maanantai 7. marraskuuta 2016

Fiksut nuoret aikuiset: Ei Jeesukselle!



Konservatiivinen verkkojulkaisu Seurakuntalainen jatkaa 5.11.2016 vaikerointia siitä, että nuoret aikuiset vähät välittävät jeesuksista, jumalista ja seurakunnista.

Tässä blogissa olen säännöllisesti kirjoittanut uskonnollisten yhteisöjen jäsenvärväyksestä. Verkkojulkaisu Seurakuntalainen on yksi epäeettisen jäsenvärväyksen pääpukareista Suomessa. Tämäkin värväysmenetelmä on amerikkalaista lainaa.

Jutun otsikko oli tunteisiin vetoava: Täyttäkää kirkot!. Jutun sanakäänteet olivat kuin Josh McDowellilta: Kun nuoret muuttavat toiselle paikkakunnalle, he luopuvat uskostaan. Uudella paikkakunnalla juuri mikään uskonnollinen toiminta ei tavoita näitä nuoria aikuisia.

Syynä on tietenkin se, että päästyään eroon painostavasta ympäristöstä, nuoret eivät voivat vihdoinkin ajatella vapaasti. Ei vaadi kovinkaan kummoista oman uskonsa perusteiden tutkimista, kun jo huomaa, että usko perustuu epätosiin premisseihin. Lisäksi uskon ja siitä johdettu seurakuntayhteys perustuu kaverin tekemisten kyttäämiseen, joka pahimmillaan tiivistyy periaatteeseen: tarkkaile ja rankaise!

Nuoret aikuiset ovat fiksuja: Ei Jeesukselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti