sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Ahvio juuttui taas kristofasismiin



Uusimmassa, 6.11.2016 julkaistussa, blogissaan Patmoksen Juha Ahvio jatkaa takuuvarmalla kristofasistisella linjallaan otsikolla: Venäläisten maa- ja kiinteistökaupat ovat vakava uhka Suomen turvallisuudelle.

Hiljattain Suojelupoliisin julkaiseman tilannearvion mukaan näin on; paitsi että em. instanssi ei pidä uhkaa vakavana vaan pelkästään uhkana. Ahvio ilmeisesti ajattelee vetoavansa lukijoihinsa emotionaalisella tasolla käyttämällä liioitteluun perustuvaa retorista tehokeinoa. Tämä on tyypillistä kristofasisteille.

Kirjoituksensa aluksi Ahvio pysyy otsikon nimeämässä aiheessa, mutta jo puolivälin paikkeilla siirtää maalitolppia ja näkee uhkia sellaisissa asioissa, joista turvallisuusraportti ei mainitse mitään.

Kenellekään ei liene yllätys, että Ahvio yrittää suomia kuvittelemaansa vasemmistoa taas kerran argumenteilla, jotka tässäkin blogissa on jo osoitettu amerikkalaiseksi lainaksi. Häkellyttävän sekä faktavapaan aasinsillan kautta Ahvio onnistuu liittämään kirjoitukseen spn-avioliiton, homot, kuvittelemansa gender-ideologian ja ruotsalaisten alentuneen maanpuolustustahdon. Miten tämän liittyy otsikon aiheeseen, se ei kaiketi ole kenellekään selvää.

Tällaisella aiheen käsittelytavalla lukion äidinkielen opettaja olisi antanut punakynän savuta. Jos jonkin nimeää kirjoituksen aiheeksi, niin oman uskottavuutensa kannalta olisi syytä pysyä aiheessa.

Näille kristofasisteille on tyypillistä roiskia mahdollisimman laajalla alalla: Ehkä silloin joku väite osuus oikeaa, tavallisesti ei.

Ahvion blogin voi käydä lukemassa tuolta:

Ahvion ajatteluun vaikuttavan amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston kristofasistisista taustoista käydyn keskusteluketjun voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti