tiistai 31. lokakuuta 2017

Republikaanit tuhon tiellä, mahtavaa!



Maailman vaarallisin terroristijärjestö, Yhdysvaltain republikaaninen puolue, koki eilen kovan iskun, kun kolme Trumpin vaalikampanjassa mukana ollutta saivat syytteet.

Paul Manafort, Rick Gates ja George Papodopoulos saivat syytteet Washington D.C:ssä. Manafortia ja Gatesia syytettiin talousrikosten lisäksi salaliitosta Yhdysvaltoja vastaan. Papodopoulos sai syytteen mm. valehtelusta FBI:lle ja se on Yhdysvalloissa aika vakava rikos.

Manafort ja Gates väittivät olevansa syyttömiä ja se olikin varsin odotettua. Papodopoulos taas tunnusti syyllisyytensä. Hän oli vehkeillyt venäläisten kanssa, mutta valehdellut kuulusteluissa asiasta.

Papodopouloksen tunnustuksesta tulee mieleen vuosikymmenten takaisesta Wategate-skandaalista tutun E. Howard Huntin tunnustus. Hunt oli ensimmäinen tunnustus skandaalissa, joka myöhemmin johti presidentti Nixonin eroon. Tuosta Huntin tunnustuksesta lähti vyöry, jossa noin 50 henkilö sai vankeustuomion.

Papadopouloksen tunnustuksella saattaa olla merkittäviä seurauksia ainakin Trumpille hallinnolle, mutta toivottavasti se myös panee liikkeelle republikaanien tuhon, sillä republikaanit ovat suurin uhka koko maailmalle.

Watergate oli sisäpoliittinen skandaali, mutta Venäjän sekaantuminen eri maiden sisäisiin asioihin on kansainvälisen luokan skandaali. Republikaaneista tuli vuosikymmenten mittaan niin korruptoitunut organisaatio, että mikä tahansa terrorisoinnin muoto kelpasi ja kelpaa heille, eikä asia aiheuta edes polemiikkia heidän keskuudessaan.

Kaikki republikaaneja viime vuosikymmeninä äänestäneet ovat osallisia tuon puolueen nimellä kulkevan terroristijärjestön toimintaan. Kaikki syyt äänestää republikaaneja ovat samalla syitä tukea terrorismia. Ehkä vähältä näemme puolueen rakenteiden hajoamisen ja samalla tulee paljastetuksi kaikki se ympäristön ja koko maailman terrorisointi, mihin republikaanit ovat syyllisiä.

1 kommentti:

  1. Aika hyvä olet tässä faktiossa, faktan ja fiktion sekoituksessa!Vedätkö jotain aineita ennen kuin alat satuilemaan? :D Vai nousuhumalassako alat uhoamaan ja pätemään?

    - George L

    VastaaPoista