lauantai 7. lokakuuta 2017

Vielä kerran Pekka Reinikaisen blogista



Pari päivää sitten kommentoin sitä, kuinka Reinikaisen Pekan blogi lensi Seurakuntalaisen sivuilta jo toisen kerran bittiavaruuteen ja ihan aiheesta.

Tuo kirjoitus koki reinkarnaation Patmoksen sivuilla. Patmoshan tunnetusti julkaisee kaikenlaista sontaa, joten Pekan kirjoitus oli siellä oikein hyvässä seurassa.

Eilen Reinikainen palasi Seurakuntalaiseen ilmoittamaan, että hänen bloginsa ko. julkaisussa loppuu kokonaan. Jopa niin patavanhoilliselle ja taantumukselliselle julkaisulle kuin Seurakuntalainen Pekan deluusiot olivat liikaa.  Tästä lähtien Reinikainen julkaisee sekopäisiä juttujaan luominen.fi –sivustolla. Se lienee ihan oikea foorumi Pekalle.

Luominen.fi sivustoa luin muutaman artikkelin verran vuosia sitten. Mitään niin hölmöä en sittemmin olekaan lukenut. Luominen on niin vähäpätöinen mediakanava, että tämä taitaa olla kreationismin loppu Reinikaisen propagoimassa muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti