sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pekka Reinikaisen seniiliä kreationismia



Suomalaisen kreationismin ykkösnyrkki, Pekka Reiinkainen on taas avannut sanaisen arkkunsa ensin Seurakuntalaisessa ja myöhemmin Patmoksen verkkosivuilla.

Eilisessä postauksessa oli puhetta Leif Nummelan kiukusta ja tänään samaa kiukkua esittelee Pekka Reinikainen dementoituneessa kirjoituksessaan otsikolla: Antikristillisen median analyysi. Pekan, kuten Lefankin, kirjoituksia on käsitelty tässä blogissa niin monta kertaa, että niistä on enää vaikea saada mitään uutta aikaan. Annetaan nyt Pekallekin vähän huomiota, kun hän sitä niin haluaa. Kaikki mitä Pekasta on sanottu, pätee myös Lefaan ja päinvastoin.

Reinikainen: Olen aikaisemmin todennut, että maailman mielipiteen muodostaa viitisenkymmentä johtavaa journalistia. Heille on yhteistä raamatullisen kristinuskon vastustaminen.

Voihan sitä Pekka sanoa ihan mitä tahansa, mutta nyt tuon väitteen Pekka veti ihan hihasta ja hatusta. Ymmärtääköhän ikääntyvä seniili ukko, että kun heti tekstin aluksi heittää täysin perättömän ja seinähullun väitteen, niin kirjoituksen uskottavuus on kovalla koetuksella? Johtopäätöksen voi tehdä jo tässä vaiheessa: Seinähullua kirjoittaa seinähulluille seinähulluja!

Reinikainen: Heidän uskontonsa on humanismi, joka puolustaa oikeutta syntyvyyden säännöstelyyn, aborttiin, avioeroon, aikuisten väliseen vapaaehtoiseen seksuaaliseen vapauteen ja eutanasiaan. Monet ovat myös ekofasisteja.

Humanismi ei ole uskonto vaan filosofinen aatesuunta. Totta kai humanismissa puolustetaan erinäisiä oikeuksia, toisin kuin Reinikaisen propagoimassa kristinuskon versiossa. Mutta miten hitossa ekofasistit liittyvät tähän?

Minusta on helkkarin hauskaa kun seniili Reinikainen ampuu itseään jalkaan: Mitä toimittaja, teologi, tähtitieteilijä tai fyysikko ymmärtää anatomiasta tai fysiologiasta? Yleislääkärin pätevyydellä Reinikainen kuitenkin laukoo milloin mitäkin esimerkiksi kosmologiasta.

Nämä Reinikaisen väitteet ovat surkuhupaisessa kiukkuisuudessaan niin koomisia, että ne tekevät Pekasta camp-hahmon. Sekin lasketaan meriitiksi kreationistien parissa. Jos on Pekka Reinikainen turhautunut kreationismin irrelevanssiin, niin minä olen turhautunut Reinikaisen puppugeneraattorin paskapuheisiin.

Pekan riemastuttavan seniilin kirjoituksen voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti