu luomaan omat arvonsa kunhan suo muillekin saman, eikä pyri rajoittamaan toisten arvonmuodostusta.

Konservatiivinen on edellä sanotun anti-teesi. Oikeudet ovat ulkoa ja ylhäältä annetut, jolloin ei voida puhua oikeudesta vaan pakosta. Konservatiiviset ovat hyviä asettamaan pakkoja ja velvollisuuksia, mutta oikeuksia myönnetään vain harvoin ja nekin oikeudet koskevat vain osaa valikoidusta väestöstä.

Liberaalissa yhteiskunnassa moraaliset valinnat ovat yksilön valintoja. Samanmieliset toki muodostavat yhteisöjä, mutta nekin perustuvat vapaaehtoisuuteen, eikä yhteiskunnan asettamaan pakkoon. Vain vapaa yksilö on kykenevä tekemään moraalisesti ja eettisesti arvokkaita valintoja.

Edelleen vapaat yksilöt arvioivat valintojaan suhteessa itseensä ja muihin. Tällainen itsereflektio voi toteutua vain liberaalissa yhteiskunnassa. Konservatiiviset dogmit ja niistä johdetut yhteiskuntapoliittiset toimintaohjelmat rapauttavat kaiken eettisen pohdinnan. Täten liberaali ajattelu ei ole korruptoitunutta kuten konservatiivinen ajattelu.

Liberaalissa yhteiskunnassa lait suojelevat yksilöä, konservatiivisessa lähinnä kollektiivia, jolloin yksilöllinen eettisyys ei ole edes mahdollista. Lauman moraali tukahduttaa kaikki hyödyllisetkin valinnat.

Liberalismi vaatii harjoittajaltaan omia ponnisteluja, jatkuvaa arviointia kaiken suhteen. Olisiko helpompaa unohtaa oma vapautensa ja kulkea valmiiksi annettujen velvoitteiden mukaan? Tällainen yksilö ei kuitenkaan ole vapaa ja sellaisen vaatimuksen esittävä yhteiskunta taas on alistava.

Liberaali yhteiskunta on mielenkiintoisempi kuin konservatiivinen

Liberaali yhteiskunta on kaikilla tavoin mielenkiintoisempi kuin konservatiivinen.

Se että ihmiset tekevät asioita omista lähtökohdistaan on mielenkiintoisempaa kuin konservatiivien propagoima ”yhtenäiskulttuuri”. Ihmisten ja heidän tekojensa ainutkertaisuutta on mielenkiintoista seurata. Jokainen voi keksiä omat toimintatapansa, kunhan ei loukkaa muiden vastaava oikeutta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa elämästä voi tehdä seikkailun tai tutkimusretken, sillä liberaali yhteiskunta antaa tilaa eksentrisillekin yksilöille, eikä tämä koske vain taitelijoita vaan aivan kaikkia ihmisiä.

Konservatiiviset yhteiskunnat eivät juuri koskaan kannusta individualismiin. Täten nuo yhteiskunnat ovat pysähtyneitä ja perin taantumuksellisia. Konservatiiviset yhteiskunnat ovat poikkeuksetta autoratiivisia ja siinä yhteiskuntajärjestelmä tottelevaisuus on vapauden syrjäyttänyt yhteiskunnallinen arvo. Tottelevaiset ihmiset ovat harvoin niitä ihmisiä, jotka harjoittavat omaehtoista ajattelua. Täten heitä ei voi pitää kovin innovatiivisina ja se heijastuu koko yhteiskuntaan. Sääntöjen noudattaminen on konservatiivisissa yhteiskunnan dogmi, joka puolestaan on synonyymi hyveelle.

Liberalismi rohkaisee omaperäisyyteen ja se taas mahdollistaa mielenkiintoisen moninaisuuden. Liberaalissa yhteiskunnassa on mahdollista elää muutakin kuin tappavan tylsää elämäää.

Liberaaleissa yhteiskunnissa yhdelläkään uskonnolla ei ole ylivaltaa. Uskonnot ovat kyllä aivan turhia ja lähes aina haitallisia, mutta koska niitä näyttää olevan, on parempi, että uskontojenkin suhteen löytyy mahdollisimman suuri diversiteetti. Tällä tavoin ehkäistään uskonnon hegemonia, sillä teokraattinen lievimmässäkin muodossa on niin taantumuksellinen yhteiskuntajärjestys, että se johtaa väkivaltaiseen kapinaan.

Vain liberaalit yksilöt voivat muodostaa hyvin toimivan yhteiskunnan

Vain liberaaleissa yhteiskunnissa ihminen voi elää vapaana ja toteuttaen omaa yksilöllisyyttään kunhan ei rajoita muiden vastaavia oikeuksia. Liberaali yhteiskunta myös takaa ihmisille vapauden kokeilla erilaisia elämäntapoja ilman rangaistusta tai sellaisen uhkaa.

Historiallisesti liberaalit yhteiskunnat ovat olleet innovaatisempia kuin konservatiiviset. Näkyvissä ei ole merkkejä siitä, että tähän asiaan olisi tulossa muutoksia. Innovaatiot ja luovuus tarvitsevat dogmeista vapaata ajattelua, kokeilunhalua ja riskinottokykyä. Edellytyksenä on yhteiskunta, joka rohkaisee tällaiseen toimintaan. Konservatiivinen yhteiskuntahan rohkaisee vain kaikkia tekemään samoja asioita samalla tavalla, jolloin välttämättömätkin uudistukset ja muutokset jäävät tapahtumatta.

Edellisen perusteella liberaalit yhteiskunnat ovat edistyksellisiä ja muutoskykyisiä varsinkin silloin kun muutokset ovat välttämättömiä. Historiallisesti liberaalit yhteiskunnat ovat olleet vauraampia. Tähänkään asiaan ei näköpiirissä muutoksia.

Vauraus taas lisää keskimääräistä elintasoa. Liberaaleissa yhteiskunnissa tuotetaan hyödykkeitä enemmän ja tehokkaammin. Vaikka ei pitäisikään tavaratuotantoa tärkeänä liberalismin kriteerinä, niin voidaan havaita, että liberaaleissa yhteiskunnissa muut elintason mittarit ovat positiivisia: liberaaleissa yhteiskunnissa lapsikuolleisuus on pienempi, liberaaleissa yhteiskunnissa elinikäodote on korkeampi kuin konservatiivisissa, sairastavuus on vähäisempää jne.

Liberalismi motivoi ihmisiä tavoittelemaan parempaa elämää, sillä konservatiiviset dogmit eivät rajoita ja säätele heidän pyrkimyksiään tavalla, joka on alistavaa.

Vaikka liberalismi rohkaiseekin yksilöllisyyteen, niin liberaalit yhteiskunnat huolehtivat heikompiosaisista paremmin kuin konservatiiviset yhteiskunnat. Yksilöäkin korostavissa liberalismin muodoissa on kollektiivisia yksiköitä hoitamaan heikompiosaisten asioita ja etuja, jos yksilöt eivät vapaaehtoisesti pysty muodostamaan yksiköitä, jotka auttavat heikompiosaisia. Liberalismin pohjalle on täten mahdollista rakentaa vahvempi ja dynaamisempi yhteiskunta.

Liberaaleissa yhteiskunnissa on sijaa eksentrisillekin kokeiluille ja kokeiluilla on lupa epäonnistua.

Taas yksi epärehellinen suomalainen apologeetta

Aina kun uskosta pyritään tekemään rationaalista ja ”rationaalisiin” argumentteihin perustuvaa, niin niskakarvat nousevat pystyyn.

Tälläkin kertaa asialla oli patavanhoillinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, joka antoi tilaa apologeetaksi havittelevalle Miikka Niiraselle. Kaikki näiden ”uskonsankarien” uskon puolustuspuheet on ammuttu alas niin monta kertaa, että niiden kommentoiminen on oikeastaan aika turhauttavaa, mutta niihin vastaaminen on välttämätöntä, jotta näiden sankarien bullshit jää sille kuuluvalle paikalle.

Niiranen ottaa esille kosmologisen argumentin ja siitä johdetun Kalam-argumentin. Tämän ensimmäiseen syyhyn perustuvan argumentin juuret kristillisessä uskonnonfilosofiassa voidaan jäljittää Aristoteleeseen, vaikka samansuuntaisia väitteitä löytyy sitäkin varhaisemmilta filosofeilta.

Kausaaliketjussa ajaudutaan umpikujaan ensimmäisen syyn kohdalla. On pelkästään älyllistä epärehellisyyttä nimetä alkusyy esim. joksikin jumalaksi, kun kaikki muu ainakin periaatteessa olisi verifioitavissa. Tällaisesta presuppositionalismia on käsitelty tässä blogissa jo vuosia sitten. Alkusyy uskomus ei ole filosofisesti oikeutettu uskomus ja tästäkin aiheesta on kirjoitettu monta kirjaa. Siitä huolimatta apologeetat jatkavat bullshitin levittämistään.

Tieteellinen tutkimus on osoittanut, ettei universumin olemassaololle voida esittää ainuttakaan alkusyytä. Sellaista ei edes tarvita. Universumi on ja toimii täsmälleen samalla tavalla nimettiinpä alkusyy tai ei.

Miika Niiranen kompastuu myös suunnittelu- ja hienosäätöargumenttiin. Maailmankaikkeuden rakenne palautuu muutamaan luonnonlakiin, jotka pohjatuvat alkeishiukkasiin. Niirasen ja kumppaneiden argumentti uppoaa siihen, että heidän jutuissaan universumilla on jokin päämäärä, joka edellyttää tietenkin ”hienosäädettyä” rakennetta. Oikeasti universumi sattuu vain olemaan tällainen, eikä sillä ole mitään päämäärää tai determinististä kehityskaarta, jonka tuloksena oli universumia havainnoiva homo sapein.

Uskonsankarit ripustautuvat mielellään koomiseen moraaliargumenttiinsa ja niin tekee Niiranenkin.

Jos ei ole Jumalaa ja olemme pelkkiä atomeja, universaaleille moraalisille arvoille ja velvollisuuksille ei ole mitään perustetta.

Me nyt vain olemme pelkkiä atomeja ja tämä voidaan todentaa, eikä Niiranen esitä ainuttakaan verifioitua evidenssiä, että asia olisi jotenkin toisin. Ihminen koostuu tietyllä tavalla järjestäytyneistä atomeista. Mitään moraalista auktoriteettia tai sellaiseksi nimettyä ei tarvita, sillä evoluutiobiologia ja evoluutiopsykologia selittävät moraalia oikein pätevästi. Sitä paitsi kaikkien jumalolentojen moraali on niin ala-arvoista, ettei siitä ole universaaliksi, ei edes partikulaariseksi, moraaliksi. Moraaliargumenttiin vetoaminen maalaa uskonsankarit entistä ahtaammin nurkkaan ja hyvä niin.

Noita Niirasen selvästi epätosia väitteitä voisi kritisoida pitempäänkin, mutta silloin tästä postauksesta tulisi kirjan pituinen, joten tämä tällä kertaa.

Johtopäätöksenä voi lyhyesti todeta apologeettojen olevan epärehellisiä.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uskossa-on-jarkea/

Soinin ja Räsäsen kierrätetyt "argumentit"

Timo Soinin kaksinaismoralismi on taas huipussaan. Kun hänen kannattamansa kristinuskon suuntaus saa ikävää huomiota, niin mitkään valkopesun keinot eivät jää käyttämättä. Tämä onkin ainoa kristinuskon suuntauksia yhdistävä tekijä.

Muutama viikko sitten ulkoministeri Soini puhui pehmeitä abortista. Soini ei kaiketi voi hyväksyä aborttia missään tapauksessa. Nyt kun katoliset papit ovat taas pedofiliakohun keskellä, niin Soini on kieli keskellä suuta. Hieman kiemurrellen hän tuomitsi noiden katolisten pappien teot.

Soinilta on realiteetit ihan vinksallaan pelkästä uskonnollisesta vakaumuksestaan johtuen. Tällainen harhainen heppu edustaa Suomea kansainvälisillä foorumeilla.

Sanotaan tämä vanha juttu taas: uskonnollinen vakaumus diskvalifioi kenet tahansa mistä tahansa! Poikkeuksia ei tunneta.

* * *

Seurattuani pitkään suomalaista uskonnollista ja uskontopoliittista kenttää, niin olen huomannut, että aina samat henkilöt esittävät kaikkein mielipuolisimmat kommentit. Puolimatka on ihan oma lukunsa, mutta perinteiseen kesäiseen tapaan Päivi Räsänen herää kommentoimaan menoa. Vuosi vuodelta Päivin vaikerointi saa entistä mielipuolisempia piirteitä. Samoja argumentteja kierrätetään joka vuosi siitä huolimatta, että jokainen Päivin ns. argumentti on debunkattu jo satoja vuosia sitten.

Sitten on tietenkin nämä vähäisemmät fundamentalistit, jotka mölyävät keskustelupalstoilla aina kun Puolimatka, Räsänen tai Soini joutuu pulaan oman typeryytensä takia.

Mikä saa heidät puolustamaan selvästi epätosiin väitteisiin perustuvaa vakaumusta? Faktat eivät ole, eivätkä ole koskaan olleetkaan, heidän puolellaan.

Tällainen älyllinen epärehellisyys koskee kaikkien uskontojen eri suuntauksia, eikä niihinkään tunneta poikkeuksia.

* * *

Olisi jo korkea aika ”uskonsankareidenkin myöntää, että heillä ei ole mitään evidenssiä omien möläytystensä tueksi.

Taas koukutetaan lapsia

Patavanhoillinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, antaa usein tilaa kirjoituksille, jotka lähenevät lapsien hyväksikäyttöä tai ainakin valehtelua lapsille.

Seurakuntalaisen bloggarina toimiva Elämä-lehden päätoimittaja Juha Vähäsarjan uusin kirjoitus oli otsikoitu: Katkeaako hyvä ketju? Otsikko ei kerro paljon jutun sisällöstä, mutta jutusta selviää, että Vähäsarjaa kyrsii se, että lapsia ei enää onnistuta nappaamaan epätosiin väittämiin perustuvaan kristinuskoon entiseen malliin ja tästä on seurannut kristinuskon hegemonian sortuminen.

Vähäsarja: Kun jo lapsena päiväkerhoissa, jumalanpalveluksissa, leireillä, seuroissa ja hengellisillä kesäjuhlilla hengitetään sanan ja virsien ilmaa ja opitaan kristittyjen rakkautta ja yhteyttä, menevät uskon aakkoset syvälle elämää opettelevan lapsen ja nuoren sydämeen. Näistä lapsista kasvaa uskovia nuoria ja uskovista nuorista tulee kutsumustietoisia työntekijöitä ja kutsumustietoiset työntekijät tekevät työtä, joka kutsuu lisää uusia joukkoon.

Vähäsarjaa harmittaa, että tappavan haitalliseen uskonsuuntaukseen on aina vain vaikeampaa värvätä kiihkomielisiä uusia tyranniaa kannattavia uskovia. Kaikki se mitä kristityt markkinoivat ”rakkautena”, on pelkästään alistamiseen pohjaavaa syrjintää. Nykyään useimmat vanhemmatkin ovat sen verran valistuneita, etteivät altista lapsiaan aavikkobarbaarien mytologialle. Sellainen nimittäin on täysin lasten hyväksikäyttöön verrattavaa.

Kirkko tarvitsee herätysliikkeet rinnalleen kasvattamaan lapsista ja nuorista raittiita kristittyjä. Kirkko tarvitsee uskovat työntekijänsä rohkaisemaan heitä uskon tielle ja kirkon työhön.

Olisiko aika herätä kirkkoromantiikan päiväunilta huomaamaan, että tällä tiellä kirkon keskeinen arvoasema tullaan varmasti menettämään.

Siinä se tuli: …kirkon arvoasema tullaan menettämään! Tämä taas tarkoittaa, että syrjintään ei jää oikeutusta. Uskovat eivät pääsisi enää sanelemaan miten muiden tulee elää.

Tuollaiset ”vähäsarjat” ovat sellaisia paskiaisia, että heidän hegemoniansa joutikin mennä. Kukaan ei jää kaipaamaan, paitsi toiset ”vähäsarjat”.

Timo Soini sai sanottua sanottavansa - paskapuhemittari hypähti tappiin

Viikon puheenaihe on ollut ulkoministeri Timo Soinin möläytys koskien Argentiinan aborttilakia.

Timo on saanut kuraa niskaansa ja ihan aiheesta. Aina kun Soini sanoo jotain, paskapuhemittari hyppää ihan tappiin, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta. Timo onkin paskapuheessa aivan ainutlaatuinen suomalainen poliitikko. Moni pääsee lähelle, mutta harva pystyy ylittämään Soinin suoritusta. Poliitikoista vain Päivi Räsänen on lähellä Soinin ylivertaisuutta. Täten tuskin on yllätys, että juuri Päivi Räsänen on ryhtynyt raivokkaaseen Timo Soinin puolustukseen.

Nämä ”uskonsankarit” ovat kovia uhriutumaan. Voi sitä kitinää, mitä he pitivät sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta ja mielipiteenvapaudesta. Kaikki nämä toteutuivat Soinin lausunnossa oikein hyvin. Kukaan ei sensuroinut Soinia ennalta.

Se että todella typeristä lausunnoista joutuu tilille, on juuri liberaalin demokratian hyve. Ajattelunvapauttakaan ei ole rajoitettu, mutta typeriä ajatuksia tulee sanoa typeriksi.

Soinia koskevassa puolustuspuheessaan Päivi Räsänen esitti jotain sellaista, että mielipiteistä voidaan neuvotella, mutta vakaumukset eivät ole kaupan. Typerähän Räsänenkin on, mutta että näin typerä, se on jo kovan luokan suoritus.

Soinin ja Räsäsen vakaumus ei ansaitse mitään kunnioitusta tai arvonantoa. Kristillinen vakaumus on pelkkään mytologiaan perustuvia selvästi epätosia väitelauseita ja sellaisista voidaan johtaa pelkästään haitallisia, koomisen haitallisia, yhteiskuntapoliittisia toimintaohjelmia. Soinin ja Räsäsen vakaumus ei kestää edes yksinkertaista kriittistä tarkastelua. Parin tuhannen vuoden kristillinen tyrannia joutaakin jo mennä.

Abortista on tässäkin blogissa kirjoitettu ihan tarpeeksi, joten en toista kaikkea jo kertaalleen sanottua, en ainakaan tällä kertaa.

Mitä enemmän Soini ja Räsänen aukovat päätään, sitä lähempänä on uskonnon marginalisoituminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Oikein odotan aikaa, jolloin uskonnollisilla vakaumuksilla ei ole sijaa lainsäädännössä ja kaikessa muussa yhteiskuntaa koskevassa debatissa.

Liberaalissa yhteiskunnassa tietokin on vapaata

Liberaalissa yhteiskunnassa ihmiset toimivat järkevämmin kuin konservatiivisessa yhteiskunnassa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että liberaaleissa yhteiskunnissa elävät olisivat älykkäämpiä tai muuten fiksumpia. Liberalismissa ihmisille vain taataan vapaus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan se ei rajoita muiden vapautta toteuttaa itseään.

Liberaalissa ideaalissa ihmisillä on käytettävissään paras mahdollinen (tieteellinen) tieto, jonka perusteella ihminen oletettavasti tekee mahdollisimman rationaalisia päätöksiä. Konservatiivisessa yhteiskunnassa päätökset perustuvat muinaisesta mytologiasta johdettuihin dogmeihin, joiden oletetaan olevan oikea ratkaisu kaikkiin ongelmiin kaikkina aikoina.

Liberalismissa tieto jakaantuu siis kaikkien ihmisten kesken. Jokaisella on vapaus ja oikeus tietoon. Kollektiivinenkin tieto on liberalismissa aina yksilöiden tietoa, koska kollektiivitkin koostuvat yksilöistä. Tietoon ja tiedonhankintaan ei tarvita lupaa joltakin instanssilta. Tieto on kaikkien liberaalissa yhteiskunnassa elävien omaisuutta.

Liberaalissa yhteiskunnassa yksilöt voivat muodostaa vapaita ja vapaaehtoisia yhteisöjä, jonkin tavoitteen saavuttamiseksi silloin kuin tavoite tarvitsee joukkovoimaa. Mikäli tuo yhteisö ei noudata vapauden ja vapaaehtoisuuden prinsiippiä, yksilöllä tulee olla oikeus erota yhteisöstä ilman seuraamuksia. Yhteisö voi olla melkeinpä mitä tahansa: seurakunta, puolue, urheiluseura jne.

Ylhäältä johdetussa konservatiivisessa yhteiskunnassa on määritelty kuinka paljon kukin yksilö saa tietää tai hankkia tietoja. Tieto onkin konservatiivisuuden suurin uhka. Hyvin informoitu ihminen kaipaa vapautta ja se saattaakin olla tuhoisaa konservatiiviselle yhteiskunnalle. Kaikki yhteiskunnat, joissa tietoa ja tiedon hankintaa on rajoitettu, ovat kulkeneet kohti nopeaa loppuaan.

Vapaa tieto myös edesauttaa hajautettua päätöksentekoa. Päätökset tehdään situationaalisesti parhaan käytettävissä olevan informaation perusteella. Tällaiseen lokaalin päätöksentekoon pystyy vain liberaali demokratia. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän konservatiivista ulkoa annettuja suunnitelmia ja vaatimuksia, joiden relevanssi monessa tapauksessa lähenee nollaa.

Vain liberaali yhteiskunta voi hyödyntää tietoa maksimaalisesti.

Liberaali radikaali vallankumous 2.0

Liberalismi ei välttämättä pyri yksimielisyyteen tai samankaltaisuuteen. Liberalismi nojaa muutamaan vapautta koskevaan prinsiippiin, joilla toimiva liberaali demokraattinen yhteiskunta on mahdollista muodostaa.

Tuossa liberaalissa demokratiassa ihmiset ovat vapaita mielivallasta. Toimivat liberaalit instituutiot pystyvät täten kontrolloimaan vallankäyttöä ja tarvittaessa puuttumaan vallankäyttöön, joka kaventaa ihmisten vapautta.

Liberalismi on myös edellytys kunkin ihmisen henkilökohtaiselle kehitykselle ja edistykselle. On kunkin ihmisen oma asia miten tuotakin vapautta käyttää, mutta liberaali demokratia muodostaa puitteet kehitykselle ja edistykselle.

Viimeisen kolmen sadan vuoden historia on osoittautunut liberalismin kannalta aivan ylivoimaiseksi. Kaikkialla missä liberalismi on hylätty, siellä on kutakin yhteiskuntaa kohdannut degeneroituminen. Konservatiivit mielellään näkevät liberaalin vapauden yhteiskunnan heikkoutena, mutta historialliset faktat eivät ole heidän puolellaan. Konservatiivinen yhteiskunta perustuu aina väkivaltaan tai sellaisen uhkaan.

Liberalismilla on pragmaattinen etu. Toimivat vapautta ylläpitävät menetelmät säilytetään siihen asti kunnes lakkaavat toimimasta muuttuvissa olosuhteissa. Havaitut virheet korjataan rationaalisen debatin jälkeen. Liberalismi onkin itsensä korjaava järjestelmä, toisin kuin dogmaattisuuteen nojaava jäykkä konservatismi.

Viimeaikoina liberalismi on valitettavasti joutunut taantumuksellisten ihmisten ristituleen. Radikaali liberalismi on tähän toimiva vastaus.

Tarvitsemme liberaalin vallankumouksen version 2.0. Argumentatiivisesti faktat ovat liberaalien puolella. Liberaali radikaali vallankumous saadaan aikaa esim. äänestämällä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa liberaalit ehdokkaat sellaiseen määräenemmistöön, joka mahdollistaa liberaalien lakien säätämisen ja täten liberaalit yhteiskuntapoliittiset toimintaohjelmat.

Suomessa on koko valtion itsenäisyyden ajan kärvistelty konservatiivien aiheuttamien haittojen kanssa, joten muutostarve on oikeutettu.

Radikaali liberalismi on välttämätöntä

Nykyisen maailman merkittävin kysymys kuuluu: Kuinka käy liberalismin?

Liberalismi on yksi maailman uusimmista ajatussuunnista. Liberalismia edelsivät vuosituhannet tribalismia, ja eri variaatioita tyranniasta. Liberalismilla oli lyhyet tähtihetkensä antiikin Kreikassa ja Roomassa. Renessanssin liberalismi jäi sekin lyhyeksi.

Vasta valituksen ajasta lähtien liberalismi on ollut varteenotettava poliittinen toimintaohjelma ja sekin vain osassa maailmaa.

Liberalismi on työn alla oleva projekti, joka ei koskaan tule valmiiksi, sillä liberalismissa ei ole lopputuloksen määrittelevää dogmia. Oikeastaan lopputulosta ei edes ole olemassa.

Liberalismi on tällä hetkellä ainoa konservatiivista tyranniaa vastustava ajatussuunta. Konservatismi on onnistuneesti murskannut muun vastarinnan tai sulauttanut vastarinnan itseensä tehden siitä konservatiivisen strategian.

Kun liberalismi on johtava poliittinen ohjelma, myös konservatiivit saavat sanoa sanottavansa. Liberaalissa yhteiskunnassa heillä ei kuitenkaan ole oikeutta pakottaa muut omaksumaan oma maailmankatsomuksensa. Kun yhteiskunnan instituutiot ovat liberaaleja, vältytään konservatiivien masinoimalta pakolta ja tyrannialta.

Täten liberalismi on ylivoimainen poliittinen arvo ja toimintaohjelma. Viime vuosina liberaalit ovat olleet vaisuja artikuloimaan oman erinomaisen agendansa puolesta.  On siis aika palauttaa äänekäs liberalismi yhteiskunnalliseen debattiin.

Myös radikaali liberalismi puolustaa paikkaansa nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Vain radikalisoimalla liberalismi voidaan konservatiiviselle taantumukselle asettaa uskottava vastavoima.

Kun liberalismi tekee jälleen edistyksestä varteenotettavan päämäärän, konservatiiveille ei jää ainuttakaan uskottavaa argumenttia oman alistavan tyranniansa puolesta.

Poliittiset kiistat päätyvät usein kysymyksiin epistemologiasta: Voimmeko tietää, mikä on ihmisarvoinen yhteiskunta? Oma vastaukseni on ”kyllä”. Tuo yhteiskunta on liberaali yhteiskunta.

Liberalismi takaa rationaalisen vapauden

Liberalismi lisää dramaattisesti vapauden määrää kaikkiin muihin yhteiskuntamuotoihin verrattuna. Näitä muita yhteiskuntamuotoja ovat esim. monarkia, sosialismi, fasismi, tribalismi ja ne kaikki muut.

Liberaalin yhteiskunnan instituutiot takaavat järkevän vapauden määritellessään kunkin instituution ydintehtäväksi vapauden.

Monet autoratiivista järjestelmää kannattavat kuitenkin allekirjoittavat monet liberaalit ideaalit. Liberalismi mahdollistaa asioiden tekemisen kukin omalla tavallaan kun ei samalla rajoita toisen vapautta. Liberalismin mukaan kukin voi unelmoida ja vielä toteuttaa unelmansa kunhan ei rajoita muiden vastaavaa toimintaa.

Liberalismin mukaan vapaus ei kuitenkaan ole jotain, joka vain tapahtuu, vaan vapaus vaatii aktiivisia toimijoita, jotta järjellinen liberalismi olisi mahdollista. Täten liberalismi on vapaa itseilmaisun mahdollistava yhteiskuntamuoto.

Vaikka jokaisella ihmisellä omat henkilökohtaiset tarpeensa, niin liberalismin kontekstissa nuo tarpeet on mahdollista toteuttaa. Liberalismi mahdollistaa introspektion ja myös individualismin.

Liberaali yhteiskunta on terve yhteiskunta. Ihmiset eivät ole orjia tai alamaisia. Ihminen nähdään liberaalissa kontekstissa vapaana ja autonomisena aktanttina.  Yhteiskunnan tarkoitus on turvata ihmisten vapaus ja autonomia.

Liberaalien on kuitenkin artikuloitava asiansa selvästi, vaikka vastapuolen typeryys tuntuisi turhauttavalta. Tämä tietenkin edellyttää, että argumentin esittäjä itse ymmärtää mistä puhuu. Liberaalit argumentit ovat osoittautuneet aivan ylivoimaisiksi, mutta itsestään selvää se ei ole: liberalismi vastustavat konservatiivit perättömine väitteineen ja vapautta rajoittavine valtapyrkimyksineen.

Tiede on lähtökohtaisesti liberaalia

Liberalismin yksi erityispiirre on uteliaisuus ja skeptisyys.

Liberaali suhtautuu kaikkeen varauksella, mutta on sen verran utelias, että pyrkii selvittämään asioita ja ilmiöitä, joita ei tiedä tai ymmärrä. Täten liberaali maailmankatsomus ei revi dogmeja muinaisesta mytologiasta tai sentimentaalista väitelauseista siitä, miten toivoisi asioiden olevan.

Tiede ja tieteellinen tutkimus on lähtökohtaisesti liberaalia. Mikään ei ole kiellettyjen tutkimusaiheiden listalla. Liberaali tieteentekijä kulkee sinne minne evidenssi kuljettaa, vaikka tuo todistusaineisto olisi kiusallista ja vakaumuksen vastaista, jos nyt sattuu omaamaan dogmia lähenevän vakaumuksen.

Liberaali tieteentekijä on vapaa vaihtamaan näkemystään silloin kun todistusaineisto sitä edellyttää. Muuttumattomia tekijöitä liberaalille tieteilijälle on vähän: muutama verifioitu luonnonlaki tule ensimmäiseksi mieleen.

Liberaali tiede ei tee tutkimusta siten, että lopputulos on määritelty etukäteen ja sitten yritetään vääntää väkisin tuota ”lopputulosta” tukeva evidenssi.  

Liberaalin tutkimuksen tuloksilla on paremmat käytännön sovellutukset kuin myytteihin ja mytologiaan perustuvilla johdannaisilla. Faktat ovat aina väistämättä liberaalien tieteentekijöiden puolella, joten niistä voi johtaa jopa hyvin toimivia yhteiskuntapoliittisia toimintaohjelmia.

Tänä kesänä Jyväskylän yliopiston professori, Tapio Puolimatka, on kirjoituksillaan verifioinut kaiken tuon tuossa yllä sanotun. Puolimatkan taustaoletukset tuntien hän on kykenemätön hyväksymään oman vakaumuksensa kannalta karuja faktoja, joten ainoa puolustus on raivokas hyökkäys käyttämällä täysin perusteettomia väitteitä. Ilmeisesti Puolimatka ihan tosissaan uskoo, että yleisö ei huomaa kusetusta. Kusetukseenhan näiden uskonnollisen vakaumuksen omaavien pseudo-tieteilijöiden teesit perustuvat.

Kaikesta edistyksestä kiitos kuuluu liberaaleille

Väitän, että kaikki paatuneimmatkin konservatiivit kannattavat jotain liberalismista kumpuavaa menettelytapaa. Yksi tällainen voisi olla ajattelunvapaus.

Jokainen vähänkään ympäristöään havainnoiva länsimainen ihminen huomaa ympäristönsä olevan suurimmaksi osaksi liberaali. Liberalismi on ollut muutaman sata vuotta hallitseva eurooppalainen suuntaus niin ideologisesti kuin poliittisestikin.

Miksi liberaalit kuitenkin nykyaikana eivät mielellään identifioi itseään liberaaleiksi, vaikka oikeasti ovatkin sellaisia? Konservatiivit ovat onnistuneesti lianneet sanan ”liberaali”. Meidän liberaalien onkin palautettava sana omaan alkuperäiseen käyttöömme. Kun liputamme oman liberaalin maailmankatsomuksemme puolesta aina ja kaikkialla, niin konservatiiveille ei jää kuin käteen kuin ”vaihtoehtoiset faktat”. Sellainen huijaus saattaa onnistua jonkin aikaa, mutta liberaaleillapa onkin käytössään oikeat faktat ja vain faktoista voidaan vetää relevantteja johtopäätöksiä.

Eurooppa ja erityisesti Suomi on liberalisoitunut omana elinaikanani ilahduttavasti. Silti viime vuosina liberalismista on tullut melkeinpä kirosana. Taantumuksellinen osa konservatiiveista on onnistunut propagandakampanjassaan erinomaisesti. Internetin onkin ollut paatuneimpien konservatiivien mediakanava.

Historiallisesti konservatiivit ovat lopulta hyväksyneet kaikki liberaalit yhteiskuntapoliittiset toimintaohjelmat, kunhan noiden ohjelmien kannatus on saavuttanut kriittisen massan äänestäjien keskuudessa. Tästä seuraa, että konservatiivien on tuhottava liberaali demokratia, sillä liberaalit edistykselliset ohjelmat saavuttavat ennen pitkää aina tarvittavan kriittisen massa.

Haastan jokaisen konservatiivin nimeämään yhdenkin sellaisen hyödylliseksi osoittautuneen yhteiskuntapoliittisen toimintaohjelman, joka ei aluksi olisi ollut liberaalien kannattama ja konservatiivien vastustama.

Paradoksaalisesti itsenäisen Suomen menestystarina on ollut liberalismin riemuvoitto, joten on aika hassua, että konservatiivit suhtautuvat menneisyyteen nostalgisesti. Valistuksen ajatus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta on edelleen ehkä tärkein liberaali ajatus. Sekin on kovin liberaalia.

Liberaalista individualismista

Liberaaleille maailman kompleksisuus ei ole ongelma kuten se on konservatiiveille. Liberaalit ovatkin parempia sietämään epävarmuutta erityisesti silloin kun jotain ilmiötä tai asiaa vasta tutkitaan.

Liberalismin arvot kovat kovempaa valuuttaa kuin mikään, mitä konservatiivit markkinoivat arvoina.  Liberaalit myös kyseenalaistavat omat arvonsa silloin kun uutta informaatiota saadaan.

Liberaalit ovat onnistuneesti asettaneet monet konservatiivien ”arvot” naurunalaiseksi. Naurettaviahan ne tavallisesti ovat ja aivan erityisesti silloin kun konservatiiviset arvot on johdettu muinaisten aavikkobarbaarien opaskirjoista, Raamatusta ja Koraanista.

Konservatiivit myös löytävät muinaisista tekstikokoelmista säännön siihen, ketä heidän tulisi äänestää seuraavissa vaaleissa. Liberaalien en ole koskaan nähnyt syyllistyvän tällaiseen takaperoiseen ajatteluun. Liberaaleille äänestyspäätökset tarkoittavat nykytilan analyysia faktojen pohjalta. Tästä taas voidaan edelleen johtaa toimenpideohjelmia, joilla maailmasta tulee parempi paikka kaikille, myös muutosvastarintaisille konservatiiveille. Liberaalissa analyysissä ei muinaisilla kirjoituksilla ole mitään relevanssia koskien nykytilaa.

Liberalismin yksi ylivoimainen prinsiippi on individualismi. Esimerkiksi kutakin yksilöä koskevat eettiset oikeudet ja velvollisuudet nähdään yksilön oikeuksina ja velvollisuuksia, eikä jonkin ryhmän, esim. heimon tai kansallisuuden, kollektiivisina velvollisuuksina ja oikeuksina. Konservatismin heikkous onkin historiallisesti ollut mätä velvollisuusetiikka, jossa yksilöllä on tolkuttoman paljon velvollisuuksia, mutta oikeuksia ei juuri nimeksikään.

Individualismiin kuuluu myös ajatus siitä, että yksilö arvostaa toisen yksilön oikeutta omiin eettisiin valintoihinsa. Tällainen yksilöllisyys ei ole konservatiivisessa maailmankatsomuksessa juuri mahdollinen, sillä eettiset valinnat ovat monoliitteja, joihin kaikkien on alistuttava. Paino on sanalla ”alistuttava”.

Konservatiivisuus asiassa kuin asiassa voidaan haastaa faktoilla. Faktat ovat historiallisesti olleet liberaalien puolella. Liberalismin etu on myös epämiellyttävien faktojen hyväksyminen. Liberaalit ovatkin hyvin harvoin denialisteja.

Liberalismi on yllivoimainen maailmankatsomus

Liberalismi on aivan ylivoimainen aatesuunta konservatismiin verrattuna. Ihan mukavasti liberalismi on edennyt ainakin Euroopassa muutamaa 1900-luvun synkkää poikkeusta lukuun ottamatta.

Liberalismi rohkaisee tutkimaan asioita, olipa kyseessä mikä asia tai ilmiö tahansa. Liberalismin yksi olennainen tekijä on koulutus, sillä vain koulutetut ihmiset ovat kykeneviä tarkastelemaan asioita ja ilmiöitä eri kannoilta. Konservatiiveillehan dogmat ja dogmaattiset opit ovat perusedellytys ja niiden perusteella muodostetaan tyypillisesti haitallinen mielipide ja tästä mielipiteestä pyritään tekemään vielä muita velvoittavia menettelytapoja.

Toisin kuin konservatismi, liberalismi ei pelkää kyseenalaistaa väitteitä. Sanotaan nyt vaikka niin, että valistuksen ajalta peräisin olevan ajatus vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta on kyseenalaistettu toistuvasti, mutta hyvin tuo ideaali on kestänyt ajan saatossa. Parempaakaan prinsiippiä ei ole pystytty muodostamaan.

Liberalismin yksi ylivoimainen ideaali on rationaalinen debatti, johon liberaalissa yhteiskunnassa kaikilla on mahdollisuus osallistua. Liberalismi ajatuksena on myös se, että uuden informaation ilmaantuessa ideaalia muokataan sitten kun asiasta on keskusteltu. Tällainen rationaalinen debattihan ei sovi konservatiiviseen maailmankatsomukseen, sillä konservatiiviset dogmit ovat kiveen hakattuja, eikä niiden muuttaminen tule juuri koskaan kysymykseen.

Liberaalit ovat kiinnostuneita kulloinkin käsiteltävän asian tai ilmiön totuudesta.  Jokaisen väitelauseen totuusarvo pyritään selvittämään parhaan käytettävissä olevan evidenssi perusteella. Jos evidenssi ei ole riittävä, liberaali voi sanoa: ”En tiedä, mutta pyrin selvittämään asiaa.” Konservatiiville tällainen lähestymistapa on jotakuinkin mahdoton.

Liberalismin perusta on ajatus siitä, että jokainen ihminen on kykenevä vapauteen ja jokaisen ihmisen tuleekin tavoitella vapautta. Jokainen ihminen on liberalismin ideaalin mukaan vapaa valitsemaan oman tiensä niin hyvässä kuin pahassakin. Liberalismin ideaalin mukaan ihminen on myös vastuullinen teoistaan.

Vapaus kuitenkin vaatii aina jonkin verran omaehtoista ajattelua. Tämä saatetaan nähdä raskaana ja turhauttava. Paljon helpompaa olisi omaksua konservatiiveille tyypilliset ulkoa annetut dogmit, jolloin välttyisi ajattelemasta asioita itse.