Venäläiset tuntuvat olevan kovin
ihastuneita kaikenlaisiin kiiltäviin prenikoihin, joiden saajina tällä kertaa
ovat suomalaisista poliitikoista Paula Lehtomäki ja Eero Heinäluoma. Aiemmin
samanlaisen mitalin on saanut mm. Yhdysvaltain nykyinen ulkoministeri Rex
Tillerson. Voihan sitä noinkin vaikuttaa turhamaisiin ulkomaisiin päättäjiin.
Toinen päätöksentekijöihin
kohdistuva vaikuttaminen on heidän nimeämisensä jonkin venäläisen instanssin
konsulteiksi. Vaikka entiset pääministerit Esko Aho ja Paavo Lipponen eivät
enää osallistukaan päivänpolitiikkaan, heidän sanomisillaan on takuulla
painoarvoa. Toinen näistä hepuista puuhailee venäläisen pankin konsulttina ja
toinen kaasuputkihankkeiden kanssa. Kummallakaan ei ole mitään erityisosaamista
tehtäväänsä nähden, eikä venäläisten motiivit ole koskaan pyyteettömiä.
Tällaiset seikat on ohitettu Suomessa sujuvasti. Ehkä viimeisimmät tapahtumat
Amerikassa saavat vähän potkua suomalaiseen tutkivaan journalismiin.
Neuvostoliiton aikana Suomesta
löytyi erinäinen joukko idänkaupan kanssa askartelevia vuorineuvoksia. Nämä
lähes rock-tähden statuksen saaneet suomalaisen liikemaailman ykköspyssyt
olivat kaiketi enemmän tai vähemmän jokainen Neuvostoliiton vaikutuspiirissä.
Olisiko ollut niin, ettei vuorineuvokseksi edes päässyt ilman tiiviitä
idänsuhteita?
Englannin kielessä nämä ”ahot”,
”lipposet” ja muut suharit luokitellaan kategoriaan assets, varat. Varsinaisia vakoojia he eivät ole, mutta ovat muuten
itänapaurin agendalle suopeita toimijoita. Joskus käy kuitenkin niin, että
varat muuttuvat vastuiksi ja vahingoiksi (liabilities).
Tällaisia sattumuksia löytyy Trumpin hallinnosta jo aika monta.
Venäläisvaikutus Suomen
politiikkaan oli aika kattavaa. Suomen
Kuvalehti (SK 17, 28.4.2017) julkaisi pitkän artikkelin siitä kuinka BBC.n kuvausryhmällä oli vuonna 1979
vaikeuksia saada dokumenttiin virallisia lausuntoja koskien Neuvostoliitto.
Yksikään ministeri ei suostunut BBC:n haastatteluun. Tämä kertoo tilanteen
vakavuudesta, sillä tuolloin ulkoministerinä oli julkisuudesta elävä ja
Neuvostoliiton kätyrinä toiminut Paavo Väyrynen. Väyrynen vältti vaivoin
valtakunnanoikeuden, vaikka hän oli todistettavasti vehkeillyt venäläisten
kanssa. Samanlaista meno on nykyisessä USA:n hallinnossa.
Kun katsoo tuossa SK:n jutussa
olevaa ministerien nimilistaa, niin aika moni on vielä hengissä, mutta harva
enää osallistuu politikointiin aktiivisesti. Parasta mitä he voisivat tehdä,
olisi kertoa avoimesti ja rehellisesti kaikesta mitä he näkivät ja kokivat
Neuvostoliiton taholta. Se vasta olisi kunnioitusta herättävä teko, ei se että
he näinkin kauan onnistuneet vähättelemään ja piilottelemaan omaa osuuttaan
tapahtumien kulussa.
Neuvostoliitto tunkeutui moneen
suomalaisiin ministeriöihin. Ulkoministeriössä, sisäminiteriössä,
puolustusministeriössä ja mahdollisesti, jopa todennäköisesti, muissakin oli
omat kätyrinsä. Tuolloin ei vielä käytössä nykyisen kaltaisia tietojärjestelmiä,
joten urkkimisen hoitivat ihmiset.
Neuvostoliiton seuraaja Venäjä
on ainakin Yhdysvalloissa saanut myötämielisiä toimijoita eri ministeriöihin
tietomurtojen lisäksi. Tiedä sitten, missä venäläiset ovat harjoitelleet
nykyisen maailmanmenoon soveltuvia toimintatapoja? Suomi on oikein hyvä
veikkaus harjoituskappaleeksi monen muun Euroopan maan lisäksi.
Venäjälle myötämielisten
toimijoiden kiemurtelusta saatiin hyvä esimerkki kaksi päivää sitten, kun USA:n
oikeusministeri, Jeff Sessions, oli senaatin kuultavana. Ikääntyvällä ja uransa
ehtoopuolella olevalla Sessionsilla oli tähtihetkensä. Saimme suorassa
lähetyksessä nauttia hänen kiemurtelustaan vaikeiden kysymysten äärellä.
Tällaisessa kiemurtelussa suomalaiset kunnostautuivat erinomaisesti vuosikymmeniä
sitten. Ei ole lainkaan yllättävää, että suomalaiset pyrkivät välttelemään
ulkomaisia tiedotusvälineitä kuten tuossa yllämainitussa BBC:n tapauksessa.
Kotikentällä Neuvostoliiton kätyreiden jutut upposivat suomalaisiin ja sama
näyttää toistuvan juuri nyt USA:ssa.
Venäläiset ovat onnistuneet
erinomaisesti korruption levittämisessä yleiseksi toimintatavaksi länsimaiden
hallintoon. Olisi mielenkiintoista lukea kattava tutkimus näiden kätyrien
psyyken profiileista. Lieneekö sellaista tehty? Mikä motivoi toimimaan
kätyrinä?
Hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä
löytyy myös Trumpin ja Urho Kekkosen välillä. Molemmat olettavat olevansa
”vahvoja johtajia”, mutta lopulta molemmat ovat aivan seinähulluja. Kekkonen ja
nyt myös Trump ovat tiukasti venäläisten talutusnuorassa. Heidän hallintonsa
ainoa tehtävä on löytää sopivia selityksiä kulloisillekin menettelytavoille.
Molemmille seinähulluille
presidenteille vapaa tiedonvälitys on myrkkyä, koska toisinajattelijat pääsevät
ääneen. Kekkonen onnistui vaientamaan toisinajattelijat varsin tehokkaasti
pelottelulla. Samaa pelottelutaktiikkaa yrittää nyt vuosikymmeniä myöhemmin
Trump, mutta paljon heikommalla menestyksellä. Tiedotusvälineet ovat muuttuneet
perusteellisesti jo pelkän teknologisen kehityksen ansiosta, joten niitä on
entistä vaikeampi kontrolloida.
Kekkosen Suomessa
toisinajattelijoilla oli kova kohtalo. Kekkosen diktatuuri läheni kaiken
kattavaa totalitarismia. Ketään ei taidettu sentään vangita mielipiteidensä
takia, mutta Trump on ollut vaatimassa sellaistakin toimintatapaa. Kekkosen Suomessa
toisinajattelijoiden elämästä pyrittiin tekemään kaikin tavoin ikävää ja hyvin
siinä onnistuttiinkin.
Toisinajattelijoista tuli
epähenkilöitä, joille ei sijaa julkisten virojen tai luottamustointen täytössä.
Tiettyjen puolueiden jäsenkirja oli Suomessa viran edellytys. Yhdysvalloissa
saman asian ajaa nyt republikaanisen puolueen jäsenkirja. Nepotismikaan ei
ollut eikä ole tuntematonta.
Edellä kuvattujen nolojen,
oikeastaan häpeällisten, menettelytapojen tutkimusta on yritetty tehdä. Suomen
kohdalla äänekkäät noina aikoina eläneet myötämieliset historioitsijat ovat
säännöllisesti puolustelleet tutkimuskohteidensa toimintaa. Ensimmäisenä
mieleen tulee kekkostutkija Juhani Suomi. Hän on ollut rakentamassa
henkilökulttia, josta ei vieläkään ole päästy eroon, tuskin päästäänkään
Venäläisten kätyrillä, Donald Trumpilla, on vielä pitkä matka kyseiseen
asemaan. Taitaa Trumpia harmittaa se, ettei hän ole Kim Jong-un, eikä edes
Kekkonen.
Yhdysvalloissa 1950-luvulla
vallitsi maccarthyismi. Kommunisteja nähtiin kaikkialla ihan ilman perusteita.
Näitä jahdettiin ja monet tuomittiin aiheetta. Suomessa jahdattiin
neuvostovastaisuutta aivan Neuvostoliiton viime hetkiin asti. Eipä taida olla
historiassa sellaista aikakautta, ettei aina jotakin ryhmää olisi syytetty
jostain, jota ei koskaan pystytä näyttämään toteen.
Nykyään Suomessa, Yhdysvalloissa
ja monessa länsimaassa oikeistopopulistit ovat ottaneet roolikseen uhriutua.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heitä jotenkin vainottaisiin ja
sensuroitaisiin. Tämä metodi vain ei ole oikein toimiva. Oikeistopopulistitien
argumentit tässä(kin) asiassa on helppo osoittaa pelkäksi mölinäksi. On se kovaa kun he eivät itse pääse
toteuttamaan sortavaa ja syrjivää politiikkaansa ja silloin kun pääsevät, on
olemassa vastavoimia.
Venäläisten kätyrien
kansallismielisyydestä on tullut tunkkaista ja nationalismista myrkyllistä.
Oikeistopopulistit ovat ottaneet sanat ”kansallismielisyys” ja ”nationalismi” omaan
käyttöönsä sellaisessa merkitysyhteydessä, että noista sanoista on tullut
synonyymejä fasismille, fasismille jossakin muodossaan.
Nämä oikeistopopulistiset
”isänmaalliset” vyöryttävät keskustelupalstoja aika yhtenevästi kaikissa
länsimaissa. Hyvin ovat venäläiset onnistuneet mobilisoimaan kätyrinsä ajamaan
asiaansa ja monet kätyreistä eivät edes tiedä olevansa kätyreitä.
Nyt kun hämärät menettelytavat
on paljastettu riittävällä varmuudella, demokraattisten voimien on korkea aika
ryhtyä tarvittaviin vastatoimiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti