torstai 11. kesäkuuta 2015

Raamattukritiikkiä 11.6.2015



1 Kun 8:1 -66
12. Silloin Salomo puhui: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä.
Ei valoja temppeliin. Ehkä Jahve tekemiset eivät kestä päivänvaloa.
5. Kuningas Salomo seisoi arkin edessä ja hänen kanssaan koko Israelin kansa, joka oli kokoontunut hänen luokseen. He uhrasivat lampaita ja nautoja niin paljon, että niitä ei voitu lukea, ei laskea.
Tällä kertaa teurastettiin tarpeettomasti eläimiä; yleensä teurastetaan ihmisiä. Eläinuhrit ovat todella primitiivistä toimintaa.
Tämän jälkeen Salomo esittää tolkuttoman pitkän rukouksen, jonka jälkeen taas tapetaan eläimiä:
63. Salomo uhrasi Herralle yhteysuhrina 22.000 nautaa ja 120.000 lammasta. Niin he, kuningas ja kaikki israelilaiset, vihkivät Herran temppelin.
64. Sinä päivänä kuningas pyhitti Herran temppelin edessä olevan esipihan keskiosan, sillä hänen oli siellä uhrattava polttouhri, ruokauhri ja yhteysuhrin rasvat. Vaskialttari, joka oli Herran edessä, oli liian pieni, että polttouhri, ruokauhri ja yhteysuhrin rasvat olisivat mahtuneet siihen.
Taas haaskattiin ravinnoksi kelpaavaa mielikuvitusolennon takia.

Apt 7:51
Stefanus kivitetään, mutta Stefanus ei tainnut olla todellinen henkilö. Draaman kaarenkaan takia kivittäminen ei ollut tarpeellista. Kirjoittaja yritti luoda tarinaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta menetti samalla tarinan uskottavuuden historiallisena dokumenttina.

Ps 129:1 – 8
Aina Israelilaiset ovat ahdistettuja ja tämä vain siitä syystä, että he eivät osaa elää sovussa naapuriensa kanssa. Sama pätee myös noihin naapureihin. Ainaiset kahnaukset ovat tulosta uskosta mielikuvitusolento Jahveen.

Snl 17:1
1.Parempi kuiva kannikka rauhassa kuin talon täysi paistia riidassa.
*hymyilee*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti