tiistai 16. kesäkuuta 2015

Billy Graham ja hänen lapsensa ovat konnia



Jeesus-mafian erään pääjehun – Billy Grahamin – ovat samanlaisia konnia kuin isänsä. Näiden konnien kanssa lähtee ensin järki ja lopulta rahat. Hyvin on Billy Graham kouluttanut lapsensa konniksi. Tuolla mafia-perheellä konnuudet ovat elämäntapa ja se tekee elämäntaparikollisia.

1.
Farnklin Graham suivaantui Well Fargo –pankille, koska WF kannattaa yrityksenä LGTB-vähemmistön tasavertaisia oikeuksia.
Tästä Franklin vittuuntui niin paljon, että ilmoitti, ettei Billy Graham Evangelistic Association tee enää businesta ko. pankin.
Franklin saa ihan vapaasti viedä omat ja isänsä rikoksella ansaitut rahat toiseen pankkiin. Mutta tässä seuraa jutun humoristinen puoli.
Franklin Grahan valitsi uudeksi pankissa myös Pohjois-Carolinassa sijaitsevan BB&T-pankin. Ei tainnut Franklin tehdä pohjatyötä kovin hyvin. BB&T on tuke gay-paraateja Miamissa, pankki osoittanut erityistä huomiota homopareille, jotka ovat pysyneet yhdessä yli 10 vuotta. BB&T pankin johtokunnalle on tärkeää, että pankki toimii myös yrityksenä ihmisoikeuksien puolesta.
Franklin Graham on tekopyhä konna kuten isänsä. Ilmeisesti Franklinin oli tehtävä businesta, minkä tahansa pankin kanssa, joka edes huolii ne rahat.
Franklinin rahat taitavat olla myrkkyä mille tahansa ihmisoikeuksia kunnioittavalle yritykselle.

2.
Billy Grahamin tytär, Anne Graham Lotz, puhuu ihan läpiä päähänsä väittämällä terrori-iskujen olevan osoitus jumala rakkaudesta. Jos näin olisi sekä Anne että tämän jumala ovat todella sadistisia kusipäitä.
Jumalan rakkautta osoittaa Annen mukaan myös se, että tornado tuhoaa tuhansia koteja ja satoja ihmisiä kuolee.
Tästä suomalaisetkin fundamentalistit näkevät märkiä unia: Lopunajan ovat lähellä ja kuulemma erilaiset katastrofit (vaikka kaikille niille on olemassa pitävät luonnolliset todisteet) ovat Raamatun jumalan muistutuksia.
Em. tekee Raamatun jumalasta ja hänen PR-osastostaan täysin epäuskottavan. Jumalalla ja millään luonnonilmiöllä saati sitten terrori-iskulla ei ole edes havaittu heikkoa korrelaatiota kausaalisuudesta nyt puhumattakaan.
Vielä kun lisätään, että kuivuus Kaliforniassa on abortti-lakien syytä.

3.
Kasvamalla konnan perheessä suorittaa konnuuden parhaat mahdolliset opinnot. Eikö Franklinia ja Anne hävetä puhua aivan täyttää paskaa? Eikö heitä hävetä esittää epätosia väitteitä tosina? Sitä kutsutaan valehteluksi.
No eipä paatuneet konnat niin vähäarvoiseen seikkaan kuin häpeä kiinnitä juurikaan huomiota, sillä konnuudethan tehdään jumalan kunniaksi. Ja Paskat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti