torstai 25. kesäkuuta 2015

Evankelioiminen on epärehellistä ja moraalitonta



Evankelioiminen on epärehellistä ja moraalitonta, koska…

1.
Evankelioidessa esitetään todentamattomia ja/tai selvästi epätosia väitteitä tosina. Tämä täyttää valehtelun kriteerit ja valehtelu on moraalitonta riippumatta siitä onko uskovainen tai ei.

2.
Lähetyskäskyn mukaisella evankelioimisella perusteltiin kolonialismi; toisten riistäminen ja orjuuttaminen käännyttämisen varjolla. Tämä jos mikä on moraalitonta.

3.
Nykyaikana evankelioimisen painopiste on edelleen kehitysmaissa, koska länsimaiset ihmiset ovat jo sen verran valistuneita, että evankelioiminen on menettänyt tehonsa. Kehitysmaissa on otollinen maaperä epärehelliselle ja moraalittomalle evankelioimiselle: ihmiset ottavat vielä epätodet väitteet tosissaan, koska heillä ei resursseja arvioida evankelistojen väitteiden totuusarvoa.

4.
Evankelioiminen kehitysmaissa aiheuttaa inhimillisiä kärsimyksiä ja on täten moraalitonta. Evankelioiminen ei ole parantanut esimerkiksi naisen asemaa kehitysmaissa. Nainen on monesti vieläkin ”synnytyskone”. Lapset eivät ole ”jumalan lahja” vaan liiallinen lapsilukumäärä on resursseihin suhteutettuna kestämätön.

5.
Evankelioimien lisää ihmisten sairastavuutta ja monesti jopa kuolleisuutta. Ratkaisuksi terveydenhoitoa koskeviin kysymyksiin esitetään rukousta, joskus jopa manausta. Kummatkin metodit ovat testatusti toimimattomia. No, placebo-vaikutus pätee niihinkin. Ihmiset ansaitsevat parhaan mahdollisen tiedon koskien terveydenhuoltoa. Evankelistojen tarjoamat vippaskonstit vain pahentavat tilannetta erityisesti niillä maantieteellisillä alueilla, jossa tietoa on kaikkein vähiten. Täten evankelioiminen ja sen seuraukset ovat moraalittomia.

6.
Evankelistat usein esittävät ongelmien syyksi vaikkapa demoneja. Tällaisia olioita ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan. Alueilla, joissa muutenkin on taikauskoa, yksi taikausko vain korvataan toisella. Evankelioiminen estää ihmisiä hankkimasta parasta käytettävissä olevaan tietoa ja toimia rationaalisesti ongelmien ratkaisujen suhteen. Tämä on selvästi moraalitonta.

7.
Evankelioimien luo keinotekoisen ongelman (esimerkiksi helvetti) ja tarjoaa siihen keinotekoisen ratkaisun (usko). Helvetti ei ole reaalimaailmaa; sellaista ei ole pystytty todentamaan. Helvetin käsitteestäkään ei edes voida puhua reaalimaailman käsitteenä. Ratkaisuna usko on sietämätön, sillä estää ihmistä olemasta ihminen. Ihmisellä on oikeus parhaaseen mahdolliseen tietoon. Usko hämärtää järjenkäytön. Uskon aiheuttamat haitat taas voidaan todentaa (kts. edelliset kohdat).

Lisäesimerkkejä voi jokainen miettiä. Evankelioiminen on selvästi epärehellistä ja moraalitonta. Toisinaan (valitettavan usein) evankelioiminen on jopa rikollista: ensin lähtevät rahat ja lopulta järki, joskus jopa henki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti