tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kansallismielistä marjanpoimintaa ja marjanpoimintamafia



Uuden Suomen Puheenvuoroon kirjoittelee aktiivisesti heppu nimeltään Hemmo Koskiniemi. Viimeisimmän kirjoituksen otsikko oli: Luovuttaako Sipilä kotinsa marjamafian käyttöön?

Jo pelkästä otsikosta voi päätellä, että Koskiniemi kuuluu maahanmuuttokriitikoiden änkyräsiipeen. Aina jaksaa ilahduttaa ja toisinaan myös vähän hämmästyttää näiden isänmaalliseksi itseään kutsuvien järjenjuoksu. Viihdettähän he enimmäkseen tarjoavat, mutta silti.

Koskiniemi runoilee:

Muutama vuosi sitten olin perustamassa Suomen marjanpoimijat ry. jonka tarkoituksena oli puolustaa ja kannustaa paikallisia ihmisiä monikansallisia marja-armeijoita vastaan ja sen ympärillä pyörivää harmaata yritystoimintaa.. 
Pian kuitenkin huomasimme, että meidät leimattiin rasisteiksi, sivistymöttömiksi, kateellisiksi, ymmärtämättömäksi, ahdasmielisiksi, pikkusieluisiksi, maailmaa ymmärtämättömiksi, paikallisiksi moukiksi.
Suomen marjanpomijoiden toiminta hiipui ja loppui kokonaan, kun vastassa oli ylivoimainen monikansallinen marja-mafia, joka perusti koko toiminnan jokamiehenoikeuteen. Jokamiehenoikeuteen, joka tuntui ylittävän maanomistajan perustuslakiin perustuvan omaisuuden suojan, elinkeinotoimintaa harjoittavan lainsäädännön, työlaisäädännön ja kaikki työturvallisuusmääräykset. 

Mutta sitten Koskiniemi upottaa oman tilityksensä:
Eduskunnan oikeusasiamiehen mielestä jokamiehen oikeuteen perustuen marjat kuuluvat kaikille maailman kansalaisille, eikä niitä "omista kukaan", eikä ne ole kansallisomaisuutta  -ne on vapaasti poimittavissa toisen mailta ja organisoidusti ja liiketoimintaan perustuen.

Siinä se tuli! Eduskunnan oikeusasiamies on tehnyt linjauksensa. Nyt sitten Koskiniemen ja kumppanien pitäisi vaikuttaa lainsäätäjiin niin, että tämä ”marjanpoimijamafia” ei suututtaisi Koskiniemeä

Vai vielä mafia? Marjanpoimintamafia? Jihuu! Kuka lienee tuon mafian Al Capone? On tuo Koskiniemi sekaisin.

Oikeastaan Koskiniemen pitäisi mobilisoida kansallismieliset marjanpoimintapartiot. Olisiko Odinin soltuista siihen. Haluaisin ehdottomasti nähdä kun Suomi Ensin ja Rajat kiinni –heebot kyykistelisivät marjametsässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti