tiistai 27. helmikuuta 2018

Konservatiiveista ja republikaaneista tuli avoimen rasistisia



Viime viikon CPAC:ssa (Conservative Political Action Committee) republikaanit paljastivat avoimen rasisminsa. Onhan rasismi siinä puolueessa aina ollut piilevänä, mutta nyt siitä on tullut virallinen toimintatapa, vaikka ainakaan vielä rasismia ei kirjattu puolueohjelmaan.

Rasismi ja rasistinen retoriikka kohdistettiin Micheal Steeleen. joka toimi vuosina 2009-2011 republikaanien puolueneuvoston (Republican Natinal Committee, RNC) puheenjohtajana. Steele on musta ja toistaiseksi jotakuinkin ainoa värillinen, joka on edennyt merkittävään asemaan siinä puolueessa.

Steelen virkakaudella moni republikaanien ajama lakialoite meni läpi, mutta republikaanien kaikkein oikeistolaisimmalla osalle se ei riittänyt. Puolueneuvoston puheenjohtajana oli värillinen ja samaan aikaan Valkoisessa talossa majaili värillinen demokraatti. Se oli aivan liikaa konservatiiveille.

Edellisen johdosta konservatiiviset republikaanit virittivät rasistisen koneistonsa äärimmillään, jotta vastaava ei toistuisi.

CPACissa Ian Walters piti rasistisimman mahdollisimman puheen, jossa hän jaaritteli pitkään siitä, kuinka oli suuri virhe valita värillinen mies niin arvovaltaiseen tehtävään kuin RNC puheenjohtaja.

Ei mennyt kuin päivä niin Walters alkoi perua puheitaan ensin Twitterissä, mutta lopulta Walters taipui esittämään henkilökohtaisen anteeksipyynnön.

Jupakka ei silti päättynyt Ian Waltersin esittämään anteeksipyyntöön. Konservatiivinen Matt Schlapp haastatteli Micheal Steelea ja tuossa haastattelussa oli kaikki katastrofin ainekset. Konservatiivisten republikaaninen onneksi Waltersin aiheuttama vahinko oli jo niin suuri, että Schlapp ei juuri onnistunut pahentamaan tilannetta radikaalisti.

Matt Schlapp toimii American Conservative Unionin puheenjohtajana. Schlapp on siinä hommassa ollut lähinnä ”palkkasoturin” asemassa. Hän on myötäillyt kulloistakin kaikkein äärimäistä oikeistolaista konservatiivista suuntausta täysin kritiikittömästi.

CPAC osoitti kuinka oikealla republikaanit ja konservatiivit yleisesti ottaen ovat luisuneet. Steele tunnettiin ja tunnetaan edelleen reaganistina, mutta nykyään se suuntaus on aivan liian liberaalia ja ”vasemmistolaista” konservatiivisille republikaaneille.

maanantai 26. helmikuuta 2018

Konservatismi tulee luokitella terrorismiksi: GOP, NRA & CPAC



Vuosittainen CPAC (Conservative Political Action Conference) järjestettiin tänä vuonna Marylandissa. Kokouksessa kuultiin niin häiriintyneitä puheenvuoroja, että konservatismi tulisi luokitella terrorismiksi. Tämä merkitsee sitä, että republikaaninen puolue (GOP) tulisi luokitella terroristijärjestöksi.

Viime vuonna vastaavassa kokouksessa alt-right sai paljon näkyvyyttä. Nyttemmin se suuntaus on normalisoitu republikaaninen vallitsevaksi suuntaukseksi, joten tänä vuonna oli toiset aiheet.

Muutama mielenkiintoinen puheenvuorokin kuultiin. Tosin kävi niin, että konservatiivi joutui turvautumaan turvamiesten saattueeseen, jotta muut konservatiivit eivät olisi lynkanneet häntä.

Erittäin konservatiivinen toimittaja, Mona Charen, moitti konservatiiveja ja republikaaneja siitä, että nämä ovat hyväksyneet seksuaalisen ahdistelun ja pedofilian puolueessa vallitsevaksi toimintatavaksi tukemalla ahdistelusta syytettyä presidentti Donald Trumpia ja Alabaman senaattoriksi pyrkinyttä pedofilia, Roy Moorea.

Paneelikeskusteluun osallistuneet kolme muuta naista olivat kauhuissaan Charenin sanomisista. Sitten yleisö alkoi mikromellakoida ja iso joukko turvamiehiä toimitti Charen takaoven kautta pois kokouspaikalta.

Parklandin kouluampumisen jälkipeleissä oli odotettua, että NRA (National Rifle Association) saisi paljon näkyvyyttä CPAC:ssa. Odotukset jopa ylittyivät.

Ensin NRA:n johtaja, Wayne LaPierre, piti häiriintyneimmän puheen mitä kyseisen puulaakin taholta on kuultu ehkä koskaan.

Seuraavana päivänä NRA:n tiedottaja; Dana Loesch, piti maanisimman puheenvuoron, mitä CPAC:ssa on nähty. Aseiden täytyy tehdä ihminen mielipuoleksi tai sitten mielipuolet ovat erityisen viehättyneitä aseista.

LaPierren ja Loeschin teesi oli, että aseet ovat ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Tällä 5 miljoonan jäsenen ”kivääriyhdistyksellä” on aivan uskomaton vaikutusvalta Yhdysvaltain politiikassa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana NRA:sta on muodostunut konservatiivien ja republikaanien aseellinen siipi. NRA on pelkästään kuoleman kauppias, eikä yhdistykseen liity enää mitään muuta.

Ei ole enää lainkaan yllättävää, että Venäjän sekaantuminen vuoden 2016 vaaleihin ulottui myös NRA:han. Asia on erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnassa.

Vuonna 2015 NRA:N budjetti oli 300 miljoonaa dollaria, mutta vuonna 2016 peräti 400 miljoonaa dollaria. On näyttöä siitä, että ainakin 80 miljoonaa budjetin lisäyksestä tuli Venäjältä. Liittyykö asiaan jotain rikollista selviää aikanaan?

Tässä olivatkin CPAC:n päätapahtumat kaiken muun häröilyn lisäksi.

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Kenttäpiispa Särkiön totaalikieltäytyjät ja sukupuolisekoilut



Kenttäpiispa Pekka Särkiö osoittaa jälleen virkaansa sopivaa mielipuolisuutta kysymällä Kotimaa24:n blogissaan: ”Mitä seuraisi totaalikieltäytyjän vapauttamisesta vankeustuomiosta?”

Särkiön valituksen ja ruikutuksen aiheena on taannoinen Hovioikeuden päätös, joka vapautti ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytyneen miehen vankeustuomiosta. Mahdollisesti asia etenee lopulta Korkeimpaan oikeuteen. Kenttäpiispana toimiva sotahullu sekopää tietenkin toivoo, että totaalikieltäytyjä joutuu lusimaan.

Jupakan taustalla on se, että Jehovan todistajat ovat vapautettu aseellisesta palveluksesta ja muusta kenttäpiispan tukemasta hörhöilystä. Nyt joku on vaatinut, että laki ei ole tasa-arvoinen, koska se  antaa erivapauden Jehovan todistajille, mutta hänen pasifistinen vakaumuksensa vie hänet vankilaan.

Totaalikieltäytyjän perustelut olivat hyvin muotoiltuja, eikä kenttäpiispalta löytynyt vasta-argumenttia. Sen sijaan kenttäpiispa takertuu tämänkin asian tiimoilla sukupuolivähemmistöihin.

Yksi haastatelluista oli Aseistakieltäytyjäliiton puheenjohtaja Elsa Tauria. Hänestä kenttäpiispa Särkiö kirjoittaa: Jutussa hän kertoo, kuinka oli pohtinut vuosia häntä koskevaa pakollista asevelvollisuutta. Tästä päätellen hän on sukupuoleltaan mies, vaikka näyttää kuvassa naiselta. Seta on pitänyt esillä ajatusta, että jokainen voisi itse päättää sukupuolestaan eikä korjausleikkauksia tarvita. Voiko tämä johtaa siihen, että jotkut asevelvollisuusikäiset miehet vaihtavat sukupuolta ja saavat vapautuksen armeijasta?

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kenttäpiispa sekoilee sukupuolen kanssa. Kenttäpiispa jatkaa: Suomen sodanajan armeijan vahvuus 280 000 sotilasta merkitsee vuosittain noin parinkymmenen tuhannen varusmiehen ja vapaaehtoisen naisen kouluttamista riittävän joukkotuotannon varmistamiseksi.

Joukkotuotannon? Niinpä niin, tapettavaksi koulutettavat ovatkin joukkotuotantoa.

Kenttäpiispa Särkiön blogin kommenttiosuudessakaan ei löydy myötätuntoa totaalikieltäytyjien asialle. Onko uskonnollisen vakaumuksen aina oltava militaristista?

perjantai 23. helmikuuta 2018

Janitskinilta menee aina kaikki pieleen

En ole vähään aikaan kommentoinut Ilja Janitskin tekemisiä, mutta nyt kommentoin.

Kaikki mihin Ilja ryhtyy, menee aina ihan vituiksi, kuten #metoo. Iljan epäonnistumiset saavat jo surrealistia piirteitä. Kuvakaappaus Twitteristä.


Billy Graham halusi Nixonin käyttävän ydinaseita Vietnamissa



Billy Graham, yksi amerikkalaisen kristofasismin pioneereista, kuoli. Muistokirjoituksissa vaietaan Grahamin vuosikymmeniä kestäneistä konnuuksista. Konnahan tuo Graham oli.

Billy Graham normalisoi super-rikkaat mega-kirkkojen pastorit. Rahanhankinnassa hän oli aika häikäilemätön. Billy Grahamista moni nykyinen pastori on ottanut oppia.

Billy Graham on ollut levittämässä monia perättömiä väitteitä. Yksi hulluimmista oli AIDSin väittäminen juuri Billy Grahamin jumalan rangaistukseksi. AIDSille on olemassa validi lääketieteellinen diagnoosi.

Billy Graham toimi aika monen presidentin ”neuvonantajana”. Nixonia Graham kehotti sotarikoksiin Vietnamissa ja käyttämään ydinasetta vietnamilaisia vastaan. Nyt kun lähes kaikki Nixonin aikaiset ääninauhat ovat julkisia, niistä paljastuu monia ikäviä mutta silti mielenkiintoisia seikkoja. Kiihkoilu ydinaseiden puolesta tekee Billy Grahamista sotahullun sekopään.

Graham oli myös kovan luokan anti-semitiitti. Tästäkin asiasta Graham keskusteli Nixonin kanssa ja kaikki on nauhalla ihmisten kuultavissa. Nixonin ja Grahamin mielestä juutalaiset ovat uhka Yhdysvalloille.

Billy Graham harjoitti myös naisvihamielisyyttä. Hänen näkemyksensä naisista ja naisten asemasta olivat erittäin takapajuisia. Nykyisen varapresidentin, Mike Pencen, ajatukset naisista on kopioitu suoraan Billy Grahamilta.

Elämäkerrassaan vuodelta 1997 Billy Grahamia kaduttaa se, että kasvatti poikansa Franklin Grahamin ihan vinoon. Tämä vain sen takia, että Franklin on ollut osallisena epäeettisiin poliittisiin ohjelmiin. Billy Grahamia selvästi kadutti uskonnon politisoiminen, johon hän on ollut yksi syyllisistä.

Billy Graham ei ollut sankari vaan amerikkalainen konna.

torstai 22. helmikuuta 2018

Porno vaarallisempaa kuin aseet?



Floridan osavaltion edustajainhuoneen mielestä porno on vaarallisempaa kuin aseet.

Tiistaina joukko Parklandin kouluampumisesta selviytyneitä koululaisia matkusti Tallahasseehin seuraamaan aselakien kiristymiseen tähtäävän lakialoitteen käsittelyä.

Ei ole lainkaan yllättävää, että Floridan lainsäätäjät äänestivät luvuin 36-71 siitä, että aselakien rajoittamisesta ei nyt ryhdytä edes käymään debattia lakia säätävässä elimessä. Tämä tapahtui koululaisten seuratessa äänestystä.

Sen sijaan nämä samat lainlaatijat aloittivat keskustelun siitä, tulisiko porno julistaa terveyshaitaksi.

Edellä mainittu kertookin kaiken tarpeellisen Floridan lainsäätäjien prioriteeteista.

Suhtautuminen aseisiin on tällä hetkellä yksi kansaa jakavista teemoista. Tätä kestää aikansa, kunnes tulee jokin uusi teema. Sitä ennen tulee taas ruumiita, valitettavasti.

Viimeviikkoisen kouluampujan aseena oli AR-15. Tuosta kirjain- ja numeroyhdistelmästä on tullut pahan symboli.

Sekään ei ole yllättävää, mille puolelle republikaaninen uskonnollinen oikeisto on kallistumassa.

Ensi sunnuntaina Pennsylvaniassa kokoontuva Sanctuary Church and Rod of Iron Ministries järjestää tilaisuuden, jossa siunataan AR-15 kiväärit. Perusteluina on se, että Ilmestyskirja sanoo jostain jotain.

Voiko näin häiriintynyttä touhua esiintyä muualla kuin Yhdysvalloissa?

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Tiedustelulaki republikanisoi Suomen



Vireillä oleva tiedustelulaki republikanisoi Suomen.  Kyseinen laki on taas yksi esimerkki valvonta- ja rangaistusyhteiskunnan hiipimisestä suomalaiseen elämänmenoon.

Oikeisto, määriteltiinpä oikeisto miten tahansa, on aina ajamassa valvonnan lisäämistä. Tämä tapahtuu lähes aina perusteettomien pelkojen perusteella. Hyvin harvoin on nähty tapausta, jolloin valvonta ja rangaistukset olisivat järkevässä suhteessa uhkaan.

Tiedustelulain yhteydessä voidaan kysyä: Pystyykö eduskuntaan vireillä oleva tiedusteluvaliokunta valvomaan tiedustelusuorittavia instansseja esim. sotilastiedustelua ja Suojelupoliisia? Yhdysvalloissa edustajainhuoneen ja senaatin tiedustelukomiteat eivät ole pystyneet valvomaan tiedustelua, eikä ole mitään viitteitä siitä, että Suomessa tilanne tulisi olemaan jotenkin toinen.

Tiedustelulain kiireellisyyden korostaminen tuo mieleen tavan. jolla Patriot Act nuijittiin kasaan syksyllä 2001. Se oli sitten viimeinen niitti amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan arkussa.

Tuo lain kaikki implikaatiot tulivat ilmi Edward Snowdenin Wikileaksille vuotamassa materiaalissa. Amerikkalaiset ovatkin maailman tiukimmin vartioitu kansakunta. Nykyisestä systeemistä KGB ja Stasi saattoivat vain unelmoida.

Tietenkin vasta-argumenttina voidaan käyttää sitä, että ne jotka eivät ole tehneet mitään rikollista, eivätkä suunnittele rikollisia tekoja, eivät joudu kärsimään valvonnasta, joten yksityisyyskään ei ole uhattuna. Minä kysynkin, olisitko sinä valmis antamaan minulle kaikki salasanasi aivan kaikkiin palveluihin, joita käytät? Vaikka sinulla ei olisi mitään rikolliseksi luokiteltavaa salattavaa, olen lähes varma, että et antaisi salasanojasi minulle.

Tiedustelulain hyödyllistä ei ole mitään näyttöjä, vaikka lain kannattajat toista väittävätkin. Kun lähdeaineistokin on lähes aina salaista, niin lain toimivuutta ei pysty uskottavasti ja pätevästi arvioimaan.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Lapset aseita vastaan - Fox News paheksuu lapsia



Amerikkalaiset lapset ovat vihaisia, hyvin vihaisia, viimeviikkoisen kouluampumisen johdosta.

Viikonloppuna Marjory Stoneman Douglas Hich Schoolin oppilaat pitivät useammankin lehdistötilaisuuden, jossa he vaativat tiukkoja aselakeja.

Lapset ja nuoret ovat suunnittelemassa myös isoja marssia, joka pidetään Washington D.C:ssä maaliskuun 24. päivä. Vireillä on myös ulosmarssia kouluista huhtikuun 20. päivä.

Lasten ja nuorten toimista oli Fox Newsilla paljon valitettavaa. Muutaman Foxin puhuvan pään mielestä lasten tulisi olla hiljaa isoista asioista. Foxilla esitettiin myös kysymys: ”Paljonko televisiohaastatteluja antaneille lapsille maksettiin?” Foxin mukaan ei ole mahdollista, että lapset ja nuoret pystyisivät organisoimaan ison valtakunnallisen tapahtuman.

Foxin puhuvat päät ovat tässä asiassa tietenkin väärässä. Oman ikäpolveni teurastus tapahtui Kent State Universityn pihamaalla 4.5.1970, jolloin kansalliskaarti teurasti Vietnamin sotaa vastustavia nuoria. Tappaminen jatkui muutamaa päivää myöhemmin Jackson Statessa Misssissippin osavaltiossa.

Näiden tapausten johdosta 3-4 miljoonaa opiskelijaa meni lakkoon ja vastavetona rehtorit sulkivat oppilaitosten kampukset. Osattiin sitä ennenkin, eikä tuolla ikäpolvella ollut edes käytössään sosiaalista mediaa.

Valkoisen talon virkailijat ovat kertoneet, että Floridan kouluampuminen oli iso helpotus Donald Trumpille, koska se siirsi huomion pois Valkoisen talon virkailijoiden seksiskandaaleista ja perheväkivaltatapauksista sekä erikoissyyttäjä Bob Muellerin nostamista uusista syytteistä.

Floridan kouluampumisesta selviytyneillä oppilailla oli myös sanottavaa republikaanien taakse ryhmittyneelle uskonnolliselle oikeistolle: ”Emme tarvitse rukouksianne vaan aselakeja!”

Floridan tapahtumien jälkipelit ovat jälleen oiva esimerkki republikaanien uskonnollisen oikeiston tekopyhyydestä. Kuinka monta ruumista vielä tarvitaan ennen kuin tuosta joukosta päästään eroon?

maanantai 19. helmikuuta 2018

Pienimielisten kansallismielisten identiteettikriisi



Suomalaisten ja amerikkalaisten pienimielisten kansallismielisten yhteisenä piirteenä näyttäisi olevan erilaiset henkilökultit, joita on rakennettu pienimielisten näkyvimpien hahmojen ympärille.

Nämä pienimieliset kansallismieliset johtohahmot pyritään esittämään jollain tavoin rohkeina, kunniallisina ja aivan erityisen korkean moraalin omaavina. Pienimieliset kansallismieliset ovat todellisuudessa jotain ihan muuta.

Pienimielisten kansallismielisten johtohahmoista on tullut sarjakuvahahmoja. Junttius ja moukkamaisuus ovat hyveitä niissä piireissä, joita todellisuudesta vieraantuneella propagandalla vain vahvistetaan.

Näiden pienimielisten kansallismielisten limaiset spektaakkelit ovat vihamielisyydessään samanaikaisesti sekä koomisia että vastenmielisiä. Pienimielisyydestä on tullut kansallismielisille jokapäiväinen dogmi. Riman voi aina asettaa aina alemmassa. Tästä löytyy runsaasti esimerkkejä niin Suomesta kuin Yhdysvalloistakin.

Pienimielisten kansallismielisten identiteettipolitiikasta on tullut uhriutumiseen ja perusteettomiin pelkoihin perustuva faktoista vapaa ajattelutapa, jossa asioiden monipuolinen pohtiminen aiheuttaa identiteetin murentumisen. Raivopäinen identiteetin puolustaminen näyttää aivan tärähtäneeltä ja sitä se onkin.

Marginaalinen ajattelu on aina marginaalista ajattelua riippumatta retoriikasta, jolla marginaalista ajattelua pönkitetään. Pienikin särö marginaalisessa ajattelussa aiheuttaa koko identiteetin romahtamisen.

Amerikan pienimielisten kansallismielisten henkilökultti rakentuu tällä hetkellä Donald Trumpin ympärille rakennettuun henkilökulttiin. Kun Trump on saanut viime aikoina lunta tupaan vähän joka rintamalla, niin kansallismieliset ovat ajautuneet identiteettikriisiin.

Suomessa ei kaiketi ole saman mittakaavan henkilökulttia. Kansallismielisten identiteettikriisi Suomessa perustuukin ulkomaisen henkilökultin tappioihin lisättynä pienimielisten kansallismielisten keskinäisiin riitoihin. Kun asiat alkavat mennä pieleen, niin suuntaa ei voi pysäyttää. Kansallismielisyys onkin niin eilispäivää.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Suuret amerikkalaiset tekopyhät republikaanit



Republikaaneilla ja heidän presidentillään oli rankka viikko, mutta mistään he eivät ole kykeneviä ottamaan opikseen.

Alkuviikosta revittiin huumoria siitä, kuinka yksi Trumpin panoista tuli julkisuuteen kertomaan tarinaansa. Tästä ei ole kuin muutama viikko kun Trumpin ja pornostara Stormy Danielisin touhuista riitti juttua. Nyt vuorossa oli entinen Playboyn puputyttö Karen McDougal.

Trumpin sekoilut noudattavat aina samaa kaavaa: paneskellaan milloin kenenkin kanssa, mikä sinänsä on ihan jokaisen oma asia, mutta kun panokaveri yritetään maksaa hiljaiseksi, niin juttu haisee. Tämän jälkeen republikaanien taakse ryhmittyneet tekopyhät uskonnollisen oikeiston edustajat ryntäävät puolustamaan presidenttinsä toimintatapoja.

Sitten Parklandissa ammuskeltiin koulussa tuloksena iso kasa ruumiita. Jälleen kerran Valkoisessa talossa majailevan hepun kommentit Parklandin episodin tiimoilta olivat ala-arvoisia. Jälleen kerran suuret amerikkalaiset tekopyhyyden ilmentymät riensivät oman idioottinsa tueksi.

Työviikko päättyi siihen, että erikoissyyttäjä Robert Mueller nosti syytteet 13 venäläistä konnaa vastaan, koska nämä olivat sekaantuneet laittomalla tavalla Yhdysvaltain vaaleihin.

Samassa rytäkässä Mueller sai tunnustuksen Richard Pinedolta siitä, että tämä oli tuossa em. konnailussa syyllistynyt identiteettivarkauksiin, luottokorttipetoksiin monen muun jutun lisäksi. Republikaanit tekopyhät hurskastelijat ovat ainakin toistaiseksi vaienneet Pinedon osuudesta tapahtumien kulkuun.

Jo kymmenen vuotta sitten Glen Greenwald julkaisi kirjan Great American Hypocrites: Topping the Myths of Republican Politic. Kirjassa esitetään rajua kritiikkiä George W. Bushin hallintoa ja republikaanista puoluetta kohtaan. Nyt tilanne on noista päivistä pahentunut entisestään, kun republikaanit ovat vajonneet entistä syvempään tekopyhyyteen.

Greenwald voisi vaikka kirjoittaa kirjaansa jatko-osan. Kun sellaista ei ole kuulunut, niin jatko-osaksi kelpaa vaikka David Frum uutuuskirja Trumpocracy.

Jotta USA kuuluisi edes auttavasti sivistysvaltioiden joukkoon, niin se edellyttää republikaanisen puolueen tuhoa.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Floridan kouluampumisen jälkipelit alkoivat



New York Times listasi Floridan kouluampumisen jälkeen kongressiedustajia, jotka ovat saaneet vaalirahoitusta National Rifle Associationilta. Tässä poimintoja listasta.

Richard Burr 6 986 620

Roy Blunt 4 551 146

Thom Tillis 4 418 012

Cory Gardner 3 879 064

Marco Rubio 3 303 355

Joni Ernst  3 124 273

Rob Portman 3 061 941

Todd Young 2 896 732

Bill Cassidy 2 861 047

Summat dollareissa. Tuossa yllä oli vain kärkipää. Pienempiä summia on saanut aika moni muu, oikeastaan jokainen republikaania ja jokunen yksittäinen demokraatti.

Viime syksynä Las Vegasissa sattui joukkoteurastus yleisötilaisuudessa. Silloin poliitikot kiersivät kysymyksen aseista siten, että oli kuulemma liian aikaista puhua aselakien tiukentamisesta liittovaltion tasolla. Milloin sitten on oikea hetki?

Las Vegasin ja Parklandin ampumiset herättivät ainakin muutaman republikaanien puoluevirkailijan, mutta kongressiedustajat harjoittavat jäätävää hiljaisuutta. Tuo puoluevirkailija, jonka nimi meni vähän ohi, sanoi suunnilleen seuraavaa: ”Emme voi katsoa enää silmiin kansalaisia näiden tapausten johdosta. Miten selitämme sen, että taaskaan aio tehdä mitään asialle”

Republikaanien taakse ryhmittynyt uskonnollinen oikeisto saa aika monelta taholta aivan aiheellista kritiikkiä. Tuolle vaikutusvaltaiselle joukolle kaikkein tärkeimpiä asioita ovat heidän oma tulkintansa jostain jumalasta ja tietenkin aseet.

Ongelma ovat nimenomaan kristityt miehet. Viime viikolla kritiikkiä saivat heidän tekopyhä suhtautumisensa perheväkivaltaan, kun Valkoisen talon virkailija Rob Porter paljastui vaimojensa (kaksi kappaletta) hakkaajaksi. Kristityt miehet puolustivat joukolla Porteria, sillä myös hän kuuluu uskonnolliseen oikeistoon.

Nyt vuorossa olivat lapset, eikä republikaanien uskonnollista oikeistoa kiinnosta lapset, korkeintaan sikiöt. Perhearvoihin vetoavat aina mm. edustajainhuoneen Paul Ryan ja senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell, mutta taas he epäonnistuvat jälleen lainsäädännön kanssa.

Yhdysvalloissa sattuu vuositasolla 3,8 aseisiin liittyvää kuolemantapausta 100 000 asukasta kohden. Japanissa luku 0,04. En tiedä, mikä on luku Suomessa.

Myös Donald Trump osoitti republikaaneille tyypillistä tekopyhyyttä. Hän totesi kerrankin rehellisesti Floridan ampujan kärsineen mielenterveysongelmista, mutta pari päivää aiemmin julkaistu presidentin ehdotus seuraavaksi budjetiksi leikkaa mielenterveystyöhön kohdennettuja varoja miljoonilla dollareilla vuodessa.

Naisten, myös republikaanisten naisten, on nyt noustava vastarintaan, sillä miehet eivät edes aio tehdä ongelmille mitään muuta kuin pahentaa ongelmia entisestään.

torstai 15. helmikuuta 2018

Tällä kertaa paukkui floridalaisessa koulussa



Taas paukkui koulussa. Tällä kertaa Fort Lauderdalessa Floridassa, mikä on minulle hyvin tuttua seutua lapsuudestani ja nuoruudestani.

Kyseessä oli jo 18 kouluampuminen tänä vuonna ja vuotta on kulunut vasta 45 päivää. Kaikissa tapauksissa ei ole tullut kuolleita, ei edes haavoittuneita. ”Make America Safe” –slogan on yhtä tyhjän kanssa, niin kauan kuin aselait ovat mitä ne nyt ovat. Perustuslain toinen lisäys siltä osalta kuin se antaa ihmisille laajan aseenkanto-oikeuden, joutaa romutettavaksi.

Tälläkin kertaa syyttävä sormi osoittaa republikaaneja. Silloin kun republikaanit ovat vallassa, niin aselakeja löysätään. Kun vallassa ovat demokraatit, niin republikaanit vastustavat aselakien kiristystä. Tätä on jatkunut jo aika monta vuosikymmentä ja muutosta ei ole näkyvissä; ei ole tapahtuipa mitä hyvänsä.

NRA (National Rifle Association) on suuri poliittisten vaalikampanjoiden rahoittaja. Tämä väkivaltaa ihannoiva kivääriyhdistys rahoitti Donald Trumpin presidentinvaalikampanjaa 21 miljoona dollarilla ja muiden poliitikkojen rahoitus on vielä suurempaa yhteenlaskettuna rahamääränä.

Osavaltioilla on suuri valta päättää aselaista alueellaan ja kaikkialla missä republikaanit ovat vallassa, aselait on väännetty sellaiseksi, että ei ole lainkaan yllättävää, että joukkoampumiset ovat lisääntyneet ja tulleet entistä väkivaltaisemmiksi kuolonuhrien lukumäärällä mitattuna.

Illan talk showt dokumentoivat kaikki ne kongressiedustajat, jotka ovat saaneet rahoitusta em. NRA:lta. Poliitikot väänsivät asian niin, että nyt on vielä liian aikaista puhua aselaista. Nyt on aivan liian myöhäistä!

Aina kun poliitikot rukoilevat uhrien puolesta, niin silloin pitää irvistää. Rukoileminen tällaisissa tilanteissa on sitä kaikkein turhinta touhua. Siinä rukoilijalle tulee vain hyvä mieli, kun kuvittelee tekevänsä jotain. Tässäkin asiassa republikaanien taakse ryhmittynyt uskonnollinen oikeisto on sitä kaikkein tekopyhintä joukkoa Amerikassa.

Ihmetellä täytyy Amerikan uudestisyntyneiden pakkomielteistä suhtautumista aseisiin.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Putinista ja Trumpista on päästävä eroon



Maailmalla on vallassa liian monta diktaattoria, emmekä ole tehneet asialle juuri mitään. Venäjällä vallassa on diktaattori-Putin ja Yhdysvalloissa wannabe-diktaattori Donald Trump. Nämä heput nyt ensimmäiseksi pitäisi saada viralta.

Kun näistä ei näytetä pääsevän eroon, eivätkä salamurhatkaan ole nykymaailmaan sopiva keino, niin jäljelle jää kansainvälinen painostus. Tässä asiassa Suomi voisi olla eturintamassa, sillä Suomi on ainakin toistaiseksi toimiva demokratia.

Kansainvälisellä yhteisöllä on vaikutusvaltaa, vaikka kansainväliset tuomioistuimet ovatkin historiallisesti osoittautuneet toimimattomiksi, silloin syytettynä ovat USA tai Venäjä. Niiden varaan ei kannata paljon laskea.

Taloudelliset pakotteet taas ovat toimivia. Valitettavasti siinä touhussa iso osa kansalaisista joutuu kärsimään ainakin tilapäisesti. Vallassa olevilla oligarkeilla, olivat nämä sitten venäläisiä tai amerikkalaisilla, on resursseja kestää kurjistumista, mutta siinäkin tulee raja vastaan ehkä aiemmin kuin osataan kuvitellakaan.

Jos pakotteet ja painostus onnistutaan kohdentamaan pääsääntöisesti Yhtenäinen Venäjä-puolueeseen sekä USA republikaaneihin, asialla on kauaskantoisia seurauksia. Aivan ensimmäiseksi näiden instanssien ja niitä lähellä olevien piirien varat tulisi jäädyttää, mahdollisesti jopa kansallistaa.

Sotilaallinen väliintulo on kyllä realismia, mutta jos kansainvälinen rintama säilyy yhtenäisenä, niin sellaiseen välienselvittelyyn ryhtyminen on uhkarohkea veto Venäjältä ja USA:lta.

Jos sotilasvallankaappauksia ei lasketa, niin diktaattorit ovat aina kaatuneet kansanliikkeiden taholta tulevaan tyytymättömyyteen diktaattoria kohtaan. Pakotteet ja muu painostus parantavat Venäjän ja USA:n kansanliikkeiden vastarinnan onnistumisen mahdollisuuksia. Tyytymättömyys on kumuloituvaa.

Ilman ruumiita yllä kuvatun kaltainen vallanvaihdos tuskin tapahtuu. Tämäkin asia tulisi huomioida.

maanantai 12. helmikuuta 2018

#MeToo uhkaa republikaanien valta-asemaa



Viime aikoina on paljastunut monta perheväkivalta- ja hyväksikäyttötapausta ihan USA:n ylimmänkin johdon tasolla. #MeToo on ollut tervetullut kansanliike. Nähtäväksi jää tuleeko siitä tapoja ja tottumuksia muuttava liike Yhdysvalloissa.

#MeToo on kuitenkin muodostunut uhkaksi republikaanien taakse ryhmittyneelle uskonnolliselle oikeistolle, joka ajaa lainsäädäntöön patriarkaalisia menettelytapoja, joilla naisten asemaa heikennetäisiin. Tässä mielessä republikaanien uskonnollinen oikeisto on hirttäytynyt omaan raamatuntulkintaansa.

Ihmetystä herättää, että republikaaneja tukee yllättävän paljon naisia, vaikka tässä asiassa herääminen on tapahtunut: yhä useammat naiset ovat huomanneet republikaanien ajamien asioiden olevan haitallisia naisille.

On vaikea hahmottaa, mitkä ovat republikaanien misogynian motiivit; muut motiivit kuin hämärät viittaukset Raamattuun. Ovatko republikaaniset miehet niin epävarmoja itsestään, että heidän täytyy ajaa naisia sortavaa lainsäädäntöä?

Ei republikaanien misogynia mikään uusia ilmiö ole. Viimeiset 40 vuotta republikaanit ovat ajaneet sanoja haitallisia asioita, mutta vasta nyt he ovat asemassa, jossa he pääsevät toteuttamaan ja panemaan toimeen agendaansa sen kaikkein haitallisimmassa muodossa.

#MeToo jakaa myös USA:n kahtia. Länsirannikon osavaltioissa ja New York Cityn sekä Bostonin seuduilla on säädetty paikallisia lakeja ja asetuksia, joilla naisten asemaa on parannettu, eivätkä liittovaltion ”patriarkat” voi asialla mitään. Sen sijaan republikaanien vahvoilla tukialueilla keskilännessä ja etelässä ”patriarkat” ovat onnistuneet valitettavan hyvin. Joko pian saamme nähdä naisten joukkopaon noilta alueilta? Mitä tarvitaan, jotta keskilännen naiset nousevat tilanteen korjaavaan vastarintaan?

Monen monta kertaa olen ihmetellyt, niiden republikaanisten miesten asennetta, joilla on tyttäriä. Ehkä he eivät pidä tyttäriään ihmisinä, jos hyväksyvät naisiin kohdistuvat väärinkäytökset.

Toivottavasti #MeToo saa aikaan muutoksen. Positiivisille muutoksille olisi jo korkea aika.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Evankelikaaliset Valkoisen talon perheväkivallan puolesta



Yhdysvaltain republikaanien taakse ryhmittyneet evankelikaaliset saivat taas niskaansa täyslaidallisen kuraa. Asialla oli tälläkin kertaa entinen evankelikaalisen liikkeen johtohahmo Frank Schaeffer.

Uskonnollisen oikeiston ideologian yksi pääideologeista oli Frankin isä Francis Schaeffer. Frank oli isänsä tärkein avustaja kunnes lähti koko liikkeestä ovet paukkuen evankelikaalisuuden myrkyllisyyden takia.

Farnk Schaeffer antoi palaa lauantai-aamuna MSNBC:n Morning Joy-ohjelmassa, eikä kerta ollut ensimmäinen. Kun Frank sanoo jotain evankelikaalisuudesta, sanomaa kuunnellaan, eikä toistaiseksi ole ollut tapausta, että Frank Schaeffer olisi syyllistynyt paskanpuhumiseen.

Frank Schaeffer oli suivaantunut siitä, että evankelikaaliset pastorit ovat joukolla rynnänneet puolustamaan Valkoisen talon henkilökunnan harjoittamaa perheväkivaltaa.

Vastaavaa nähtiin muutama kuukausi sitten, kun pedofiili Roy Moore pyrki Alabaman senaattoriksi.

Frank antoi myös Valkoisen talon lehdistösihteerin, Sarah Huckabee Sandersin, kuulla kunniansa. Hänhän kasvoi jyrkän linjan evankelikaalisessa kodissa. Sarahin isä Mike Huckabee on ollut uskonnon politisoimisen pioneeri toimiessaan Arkansasin kuvernöörinä. Mike pyrki myöhemmin presidentiksikin republikaanien riveissä.

Frank Schaefferin mukaan on kestämätöntä, että päivästä toiseen Sarah valehtelee asiasta kuin asiasta, eikä omatunto tunnu soimaavan Sarahia lainkaan. Sarah puolustelee sujuvasti asioita, joita ei yksinkertaisesti puolustella. Frank on harvinaisen oikeassa.

Republikaanien taakse ryhmittynyt uskonnollinen evankelikaalinen oikeisto on täysin korruptoitunut ja tässäkin asiassa Frank Schaeffer on oikeassa.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Lisää väkivaltaa Valkoisessa talossa



Ei mennyt edes vuorokautta siitä, kun Valkoisen talon virkailija Rob Porter erosi virastaan perheväkivallan takia, niin jo toinen heppu erosi samasta syytä. Tällä kertaa vuorossa oli David Sorensen, joka toimi mm. Trumpin puheiden kirjoittajana.

Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö, entinen kenraali John Kelly, yritti tietenkin vähätellä em. henkilöiden perheväkivaltaa, mutta joutui puhumaan silkkaa paskaa, jonka media paljasti saman tien paskapuheeksi. Ilmeisesti asia on juuri niin kuin aiemmin arvelin: väkivaltaisuus on meriitti silloin kun pyrkii töihin Valkoiseen taloon.

Soresenin entinen vaimo, Jessica Corbett, tuli asian kanssa julkisuuteen Washington Postin haastattelussa.

Sorensen oli ajanut Corbettin varpaiden yli autolla, paiskonut häntä pitkin seiniä ja tehnyt kaikkea sitä mitä noissa tapauksissa yleensä tehdään. Corbett antoi WaPolle kuvia vammoistaan.

Corbett oli myös avannut ”salaisen” pankkitilin, johon Corbett oli säästänyt rahaa avioeroa varten.

Edelleen Corbett kertoi WaPolle, että hän ei ottanut yhteyttä poliisiin, koska pelkäsi Sorensenin yhteyksiä lakia valvoviin tahoihin.

Tällaiset tapahtumat kasaavat paineita Valkoisen talon henkilöstöpäällikön niskaan. Perheväkivalta ei kaiketi tullut hänelle yllätyksenä, mutta sellaiseen ei silti puututtu. Paha mennä puuttumaan, sillä silloin pitäisi puuttua myös presidentin väkivaltaisuuteen.

P.S. Oikeusministeriön hierarkiassa kolmantena olevan Rachel Brand otti lopputilin, sillä hän ei halua olla mukana apokalyptisessa välienselvittelyssä, kun nykyinen hallinto romahtaa.

Putinismi, trumpismi vai trumpokratia?



Otsikon termejä voi käyttää synonyymeinä, eikä sellainen sanojen käyttö mene edes vikaan.

David Frum dokumentoi uutuuskirjassaan Trumpocracy samanlaisista ilmiöistä kuin Luke Harding kirjassaan Mafia State. Harding kertoo venäläisestä totalitarismista jota Putinin puolue, Yhtenäinen Venäjä, harjoittaa; Frum puolestaan dokumentoi, kuinka republikaaneista tuli epädemokraattinen ja suorastaan rikollinen organisaatio päätähtenään Donald Trump.

Frum tarkastelee periodia kesästä 2015 syksyyn 2017, jolloin yhteistyö republikaanien ja Venäjän valtion ja sitä lähellä olevien toimijoiden mahdollisti amerikkalaisen version putinimista.

Molempien suuntausten, putinismin ja trumpismin, yhteinen piirre on rikollinen korruptio, kleptokratia, nepotismi ja kaikki muu, mikä ei kuulu demokratiaan vaan banaanitasavaltojen diktatuureihin.

Putinin suorittamat puhdistukset Venäjällä tapahtuvat nyt identtisinä Yhdysvalloissa sillä erolla, että vaikka Amerikan puhdistukset menevät Trumpin piikkiin, niin niiden takana ovat republikaanipuolueen vaikuttajatahot.

Ehkä tulevaisuudessa historioitsijat pystyvät selvittämään tapahtumien kulun yksityiskohtaisesti, mutta sitä ennen ehtii tapahtua kaikenlaista ikävää. Kummassakin maassa, niin Venäjällä kuin Yhdysvalloissakin, ollaan rakentamassa henkilökulttia ”suuresta johtajasta”; johtajasta joka on korvaamaton. Suomessa tällainen kultti oli jo ja se oli kekkoskultti, joka sekin oli aikansa putinismia, trumpismia ja trumpokratiaa.

Näkymät ovat synkät. Putinista ja Trumpista ei päästä eroon ilman väkivaltaa.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Väkivaltaisuus edellytys Valkoisen talon virkaan



Jos haluaa viran nykyisessä Valkoisessa talossa, niin meriittinä venäläisten kanssa vehkeilyn lisäksi on perheväkivalta.

Valkoisen talon henkilökunnan sihteeri, Rob Porter, sai kenkää tai erosi, kun kaksi hänen entistä vaimoaan tuli julkisuuteen sellaisen asian kanssa, että tämä heidän entinen siippansa Rob Porter oli antanut kummallekin pataan ja vielä useamman kerran. Toinen naisista toimitti julkisuuteen kuvan mustasta silmästään.

Kun Valkoiseen taloon palkataan henkilökuntaa, niin jokaisesta tehdään taustaselvitys. Perheväkivalta on yksi seikka, joka estää turvaluokituksen saamisen. Valitettavasti presidentistä ei tehdä taustaselvitystä. Ainakin Trumpin ensimmäinen vaimo on syyttänyt Donaldia väkivaltaisuudesta ja raiskauksesta.

Porteristakin oli tehty taustaselvitys, mutta perheväkivalta oli jätetty huomiotta, jotta Porter voisi toimia tärkeässä virassaan. Tämä on niin tyypillistä aina kun republikaanit ovat vallassa. Republikaanit johtavat demokraatteja laittomuuksissa ja epäeettisessä toiminnassa suhteessa 10:1.

Rob Porter oli jo toinen Valkoisen talon virkailija, jolla ei ole nyttemmin turvaluokitusta. Se ensimmäinen on Trumpin vävy, Jared Kushner, joka puolestaan on ”kaikkien alojen asiantuntija.”

Porter on se virkailija, joka lukee kaiken materiaalin, joka on menossa Trumpille. Tämä sisältää kaikkein salaisimmankin aineiston. Täten Porterilla on pääsy kaikkeen materiaaliin, vaikka hänellä ei ole edes oikeutta materiaalin lukemiseen turvaluokituksen puutteen takia.

Jos on perheväkivalta vakava asia, eikä sitä tule hyväksyä millään tavoin, niin on jotakuinkin maanpetoksellista toimintaa antaa jonkun perehtyä materiaaliin, johon hänellä ei oikeuksia ja vielä peitellä asiaa.

Tapaus Rob Porter on jälleen yksi esimerkki republikaanipuolueen korruptoituneisuudesta. Väkivalta ja sen salailu ovat vain yksi esimerkki puolueen mädänneisyydestä.

Kuinka kauan republikaanit ovat ajatelleet kärvistelevänsä sen kanssa, että he ovat amerikkalaisen yhteiskunnan syöpä? En ole kovin optimistinen amerikkalaisten suhteen. Jos nyt kansalaiset kuitenkin päättävät yhteistuumin hankkiutua eroon republikaanisesta korruptiosta, niin siitä tulee karu kertomus, jonka lopputulosta ei oikein pysty arvioimaan. Ruumiita tulee takuulla puolin ja toisin.

Putinin ja Trumpin mafiavaltiot



The Guardianin toimittaja Luke Harding on kirjoittanut useammankin mielenkiintoisen kirjan uusimpana kirja nimeltään Collusion, joka hahmottelee aikajanan Donald Trumpin ja hänen liittolaistensa vehkeilystä venäläisten kanssa.

Kuuntelin tuon em. kirjan äänikirjana. Johdannoksi Collusion –kirjaan sopii Hardingin Mafia State vuodelta 2011. Tietääkseni se on suomennettu nimellä Mafiavaltio.

Mafiavaltio käsittelee Yhtenäinen Venäjä -puolueen totalitarismia, rosvokapitalistista kleptokratiaa ja kaikkea sitä mitä tuo puolue Vladimir Putin johtohahmonaan on tehnyt Venäjällä Putinin ja Medvedin kausilla.

Luke Harding toimi neljä vuotta The Guardianin Moskovan kirjeenvaihtajana kunnes hänen karkotettiin maasta. Harding raportoi kaikista niistä rikollisista vääryyksistä, joihin maan hallinto syyllistyi erityisesti Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ja aivan erityisesti Putinin hallinnon toimesta. Hardingilta ei herunut sympatiaa Putinille ja Yhtenäiselle Venäjälle.

Venäläisten vaikutusyritykset Trumpin tapauksessa eivät ole mitään uutta. Harding kuvaa myös sitä, kuinka venäläiset korruptoivat mm. Silvio Berlusconin jo paljon ennen Trumpia. Oli niitä muitakin kuin Berlusconi, mutta hän oli näkyvin harjoituskappale, josta saatuja kokemuksia venäläiset käyttivät korruptoidessaan USA:n republikaanipuoluetta.

Hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä löytyy Yhtenäinen Venäjän ja republikaanien välillä. Molemmat perustuvat valtansa oligarkkien rahoihin teemalla, jonka mukaan oligarkit saavat rosvota niin paljon kuin mielivät, kunhan eivät uhkaa puolueen valtaa. Talousrikolliset, tavalliset rikolliset ja politiikka elävät symbioosissa kummassakin maassa ja tämä on mahdollistanut vallassa olevan puolueen muuttumisen mafiaorganisaatioksi.

Venäjä ei koskaan ole ollut demokratia, eikä sitä ole ollut Yhdysvallatkaan. Ensimmäinen USA:n valtiovarainministeri ja yksi USA:n perustuslain laatijoista, Alexander Hamilton, kirjoitti, että pääomia omistavat ihmiset ja heidän omaisuutensa ovat ensisijaisia. Hamilton oli oikeastaan rajoitetun demokratian kannattaja, vaikka liittovaltion alkupään valtiomiehet mielellään esitetään demokratian airuina.

Hamiltonin kanssa samoilla linjoilla oli myös USA:n neljäs presidentti James Madison, jonka mukaan varakkaan vähemmistön edut olivat suojelun tarpeessa muun väestön kustannuksella.

Nämä länsimaisen demokratian alun ”suurmiehet” olivat enemmän Platonin Valtio-teoksessaan hahmotteleman hallintotavan kannalla kuin kansanvallan. Platonin mukaan vain vapailla miehillä tuli ideaalivaltiossa olla äänioikeus.

Mafiavaltiot USA ja Venäjä ovat tämän hetken suurin uhka ihmiskunnalle puhumattakaan noissa maissa asuvista ihmisistä, jotka voivat odottaa vain yhä suurempaa kurjistumista. Kansainvälisen yhteisön painostus Venäjää ja Yhdysvaltoja kohtaan on nyt tärkeää. En tosin usko, että Putinia, Trumpia ja heidän kätyreitään saadaan koskaan oikeuden eteen vastaamaan tekemistään.

torstai 8. helmikuuta 2018

Evankelikaalisetkin havahtuivat haittoihin



Amerikan evankelikaalisetkin ovat havahtuneet huomaamaan suuntauksensa haitallisuuden.  On jollain tavoin toiveita herättävää, että edes jotkut evankelikaaliset ovat tulleet johtopäätökseen, jonka mukaan nykyään ääri-ilmiöksi luokiteltava kristinuskon muoto haittaa ihmisten ja yhteiskunnan toimintaa.

Yleiskristillinen julkaisu, Christianity Today, on viimeisen puolen vuoden aikana julkaissut monta mielenkiintoista artikkelia evankelikaalisten ja republikaanisen puolueen symbioottisesta suhteesta.

Keskilännen ”fly-over-countryn” evankelikaaliset eivät kuitenkaan tule muuttumaan muuhun kuin entistäkin äärimmäisempään suuntaan. Syitä tällaiseen on etsitty, mutta mitään yksittäistä syytä ei tietenkään voida identifioida.

Vuoden 2016 vaalikierroksen jälkipeleissä esitettiin, että keskilännen agraarit alueet ovat jääneet vaille liittovaltion huomiota ja vaalitulos jollain tavoin heijastaisi talouden romahtamista noilla alueilla.

Kuitenkin keskilännen maatalousvaltainen alue saa suunnattoman suuria summia maataloustukena. Farmarit eivät täten ole sen huonommassa asemassa kuin urbaanien taantuvien alueiden asukkaat. Liittovaltion suurimmat tulonsiirrot on kohdennettu juuri näille alueille.

Nuoristakaan ei ole tilanteen muuttajiksi. Monet nuoret ovat lähteneet seudulta paremman ja vapaamman elämän perässä. Jäljelle jääneet nuoret taas ovat radikalisoituneet aivan samalla tavoin kuin vanhempansa.

Yksi monista syistä on muutosvastarinta, jota pönkitetään glorifioimalla ja mystifioimalla jokin muinoin vallinnut ”kulta-aika”, jota koskaan ei kuitenkaan ole edes ollut olemassa. Eksistentiaalinen ahdistus kumpuaa realiteettien ymmärtämisen puutteesta. Hegemonia-asemassa kerran ollut elämäntapa on mennyttä, eikä se palaa; ei vaikka kuinka asian kanssa rimpuilisi.

Kun tarkastelee keskilännen asukkaiden kantoja, on mahdotonta eritellä, mikä on uskontoa, mikä politiikkaa. Niistä on tullut yhteneviä. Jyrkillä arabimaiden muslimeilla ja keskilännen evankelikaalisilla ei ole merkittävää eroa. Republikaanisesta puolueesta tuli uskontopuolue ja uskovista republikaaneja.

Jotta keskilännessä tapahtuisi muutos positiivisempaan suuntaan, muutoksen on lähdettävä evankelisten republikaanien omasta joukosta. Islamin yhteydessä on kaivattu uskonpuhdistusta, mutta samaa voisi sanoa keskilännen evankelikaalisista ja aivan samoin perustein. Prosessista tulee pitkä ja hidas, mutta se on mahdollista.

Uudistukset alkavat, kun luovutaan toiveajatteluun perustuvista fantasioista.





keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Hurskaiden höperöiden Aito Avioliitto ry



Minusta on ollut suunnattoman hauska seurata Aito Avioliitto ry:n toilailuja palstalla jo toisellakin.

Hurskaista höperöistä muodostuvan puulaakin puheenjohtaja, Susanna Koivula, on palannut pelipaikalle kärsittyään muutaman kuukauden bannin Uuden Suomen Puheenvuorosta. Nyt Suski on julkaissut parikin uutta blogia, eikä Susanna ole vieläkään oppinut  mitään.

Aina kun Susanna kirjoittaa Uuteen Suomeen, Suomi24:n luterilaisuus-palstalla ilmestyy nimimerkki ArtoTTT komppaamaan Suskia. Taannoin epäilin ArtoTTT:n olevan Uudessa Suomessa kommentoiva Arto Jääskeläinen. Jääskeläinen sai jo oman aasinlakin ja sama voitaisiin myöntää ArtoTTT:lle.

Jääskeläinen on aseveljensä Timo Lehtosen kanssa ollut yllättävän hiljaa Uudessa Suomessa. Lieneekö heidät bannattu?

Aitoon Avioliittoon kiteytyy kaikki mikä noissa uskovien puulaakeissa on vikana. Ihan yhdistyksen alkutaipaleella yhdistys väitti olevansa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton, mutta ei mennyt kuin tovi, niin Aa profiloitui taantumuksellisten ihmisten puuhakerhoksi, jonka tavoitteena on mahdollisimman kurja elämä mahdollisimman monelle.

Koivula ja hänen komppaajiensa argumentit on ammuttu alas niin moneen kertaan, ettei niiden toistaminen liene tarpeen. Mielenkiintoisinta koko yhdistyksessä on yhdistyksen jäsenten motiivien arvioiminen.

Tämäkin on sanottu moneen kertaan: aitoavioliittolaiset eivät soisi muille mitään mitä eivät suo itselleen, koska aavikkobarbaarien opaskirja sanoo heidän tulkintansa mukaan jostain asiasta jotain. Tällä perusteella he vaativat lainsäädäntöön pykäliä x, y ja z.

Argumenttinsa nämä hurskaat höperöt perustavat aina amerikkalaisiin lähteisiin ja ”lähteisiin”, joista niistäkin jokainen sisältää pelkkää paskapuhetta. Suomalainen auktoriteetti heille on tietenkin uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka, joka hänkin toistaa amerikkalaista propagandaa.

Onneksi Suomessa on ainakin toistaiseksi aitoavioliittolaisen vaikutus ollut jotain nollan luokkaa. Vastarinta on tässäkin asiassa tarpeen, jotta tuo ihmisiin vihamielisesti suhtautuva yhdistys ei saa enempää liikkumatilaa.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Laura Huhtasaari ei osaa eikä opi



Perseelleen menneiden presidentinvaalien jälkeen Laura Huhtasaarella on kova työ edes auttavan uskottavuuden palauttamisessa. Tällä kertaa Huhtasaari yrittää profiloitua talousasiantuntijaksi Uuden Suomen blogissaan, joka oli otsikoitu: Itsepetosta.

Maahanmuuttokritiikkikin on havaittu huonoksi poliittiseksi agendaksi, joten tällä kertaa Laura ei höpöttänyt siitä aiheesta. Ilmeisesti ensi vuoden eduskuntavaaleja silmillä pitäen Laura otti aiheekseen EU:n ja eurovaluutan; tai niistä eroon hankkiutumisen.

Laura on jo tullut tunnetuksi siitä, että monet hänen bloginsa ovat plagiaatteja, kuten oli osa hänen gradustaan. Tällä Huhtasaari mainitsee sentään lähteen – VTT Tuomas Malisen. Blogista ei selviä, mitkä ovat Malisen näkemyksiä, mitkä taas Lauran omaa hourailua. Kun lukee Lauran tekstin, niin se on samaa heikkolaatuista lainauslouhintaa kuin aiemminkin.

Laura ei vaan osaa eikä takuulla ikinä opi hyvää lähteidenkäyttöä.

Laura käyttää mahdollisesti tekniikkaa, jossa Malisen tekstistä on poimittu Lauran omaa näkemystä tukevia irrallisia lauseita, joita sitten täydennetään Lauran omalla poliittisella jargonilla. Tällainen tekniikka on takuulla Lauralle hyvin tuttua, sillä juuri sitä käyttävät fundamentalistiset uskovat. Tällaisen sekopäisen tekstimassan tuottamisesta Lauralla on pitkä kokemus. Se onkin ainoa asia, jota hän on harjoitellut riittävästi.

Tuomas Malisen kannalta on suorastaan noloa, että hänet yhdistetään Laura Huhtasaareen. Se ei takuulla ole meriitti. Näillä uskovilla persuilla on hassuna tapana vedota johonkin auktoriteettiin ja auktoriteetiksi kelpaa kuka tahansa, joka on tohtori ihan miltä tahansa alalta. Samaan aikaa nämä ”huhtasaaret” ovat tiededenialisteja, sillä kaikki löytyy Raamatusta  ja tiede on väärässä. Idiotismilla ei heille ole rajaa.

Kuten tuossa edellä mainitsin, tekstistä ei pysty päättelemään mikä on Huhtasaaren tekstiä, mikä Malisen.  Lauran blogissa menevät raha- ja finanssipolitiikka iloisesti sekaisin ja niin käy varoille ja vastuillekin. Keskuspankin roolista Lauralla ei ole mitään käsitystä. Jos kaikki teksti olisi suoraa lainausta Maliselta, niin Malinen se vasta hölmö on. Näin tuskin on, joten hölmöys menee taas yksin Laura Huhtasaaren piikkiin.

Mitä tulee Lauran blogin otsikkoon, niin hän itse on elävä esimerkki itsepetoksesta ja itsepetos on samentanut Lauran kaiken ajattelun. Laura ei osaa eikä opi.