lauantai 13. kesäkuuta 2015

Absurdi Raamattu - pallit puristuksissa ja naiselta käsi poikki



Raamattu on tahattoman komiikan lähdeteos alusta loppuun. Raamatusta löytyy absurdeja käskyjä, määräyksiä ja sääntöjä, joita ei voi oikein perustella edes aavikkobarbaarien primitiivisellä maailmankuvalla. Seuraava 5. Moos 25:11 -12 on yksi koomisimmasta määräyksistä:

11 "Jos kaksi miestä tappelee keskenään ja alakynnessä olevan vaimo yrittää auttaa miestään tarttumalla tämän vastustajaa sukupuolielimistä,
12 naista ei saa sääliä, vaan hänen kätensä on lyötävä ranteesta poikki.

Ensireaktio on: mitä vittua, luinko ihan oikein? Mutta kyllä: juuri noin vuoden 1992 versiossa sanotaan.

Luettiinpa Raamattu kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, nuo mainitut kaksi jaetta ovat idiotismissaan ihan ylivertaisia.

Kuinka yleistä oli ko. tekstin kirjoitusaikaan, että naiset tarttuivat tappelevia miehiä mulkusta? Oliko tuolloin paljonkin kädettömiä naisia erityisesti aavikkobarbaarien keskuudessa.

Kun asiaa edes hieman miettii, niin vääjäämättä tulee siihen johtopäätökseen, että jakeet täytyy olla miehen kirjoittamia. Mutta oliko tuota miestä joku puristanut vähän turhan lujaa palleista tappelun tuoksinasta?
Kontekstista ei pysty päättelemään, miksi tällainen määräys on annettu. Usein Mooseksen kirjat laitettu Mooseksen piikkiin, vaikka Mooses tuskin oli edes historiallinen henkilö. Niin tai näin, ko. jakeet eivät anna kovin hyvää kuvaa Mooseksesta, vielä vähemmän Jahvesta. Raamatussa ollaan muutenkin pakkomielteisen kiinnostuneita ihmisten sukupuolielimistä ja niiden käyttötavoista.

Monet uskovat kaiketi haluaisivat, että esim. Suomen lait olisivat Raamatullisia. No aloitetaan em. määräyksestä.

Pallit puristuksissa ja käsi poikki naiselta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti