perjantai 13. lokakuuta 2017

Republikaanisten terroristien hajaannus



Yhdysvaltain republikaaninen puolue voidaan tällä hetkellä luokitella vaarallisemmaksi terroristijärjestöksi kuin kaikki muut maailman terroristijärjestöt yhteensä.

Republikaaneilla on pitkät perinteet sekä sisäpoliittisesta että ulkopoliittisesta terrorismista. Kaikkialla missä republikaaneja tavataan, siellä asiat menevät päin vittua.

Republikaanisessa puolueessa on meneillään sisällissota; sisällissodaksi amerikkalaiset kommentaattorit tilannetta kutsuvat. Juuri tämä tekee republikaaneista todella vaarallisia. Se, että he terrorisoivat ympäristöään, ei enää riitä, terrorismi ulotetaan jo puoluetovereihin.

Republikaaneissa on nykyään niin monta lahkoa, ettei kukaan enää pysy laskuissa mukana. On Trumpin kannattajat, Bannonin kuppikunta, Mitch McConnellin taakse ryhmittyneet senaattorit, Freedom Caucus ja sitten edellisten liepeillä hengaileva sekalainen seurakunta.

Jos asiasta haluaa löytää jotain positiivista, niin tilanne sekavuus takaa, etteivät republikaanien agendasta löytyvät totalitaristiset päämäärät ja tavoitteet saa lainvoimaa. Yksinvaltaisessa asemassaan republikaanit ovat uhka koko maailmalle, mutta he pystyvät terrorisoimaan eneimmäkseen vain USA:ta ja sitäkin rajoitetussa määrin.

Amerikkalainen politiikka on ollut vuosikymmeniä tappavan myrkyllistä, eikä parannusta tilanteeseen näytä löytyvän lähitulevaisuudessakaan. Ideaalinen tulos olisi kyseisen puolueen lopullinen hajoaminen niin moneen pienpuolueeseen, etteivät he enää pääsisi terrorisoimaan kaikkea.

Pidän republikaaneja vaarallisempana organisaationa kuin 1930-luvun saksalaisia kansallissosialisteja. Muun maailman olisi jo korkea aika reagoida näihin tyranneihin. Pullistelustaan huolimatta amerikkalaiset taipuvat kansainvälisen painostuksen edessä, mutta muun maailman tulee ryhdistäytyä ja säilyttää yhtenäinen rintama, mutta nykyistä Venäjän hallintoa ei lasketa siihen rintamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti