lauantai 3. helmikuuta 2018

Lakkopäivästä puuttuivat sekä strategia että taktiikka



Suomessa selvittiin lakkopäivästä ilman suurempia katastrofeja, sillä suomalaiset ovat tällaisissa tilanteissa varsin maltillisia.

Suomalaiset ovat varsin huonoja lähtemään kaduille muuten kuin satunnaisesti. Ei kaiketi ole mitenkään motivoivaa osoittaa mieltään pakkasessa seisoen ja lumihangessa tarpoen. Tässä suhteessa lämpimämpien maiden asukkailla on etulyöntiasema.

Suomalaiset ovat viime vuosikymmeninä olleet suorastaan surkeita mielenosoitusten ja lakkojen jälkitoimissa. Ensin huudetaan lujaa, mutta sitten tarvittaviin jatkotoimiin ei ryhdytä. Ilmeisesti ajatellaan, että kun kerran on saatu ääni kuuluvuille, niin se riittää tavoiteltuun muutokseen. Touhusta puuttuu sekä strategia että taktiikka, valitettavasti.

Eilisen lakkopäivän kansantaloudellisiksi kustannuksiksi arvioitiin 120 miljoonaa euroa. Tuo luku vedettiin niin hihasta kuin hatusta.

Ensin väitettiin, että kustannuksia ei pystytä laskemaan tai edes arvioimaan (mikä onkin totta), mutta kun tiedotusvälineet tivasivat vaikuttajatahoilta kustannusarviota, niin tuollaiseen lukuun kuin 120 miljoonaa päädyttiin. Sanottiin jokin mielivaltainen isolta vaikuttava luku, olipa luvulle perusteita tai ei.

Kun yritykset ovat ulosmitanneet tuottavuuden kasvun, niin duunaripuolelle on jäänyt entistä ankeammat elinehdot. Nyt tilannetta olisi tarkoitus korjata ja tässä suhteessa 120 miljoonaa euroa on aika mitätön summa. Rosvokapitalismin voitot mitataan triljoonissa, ei miljardeissa tai miljoonissa. Ehkä rosvokapitalistien olisi ollut syytä miettiä asemaansa siltä pohjalta, että riisto ei voi jatkua ikuisesti ilman merkittävää vastarintaa.

Keskustelupalstoilla vaikeroitiin siitä, että eilinen lakko haittasi tavallisten ihmisten elämää. Ilmeisesti lakossa olleet eivät sitten kuulu tavallisiin ihmisiin. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, keitä nämä tavalliset ihmiset ovat ja millä perusteilla heidät lasketaan tavallisiksi ihmisiksi. Sitäkään ei kerrota, miksi lakkoilijat eivät kuulu tavallisiin ihmisiin. Tuskin kaikki lakkoilijat nyt sentään mitään erikoistapauksia olivat.

Toivottavaa olisi, että Suomessa olisi oikein kunnon lakkokevät. Mikäli lakkoasetta ei juuri nyt käytetä, saattaa olla, että sen käyttö tulevaisuudessa tehdään entistä vaikeammaksi. Hyvää lakkokevättä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti