Kulttuurisotien kuvitteelliset rintamalinjat

Muutama päivä sitten oli vähän juttua kulttuurisodista. Palataan aiheeseen lyhyesti.

Kulttuurisodassa ei ole selviä rintamalinjoja. Silloin kun ajatukset taistelevat, rintamalinjat muuttuvat jatkuvasti. Muutos onkin ainoa vakio. Ihmisten ajatukset muuttuvat ja tällöin tapahtuu rintamalinjan yli loikkauksia ja tämä koituu tavallisesti liberaalien edistyksellisten hyväksi. Jotkut luopuvat taantumuksellisestaan ajattelusta edistyksen ja sekulaarin humanismin hyväksi.

On kuitenkin huomattava, että tuon tavallisesti kuvitteellisen kulttuurisodan kumpikaan osapuoli ei pysty muodostumaan koherentteja hyvin artikuloituja argumentteja. Tässä liberaalit ovat hiukan parempia, mutta eivät siltikään mitään mestareita. Silti edistyksellisyys tarkoittaa myös argumenttien hiomista todellisuutta vastaviski.

Filosofistesti suuntautuneet konservatiivit (heitäkin on!) näkevät kulttuurisodan enemmän eksistentiaalisesti perspektiivistä. Tämä perspektiivi on vasataus eksistentiaaliseen uhkaan, joka kumpuaa perusteettomista peloista, sillä todella harvoin pelot ovat perusteiltaan reaalisia.

Filosofisesti suuntautuneet konservatiivit ovat niitä konservatiiveja, jotka haluavat oman katsantokantansa perustaksi joitain ”ikuisia ja muuttumattomia totuuksia”, joista lopulta hyvin harva on totuus tai ylipäätään mitään sellaista, joka voidaan todentaa.  Tässä ollaan tilanteessa, jossa idealisoidun ikuisen totuuden ja todellisuuden ollessa ristiriidassa, todellisuus saa mennä. Denialismista on ollut puhetta jo niin monta kertaa, että sitä on tuskin tässä yhteydessä tarpeen toistaa.

Joka kertaa kun todellisuus aiheuttaa pienenkin särön idealisoidussa ikuisessa totuudessa, tuloksena on eksistentiaalinen ahdistus. Tästä kumpuaa kulttuurisota ideaalin ja todellisuuden välillä. Siihen säröön syntyy pelko ja pelko voi pahimmillaan olla lamauttavaa tai jopa halvaannuttavaa.

Tavallisesti konservatiivien maailmankuva on dualistinen dikotomioihin perustava moralismi. Moraalihan ei kuulu konservatiivien elämysmaailmaan. Moralismi on se ilmaisun muoto, jolla konservatiivit ilmaisevat itseäään. Tätä tapaa voitaisiin kutsua myös binaarioppositioiden kulttuurisodaksi. Mitään välimuotoa ei ole, sillä välimuodot ja sellaisten olemassaolon tunnustaminen on juuri tuo edellä mainittu särö näennäisen koherentissa maailmakuvassa. Tälläkin kertaa todellisuus lyö konservatiiveja nyrkillä nenään. Todellisuus koostuu nyansseista.

Näissä konservatiivien aloittamissa kulttuurisodissa konservatiiveille on elinehto tapahtumien täydellinen ennustettavuus. Jos jokin satunnaisilmiö tapahtuu, se voidaan kuitata kuvitellun taivaallisen mielikuvitusystävän tahtona. Täten kulttuurisodan melskeissä konservatiiville ei synny säröä pakonomaiseen eheään pakonomaisesti ylläpidettyyn maailmankuvaan, ei ainakaan sellaista säröä, joka velvoittaisi konservatiivin loikkaamaan edistyksellisten liberaalien leiriin. Loikkariksi ryhdytään vasta sitten kun ristiriita käy sietämättömäksi.

Konservatiivin elämän on merkityksellistä vain niin kauan kuin hän elää kapea-alaista elämäänsä. Tässä tapauksessa konservatiivilla voi olla idioottimaisen orjan hyveet ja niistä pahin kyseenalaistamattomuus ja ihanteellisena pidetty tottelevaisuus, vaikka tuolla tavoin yksilö toimisi omaa etuaan vastaan.