lauantai 27. kesäkuuta 2015

Aito Avioliitto -yhdistyksen retoriikalta putosi pohja



Yhdysvaltain Supreme Court päätti, että ”homoliitot” ovat laillisia ja päteviä kaikissa 50 osavaltiossa. Aito Avioliitto -yhdistykseltä putosi saman tien pohja pois. Kaikki AA:n tiedotteet noudattavat amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston retoriikkaa. Nyt sellainen puhetapa on epärelevanttia. Uskonnollinen oikeisto hävisi tuon kamppailun. Suomessa sama tapahtui jo viime vuonna. Nähtäväksi jää pystyykö AA uudistamaan retorisesta taktiikkaansa.

Tästä ei ole kuin muutama päivä, kun Patmoksen pellehermanneista Juha Ahvio käsitteli blogissaan tilannetta USA:ssa tukeutuen jos jonkinlaiseen löysään argumentointiin käyttäen pseudotieteellisyyttä AA agendan ajamiseksi. Eilen pellehermanneista ainakin Ahvio ja Turunen ovat varmaan pohtineet Patmoksen byroolla sitä, kuinka heidän ihannoimalleen amerikkalaiselle uskonnolliselle oikeistolle kävi kalpaten koskien homojen ihmisoikeuksia.

AA:n tukijoista myös Päivi Räsäsellä oli eilen huono päivä. Päkä meni möläyttämään jotain sellaista, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee kumota. Päkä möläytys sattui sopivasti samalle päivälle kuin Supreme Courtin päätös.

Toinen Päkän eilisistä mokista koski sitä, että Päkän täysin harkitsemattomat lausunnot osuivat samalla päivälle kuin muslimi-fundamentalistien tekemät terrori-iskut Ranskassa, Kuwaitissa ja Tunisiassa. Kolme aabrahamilaista monoteististä uskontoa eivät juuri eroa fundamentalismissaan millään tavoin. Siinä pyhät kirjoitukset kirjaimellisena totuutena ottavat tappavat toisiaan. Luulisi jo vuonna 2015 ihmiskunnan olevan uskonnollisen taikauskon yläpuolella, mutta aina näitä kiihkoilijoita näyttää löytyvän.

Toisaalta aitoavioliitot, päiviräsäset, amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston edustajat ja kaikenlaiset fundamentalistit ovat parhaita maallistumisen puolestapuhujia. Mainitaan nyt samassa yhteydessä Tapio Puolimatka tunne itseään syrjityksi. Tapiohan on kova uhrimentaliteetin edustaja.

Eikä tietenkään sovi unohtaa nyt oikeusministerinä istuvaa Jari Lindströmiä, joka yrittää kiemurrella irti tasa-arvoisen avioliittolain esittelystä Päkä kompatessa Jaria. 

Jatkakaa samaan malliin kaikki tässä blogissa mainitut henkilöt! Teette mainiota työtä uskonon siirtämisessä marginaali-ilmiöksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti