lauantai 19. marraskuuta 2016

Kristinusko on silkkaa rasismia



Paskapuhemittari hyppäsi taas ihan tappiin, kun verkkojulkaisu Seurakuntalainen otsikoi juttunsa 19.11.2016: Kristinusko ja rasismi ovat mahdoton yhdistelmä.

Seurakuntalainen referoi Nuotta.com:n juttua, jossa ”asiantuntijana” oli käytetty Kristillisdemokraattien poliittista sihteeriä Sonja Falkia. Falk on ennenkin puhunut läpiä päähänsä, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta.

Falkin kaikin puolin typerin selitys rasismille on perisynti. Koska perisynti ei ole reaalimaailman ilmiö, se ei voi olla selitys yhdellekään reaalimaailman ilmiölle, esimerkiksi rasismille.

Kristinusko perustuu toiseuden ajatukseen. Kaikki ei-uskovat ovat noita toisia, vähempiarvoisia. Nuo toiset ovat aina potentiaalisia hyväksikäytön kohteita. Sitä tosin kutsutaan evankelioimiseksi.

Kristinuskon rasismia kumpuaa vanhatestamentillisesta juutalaisesta rasismista. Raamattu onkin rasismin opaskirja. Tältä pohjalta ei ole lainkaan yllättävää, että Ku Klux Klan on rasistinen kristillinen järjestö. Ja aivan samaa voi sanoa Sonja Falkin edustamasta puolueesta. Sitä kutsutaan nykyään maahanmuuttokriittisyydeksi, joka ei kuitenkaan ole kriittisyyttä vaan silkkaa rasismia toiseuden ajatuksen pohjalta.

Kristinusko on silkkaa rasismia ja jokainen Falkin kaltainen uskovainen on jo uskonsa prinsiippien nojalla rasisti, vaikka kuinka yrittäisi vakuuttaa jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti