perjantai 20. lokakuuta 2017

Venäläisten masinoima totalitaristinen korruptio länsimaissa



Venäläiset tuntuvat olevan kovin ihastuneita kaikenlaisiin kiiltäviin prenikoihin, joiden saajina tällä kertaa ovat suomalaisista poliitikoista Paula Lehtomäki ja Eero Heinäluoma. Aiemmin samanlaisen mitalin on saanut mm. Yhdysvaltain nykyinen ulkoministeri Rex Tillerson. Voihan sitä noinkin vaikuttaa turhamaisiin ulkomaisiin päättäjiin.

Toinen päätöksentekijöihin kohdistuva vaikuttaminen on heidän nimeämisensä jonkin venäläisen instanssin konsulteiksi. Vaikka entiset pääministerit Esko Aho ja Paavo Lipponen eivät enää osallistukaan päivänpolitiikkaan, heidän sanomisillaan on takuulla painoarvoa. Toinen näistä hepuista puuhailee venäläisen pankin konsulttina ja toinen kaasuputkihankkeiden kanssa. Kummallakaan ei ole mitään erityisosaamista tehtäväänsä nähden, eikä venäläisten motiivit ole koskaan pyyteettömiä. Tällaiset seikat on ohitettu Suomessa sujuvasti. Ehkä viimeisimmät tapahtumat Amerikassa saavat vähän potkua suomalaiseen tutkivaan journalismiin.

Neuvostoliiton aikana Suomesta löytyi erinäinen joukko idänkaupan kanssa askartelevia vuorineuvoksia. Nämä lähes rock-tähden statuksen saaneet suomalaisen liikemaailman ykköspyssyt olivat kaiketi enemmän tai vähemmän jokainen Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Olisiko ollut niin, ettei vuorineuvokseksi edes päässyt ilman tiiviitä idänsuhteita?

Englannin kielessä nämä ”ahot”, ”lipposet” ja muut suharit luokitellaan kategoriaan assets, varat. Varsinaisia vakoojia he eivät ole, mutta ovat muuten itänapaurin agendalle suopeita toimijoita. Joskus käy kuitenkin niin, että varat muuttuvat vastuiksi ja vahingoiksi (liabilities). Tällaisia sattumuksia löytyy Trumpin hallinnosta jo aika monta.

Venäläisvaikutus Suomen politiikkaan oli aika kattavaa. Suomen Kuvalehti (SK 17, 28.4.2017) julkaisi pitkän artikkelin siitä kuinka BBC.n kuvausryhmällä oli vuonna 1979 vaikeuksia saada dokumenttiin virallisia lausuntoja koskien Neuvostoliitto. Yksikään ministeri ei suostunut BBC:n haastatteluun. Tämä kertoo tilanteen vakavuudesta, sillä tuolloin ulkoministerinä oli julkisuudesta elävä ja Neuvostoliiton kätyrinä toiminut Paavo Väyrynen. Väyrynen vältti vaivoin valtakunnanoikeuden, vaikka hän oli todistettavasti vehkeillyt venäläisten kanssa. Samanlaista meno on nykyisessä USA:n hallinnossa.

Kun katsoo tuossa SK:n jutussa olevaa ministerien nimilistaa, niin aika moni on vielä hengissä, mutta harva enää osallistuu politikointiin aktiivisesti. Parasta mitä he voisivat tehdä, olisi kertoa avoimesti ja rehellisesti kaikesta mitä he näkivät ja kokivat Neuvostoliiton taholta. Se vasta olisi kunnioitusta herättävä teko, ei se että he näinkin kauan onnistuneet vähättelemään ja piilottelemaan omaa osuuttaan tapahtumien kulussa.

Neuvostoliitto tunkeutui moneen suomalaisiin ministeriöihin. Ulkoministeriössä, sisäminiteriössä, puolustusministeriössä ja mahdollisesti, jopa todennäköisesti, muissakin oli omat kätyrinsä. Tuolloin ei vielä käytössä nykyisen kaltaisia tietojärjestelmiä, joten urkkimisen hoitivat ihmiset.

Neuvostoliiton seuraaja Venäjä on ainakin Yhdysvalloissa saanut myötämielisiä toimijoita eri ministeriöihin tietomurtojen lisäksi. Tiedä sitten, missä venäläiset ovat harjoitelleet nykyisen maailmanmenoon soveltuvia toimintatapoja? Suomi on oikein hyvä veikkaus harjoituskappaleeksi monen muun Euroopan maan lisäksi.

Venäjälle myötämielisten toimijoiden kiemurtelusta saatiin hyvä esimerkki kaksi päivää sitten, kun USA:n oikeusministeri, Jeff Sessions, oli senaatin kuultavana. Ikääntyvällä ja uransa ehtoopuolella olevalla Sessionsilla oli tähtihetkensä. Saimme suorassa lähetyksessä nauttia hänen kiemurtelustaan vaikeiden kysymysten äärellä. Tällaisessa kiemurtelussa suomalaiset kunnostautuivat erinomaisesti vuosikymmeniä sitten. Ei ole lainkaan yllättävää, että suomalaiset pyrkivät välttelemään ulkomaisia tiedotusvälineitä kuten tuossa yllämainitussa BBC:n tapauksessa. Kotikentällä Neuvostoliiton kätyreiden jutut upposivat suomalaisiin ja sama näyttää toistuvan juuri nyt USA:ssa.

Venäläiset ovat onnistuneet erinomaisesti korruption levittämisessä yleiseksi toimintatavaksi länsimaiden hallintoon. Olisi mielenkiintoista lukea kattava tutkimus näiden kätyrien psyyken profiileista. Lieneekö sellaista tehty? Mikä motivoi toimimaan kätyrinä?

Hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä löytyy myös Trumpin ja Urho Kekkosen välillä. Molemmat olettavat olevansa ”vahvoja johtajia”, mutta lopulta molemmat ovat aivan seinähulluja. Kekkonen ja nyt myös Trump ovat tiukasti venäläisten talutusnuorassa. Heidän hallintonsa ainoa tehtävä on löytää sopivia selityksiä kulloisillekin menettelytavoille.

Molemmille seinähulluille presidenteille vapaa tiedonvälitys on myrkkyä, koska toisinajattelijat pääsevät ääneen. Kekkonen onnistui vaientamaan toisinajattelijat varsin tehokkaasti pelottelulla. Samaa pelottelutaktiikkaa yrittää nyt vuosikymmeniä myöhemmin Trump, mutta paljon heikommalla menestyksellä. Tiedotusvälineet ovat muuttuneet perusteellisesti jo pelkän teknologisen kehityksen ansiosta, joten niitä on entistä vaikeampi kontrolloida.

Kekkosen Suomessa toisinajattelijoilla oli kova kohtalo. Kekkosen diktatuuri läheni kaiken kattavaa totalitarismia. Ketään ei taidettu sentään vangita mielipiteidensä takia, mutta Trump on ollut vaatimassa sellaistakin toimintatapaa. Kekkosen Suomessa toisinajattelijoiden elämästä pyrittiin tekemään kaikin tavoin ikävää ja hyvin siinä onnistuttiinkin.

Toisinajattelijoista tuli epähenkilöitä, joille ei sijaa julkisten virojen tai luottamustointen täytössä. Tiettyjen puolueiden jäsenkirja oli Suomessa viran edellytys. Yhdysvalloissa saman asian ajaa nyt republikaanisen puolueen jäsenkirja. Nepotismikaan ei ollut eikä ole tuntematonta.

Edellä kuvattujen nolojen, oikeastaan häpeällisten, menettelytapojen tutkimusta on yritetty tehdä. Suomen kohdalla äänekkäät noina aikoina eläneet myötämieliset historioitsijat ovat säännöllisesti puolustelleet tutkimuskohteidensa toimintaa. Ensimmäisenä mieleen tulee kekkostutkija Juhani Suomi. Hän on ollut rakentamassa henkilökulttia, josta ei vieläkään ole päästy eroon, tuskin päästäänkään Venäläisten kätyrillä, Donald Trumpilla, on vielä pitkä matka kyseiseen asemaan. Taitaa Trumpia harmittaa se, ettei hän ole Kim Jong-un, eikä edes Kekkonen.

Yhdysvalloissa 1950-luvulla vallitsi maccarthyismi. Kommunisteja nähtiin kaikkialla ihan ilman perusteita. Näitä jahdettiin ja monet tuomittiin aiheetta. Suomessa jahdattiin neuvostovastaisuutta aivan Neuvostoliiton viime hetkiin asti. Eipä taida olla historiassa sellaista aikakautta, ettei aina jotakin ryhmää olisi syytetty jostain, jota ei koskaan pystytä näyttämään toteen.

Nykyään Suomessa, Yhdysvalloissa ja monessa länsimaassa oikeistopopulistit ovat ottaneet roolikseen uhriutua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heitä jotenkin vainottaisiin ja sensuroitaisiin. Tämä metodi vain ei ole oikein toimiva. Oikeistopopulistitien argumentit tässä(kin) asiassa on helppo osoittaa pelkäksi mölinäksi.  On se kovaa kun he eivät itse pääse toteuttamaan sortavaa ja syrjivää politiikkaansa ja silloin kun pääsevät, on olemassa vastavoimia.

Venäläisten kätyrien kansallismielisyydestä on tullut tunkkaista ja nationalismista myrkyllistä. Oikeistopopulistit ovat ottaneet sanat ”kansallismielisyys” ja ”nationalismi” omaan käyttöönsä sellaisessa merkitysyhteydessä, että noista sanoista on tullut synonyymejä fasismille, fasismille jossakin muodossaan.

Nämä oikeistopopulistiset ”isänmaalliset” vyöryttävät keskustelupalstoja aika yhtenevästi kaikissa länsimaissa. Hyvin ovat venäläiset onnistuneet mobilisoimaan kätyrinsä ajamaan asiaansa ja monet kätyreistä eivät edes tiedä olevansa kätyreitä.

Nyt kun hämärät menettelytavat on paljastettu riittävällä varmuudella, demokraattisten voimien on korkea aika ryhtyä tarvittaviin vastatoimiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti