Lakkopäivä - kapitalismi ja sosialismi molemmat epäonnistuivat

Tänään on Suomessa lakkopäivä.

Tässä blogissa ja vähän muuallakin olen kaivannut ulkoparlamentaarista kansalaistoimintaa ja nyt sitä sitten on luvassa. Toivottavasti lakko ei ole myöhässä, jotta jo tehdyt virheet hallituksen taholta voidaan korjata.

Suomi taitaa olla niitä harvoja maita, joissa poliittiset lakot ovat sallittuja. Mitään kunnon määritelmää poliittisesta lakosta ei kuitenkaan ole olemassa. Siksi täytyykin kysyä: Mikä tämänpäiväisessä lakossa on poliittista? Sekö että lakolla vastustetaan hallituksen runnomaa ns. aktiivimallia?

Suomalaisen poliittisen järjestelmän heikkous on siinä, että ministerit valitaan tavallisesti kansanedustajista, vaikka mikään laki ei tällaista menettelyä edellytä. Ministerit siis pelaavat nykyisen menettelyn vallitessa kaksilla korteilla, oikeastaan kolmilla korteilla, jos heidän taustavaikuttajansa lasketaan mukaan. Nykyisin nämä taustavaikuttajat ovat aina yrityksiä.

Palkansaajien asemaa on heikennetty järjestelmällisesti. Elinehtojakin on heikennetty, joten proletariaatti nykyään tarkoittaa kurjalistoa. Vastarinta tällaiselle on ollut valitettavan vähäistä. Ehkä asiaan tulee nyt muutos.

Kaikki tämä on tehty ”kilpailukyvyn” nimissä. Väite suomalaisen työvoiman heikosta kilpailukyvystä taitaa jopa pitää paikkansa. Suomalaiset kun joutuvat kilpailemaan bangladeshilaisten duunareitten kanssa, joiden tuntipalkka on 22 sentti jos sitäkään.

Riistokapitalismi on pyrkinyt propagoimaan työnteon välttämättömyydestä siten, että kaikki muu kuin duunareitten riisto on sosialismia. Hyvin tämä propaganda on uponnutkin. Monet, joiden asemaa heikennetään, ovat hyväksyneet menettelyn vastalauseitta.

Oikeus työhön ei tarkoita velvollisuutta työhön. Oikeudet ja velvollisuudet eivät ole symmetrisiä. Jonkun oikeus ei automaattisesti ole toisen velvollisuus.

Olisi jo korkea aika alkaa puhua oikeudesta toimeentuloon. Nykyisessä yhteiskuntamallissa palkkakaan ei riitä siedettävään toimeentuloon. Edes kahden työn tekeminen ei aina riitä. Tässä asiassa ei olisi kannattanut ottaa oppia amerikkalaisesta riisto- ja rosvokapitalismista. Yrityksillä olisi varaa maksaa kunnon palkkoja, mutta yritysten voitot ovat koskemattomia. Yrityksen ovat onnistuneet korruptoimaan yhteiskunnan ja siinä sivussa demokratian. Entiset patruunat ovat nykyään kasvottomia riistäjiä. Kun vastustajaa ei tunneta, sellaista vastaan on mahdotonta taistella.

Sosialismia ja kapitalismia molempia on nyt kokeiltu talousjärjestelmänä. Molemmat ovat olleet mahtavia epäonnistumisia. Jotain muuta tarvitaan.

Toivottavasti edessä on merkittävä lakkokevät. Sellaista ei kaiketi ole Suomessa koettu vuosikymmeniin. Suomi voisi kerrankin olla esimerkkinä muulle maailmalla siinä, kuinka nykyisin vallitsevan talousjärjestelmän virheet korjataan.