tiistai 30. kesäkuuta 2015

Idiotismin sanansaattaja



Törmäsin näin hämmästyttävän typerään otsikointiin eräässä verkkojulkaisussa: Juutalaisten olemassaolo osoittaa, että Raamattu on totta.

Jutun kirjoittajalle on sanottava, että juutalaisten olemassaolo todistaa vain ja ainoastaan juutalaisten olemassaolosta. Mitään muuta merkitystä asialla ei ole.

Ilmeisesti jutun kirjoittaja tietää itsekin otsikon olevan käsittämättömän hölmö, sillä jo kirjoituksensa toisessa kappaleessa hän joutuu puolustuskannalle seuraavasti:
Juutalaisen kansan monituhatvuotinen olemassaolo osoittaa vakuuttavalla tavalla, että Raamattu on totta. Tämä kiusaa Raamatun arvovaltaa väheksyviä ja on ollut merkittävä syy juutalaisten syrjintään kautta aikojen.

Ensimmäisen virkkeen asemesta voisi lukea: Suomen kansa monituhatvuotinen olemassaolo osoittaa vakuuttavalla tavalla, että Kalevala on totta. Kausaalisuhteita esitetään asioiden suhteen, jotka eivät ole kausaalisia.

Raamattu osoittaa, että juutalaiset ovat merkinneet muistiin kansansa muinaisia taruja ja myyttejä. Mitään reaalimaailman relevanssia Raamatulla ei ole.

Kirjoittajasta on mahdotonta, että Raamatun arvovaltaa ei vain pitää relevanttina, koska Raamattu esittää todentamattomia ja selvästi epätosia väitteitä. Raamattua ei tarvitse edes väheksyä: faktuaalisuutta Raamatusta löytyy kovin vähän. Lisäksi Raamattu ei ole merkittävin syy juutalaisten syrjintään. Raamattu on vain kirja, joka muuten koottiin paljon myöhemmin kuin kirjoittajat oletettu juutalaisten syrjintä alkoi. Lisäksi kristityt ovat perustelleet uskollaan juutalaisten syrjintää. Metsään meni sekin kirjoittajan argumentti.

Tämän jälkeen seuraa pitkälti jaarittelua kirjoittajan omista ansioista höystettynä juutalaisten tekemillä keksinnöillä siten, että: Entä jos kiellettäisiinkin myös seuraavat juutalaiskeksinnöt?

Kuinka helkkarin hölmönä kirjoittaja pitää lukijoitaan? Kun on lukenut hänen aiempia kirjoituksiaan, niin pohjanoteerausta alemmalle tasolle näyttää pääsevän aina.

Kirjoittaja kysyy: Keitä ovat ne ihmiset, jotka eivät suvaitse juutalaisia? Ja vastaa itse: Enimmäkseen liberaaleja vihervasemmistolaisia, monikulttuurisuutta ajavia ”tulkaa kaikki” -ihmisiä ynnä korvausteologeja.

Vastaus edustaa fundamentalistien epärehellisyyttä tyypillisimmillään. Väitteitä esitetään täysin vailla perusteita.
Kuka on tämä ehkä typerimmän blogikirjoituksen kirjoittaja? No, tietenkin Reinikaisen Pekka. Tämä tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Blogin voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti