sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Absurdi Raamattu - synnytys, lammas ja kyyhky



Absurdit Raamatun säädökset jatkuvat. Vain barbaarisesti ajattelevat aavikkobarbaarit ovat voineet keksiä jotain näin typerää:

3 Moos 12:2 – 5
2 "Sano israelilaisille: Kun nainen on synnyttänyt pojan, hän on sen jälkeen seitsemän päivää epäpuhdas, samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. 3 Kahdeksantena päivänä pojan esinahka on leikattava. 4 Nainen pysyköön kotonaan vielä kolmekymmentäkolme päivää puhdistuakseen verenvuodosta. Hän ei saa koskea mihinkään, mikä on pyhää, eikä tulla pyhäkköön, ennen kuin hänen puhdistumisaikansa on kulunut umpeen. 5 Kun nainen on synnyttänyt tytön, hän on kaksi viikkoa epäpuhdas samalla tavoin kuin kuukautisvuodon aikana. Sen lisäksi hänen on odotettava verenvuodostaan epäpuhtaana vielä kuusikymmentäkuusi päivää, ja vasta sitten hän on puhdas.

Millä tavoin epäpuhdas? Ja mitä vitun väliä sillä on, onko synnyttänyt pojan vai tytön? Eiköhän näidenkin jakeiden kirjoittaja ole ollut mies?
Kukaan ei ole koskaan pystynyt antamaan relevanttia selitystä sille, miksi poikien sukupuolielimiä tulisi silpoa? Aikuinen tehköön elimillään mitä tahtoo, mutta kun kyseessä on lapsi, joka ei mitenkään vielä pysty sanomaan yhtään mitään kalunsa leikkelystä, niin menettely on brutaali ja barbaarinen. Ympärileikkaus on yksilön koskemattomuuden periaatetta vastaan. Yhdenkään uskonnollisen dogmin ei tule loukata ihmistä.

3 Moos 12:6 -8
6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön. 8 "Jos naisella ei ole varaa lampaaseen, hän tuokoon kaksi metsäkyyhkyä tai kaksi muuta kyyhkystä, toisen polttouhriksi ja toisen syntiuhriksi, ja pappi toimittakoon sovitusmenot. Tämän jälkeen nainen on puhdas."

Mitä vitun syntiä synnytyksessä on? Ja jos on, niin mitä vittua kyyhkyllä on asian kanssa tekemistä? Entä sitten lampaalla?
Puhdas verenvuodosta? Em. jakeet ovat aivan helkkarin typeriä. Jokin ei-materiaalinen henkiolento pitää uhrien veren hajua jollain tavoin miellyttävä, mutta kun hiipparilla ei ole edes aistielimiä, jolla voisi nuuhkia palaneen käryä.
Raamatun absurdius on sitä luokkaa, että ko. teos on parasta antia Raamatun jumalaa vastaan, jos sellainen hiippari sattuisi olemaan olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti