perjantai 21. heinäkuuta 2017

Antero Laukkasen uusimpia houreita henkivalloista ja antikristuksista



Aina kun kuka tahansa kristillisdemokraattien kansanedustajista avaa suunsa, niin tuloksena on stand up – komiikkaa. Tällä kertaa vuorossa oli Antero Laukkanen ja asiasta kertoi patavanhoillinen verkkojulkaisu Seurakuntalainen.

Jutun otsikko oli sentään paikkansapitävä (Kristillisen politiikan tulevaisuus on huono). Käytännössä tämä tarkoittaa, että juuri Laukkasen itsensä ajaman totalitaristisen krisotfasismin tulevaisuus on huono. Tämä on ennenkin närästänyt Laukkasta.

Arvojen temmellyksessä kristillisyyttä haluavien määrä vähenee koko ajan. Siksi kristillisen politiikan tulevaisuus näyttää huonolta.

Kukapa haluaisi samaistua ideologiaan, jonka premissit ovat epätosia ja seuraukset katastrofaalisia.?

Joidenkin arvioiden mukaan arvot eivät ole koskaan muuttuneet niin nopeasti kuin viimeisten viiden vuoden aikana.

Venytetään ny aikajanaa vaikka sadan vuoden pituiseksi. Kyllä kristofasismin romahtaminen alkoi jo valistuksen ajasta, vaikka vielä tuolloin ei puhuttukaan fasismista, mutta totalitaristisia silloiset yhteiskunnat paljolti olivat.

Laukkanen muisteli lapsuuttaan, jolloin kansakoululaisen pulpetinkulmalla oli Raamattu ja virsikirja muistuttamassa viisauden ja kulttuurin perustasta./…/ Ei niitä silloin pidetty vaarallisina lapsen kehitykselle.

Missä ja milloin tuollaista tapahtui? Minä kuulun suurin ikäluokkiin kuten kuuluu Laukkanenkin, en silti muista, että meillä mitään Raamattuja pulpetin kulmalla olisi ollut. Ja kyllä mikä tahansa uskonto on lapsen kehitykselle vaarallista, sillä uskonnolliset väitelauseet ovat selvästi epätosia, eikä lapselle valehtelu ole kenellekään hyväksi. Sitä paitsi valehtelu on moraalitontakin.

Instituutioita ei saa luovuttaa.

Kylläpä Laukkasta kyrsii, että kristofasistit eivät onnistuneetkaan valtaamaan instituutioita vaan asiassa kävi aivan päinvastoin: fundikset saivat fudut.

Se on valtava henkivalta, joka pyrkii valmistelemaan maailman antikristuksen tuloa varten. Kaikenlainen pahuus leviää sähköisen median kautta huikealla voimalla.

Tämä nyt oli sitä Laukkasen stand up – komiikkaa. Henkivallat ja antikristus? Just joo. Nyt en muista on Laukkanen laukonut noita typeryyksiä eduskunnan puhujapöntöstä. Niikko kyllä se on ja se kertoo miten noloa koko kristittyjen poliitikkojen touhu on. Realiteetit eivät ole heidän bravuurinsa.

Laukkasen pläjäyksen voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti