lauantai 14. lokakuuta 2017

Donald Trumpia voi nyt sanoa kristofasistiksi



Eilen perjantaina 13.10.2017 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti puheen Washington D.C:ssä kristofasistisen Value Voters Summitin  kokouksessa. Taustalla  vaikuttaa järjestö nimeltään Family Reaearch Council.

Perjantai 13.10. on hauska yhteensattuma, kun puhe on amerikkalaisista kristillisistä piireistä. Heille tuolla päivämäärällä on aivan erilaista symboliarvoa kuin esimerkiksi suomalaisille. Humpuukiahan päivämääriin liittyvä magiikka on, mutta silti se on kovin kuvaavaa kuinka erilainen hölynpöly on pesiytynyt maagista ajattelua harjoittavien keskuuteen.

Donald Trump oli ensimmäinen USA:n presidentti, joka on puhunut Value Voters Summitissa. Tämäkin on oire kristofasismin leviämisestä maan hallintoon aivan korkeinta johtoa myöten.

Syy miksi presidentit ovat vältelleet Value Voters Summitia, on se, että kyseinen kokouksen järjestävä taho, Family Reasearch Council, on luokiteltu vihajärjestöksi. Olen ennekin maininnut asiasta, mutta toistetaanpa asia taas kerran: Monen vihajärjestön nimessä esiintyy sana ”family” (perhe), vaikka ko. järjestöllä ei olisikaan juuri mitään tekemistä perheiden kanssa. Onhan sekin tapa, helkkarin typerä tapa, peittää toiminnan todellinen kristofasistinen motiivi.

Los Angeles Times kuvailee Value Voters Summitia seuraavasti: ”Value Voters Summit on kombinaatio herätyskokouksesta, poliittisesta kokouksesta ja basaarista.” Kun katsoo, minkälaista menoa kokouksessa harrastetaan, ja ketä kristofasisteja on aiemmin ollut puhujina, niin Los Angeles Timesin luonnehdinta on aika osuva.

Puhujina ovat olleet monet uskonnollisen oikeiston aivan oikeimman laidan edustajia, mm. Fox Newsin puhuvista päistä Sean Hannity, Ann Coulter ja Bill O’Reilly.

Kristofasismia edustavat myös Value Voters Summitin sponsorit America Family Association, Heritage Foundation, Liberty University ja Liberty Council. Vaikka puulaakin nimessä esiintyykin sana ”liberty” (vapaus), niin vapauden kanssa niillä ei ole mitään tekemistä, koska agenda on täynnä kristofasistista totalitaristista yhtenäiskulttuuria, teonomiaan pohjautuvaa teokratiaa yms.

Jopa republikaani ja George W. Bushin neuvonantaja, Margaret Hoover, piti Trumpin esiintymistä Value Voters Summit epäkristillisenä. Uskonnollisen oikeiston konservatiivienkin parista alkaa vähitellen löytyä vaikuttajia, jotka ovat valmiita sanoutumaan irti republikaanien oikeimman laidan kristofasismista.

* * *
Vaikka Trump flirttailee kristofasismin kanssa, hän on lopulta aivan tavallinen fasisti.

Salon.com:n toimittaja Chauncey DeVega listaa 18 fasistille tyypillistä piirrettä. Kaikki nämä sopivat Donald Trumpin ja hänen hallintonsa profiiliin. Listalta löytyvät mm. poliittisten vastustajien uhkaaminen väkivallalla, militantti nationalismi ja piittaamattomuus laista.  DeVegan lista on aika kattava.

DeVega on sitä mieltä, että Donald Trumpia ei ole vielä kutsuttu fasistiksi siitä syystä, että monet poliitikot ylläpitävät deluusiota Amerikan poikkeuksellisesta erityislaadusta (American exceptionalism). Tästä  ilmiöstä on ollut puhetta jo aiemmin, joten en nyt toista asiaa.

Poliitikot ovat sitä mieltä, että USA:n demokraattiset instituutiot, Kongressi, oikeuslaitos yms. pitävät pintansa tapahtuipa mitä hyvänsä. Niinhän se ideaalisessa maailmassa on, mutta mikään järjestelmä ei ole ideaalinen ja ikuinen. Tämä alkaa vähitellen selvitä amerikkalaisillakin.

DeVegan johtopäätös on, että Trump ei ole yksittäistapaus maan historiassa, vaan johdonmukainen seuraus fasismin leviämisestä Yhdysvaltain politiikassa viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Tutkimustietoon perustuen DeVega päättelee, että fasismin leviämisen ovat mahdollistaneet juuri republikaaneja äänestävät ihmiset.

Trumpin kutsuminen fasistiksi merkitsee kahta seikkaa: 1) Amerikkalainen versio konservatismista on autoratiivinen ja epädemokraatinen ja 2) Trumpin ajama fasismi on oikeastaan yhtenevä republikaanien ajamien asioiden kanssa.

Alternetista löytyy lyhennetty versio DeVegan artikkelista ja sen voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti