tiistai 1. marraskuuta 2016

Ajattelin osallistua J-P Rahkosen kulttuurisotaan



Kun Jukka-Pekka Rahkonen julisti viime viikolla kulttuurisodan, niin minä ajattelin ottaa osaa siihen sotaan. Tiedossani ei vain ole kenen kanssa ja ketä vastaan Rahkonen sotaansa käy. Polkaisen ko. sodan omalta osaltani käyntiin tässä.

Kulttuurisodan avaus omalta osaltani on seuraava: Haastan Rahkosen kirjalliseen debattiin. Myös live-debatti käy, mutta silloin minä valitsen ajan ja paikan. Aloitetaan kulttuurisota siis kirjallisesti.

Menettely on seuraava: Valitsemme debatille moderaattorin. Moderaattori on henkilö, josta molemmat osapuolet pääsevät yksimielisyyteen. Moderaattorin avustuksella valitsemme spesifin, tarkasti rajatun ja hyvin määritellyn aiheen. (Uskovien kanssa keskustellessa heillä on ikävänä tapana laventaa aihetta niin paljon, ettei debatti ole enää mielekästä.)

Tämän jälkeen kumpikin kirjoittaa alustuksen maksimissaan 1500 sanaa. Jos teksti venyy pitemmäksi, niin moderaattori leikkaa tekstin poikki 1500 sanan kohdalla. Osapuolet toimittavat tekstin samanaikaisesti moderaattorille, joka myös julkaisee ne yhtäaikaisesti.

Tämä jälkeen kumpikin osapuoli kirjoittaa maksimissaan 500 sanan vastineen. Jälleen kerran moderaattori leikkaa rönsyt pois. Aikaa vastineen kirjoittamiseen on yksi vuorokausi.

Tätä vaihetta seuraa vuoropuhelu, jonka kuluessa kumpikin kirjoittaa maksimissaan 150 sanan kommentteja. Kyse on vuoropuhelusta, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että kommentit julkaistaan vuorotellen. Moderaattori pitää tästä huolen kuten pitää huolen siitä, että kommentit tosiaan ovat maksimissaan 150 sanan pituisia.

Edellinen vaihe kestää esimerkiksi kolme vuorokautta tai viikon; tai jonkin ajan josta on sovittu etukäteen moderaattorin kanssa. Tämän jälkeen ketju avataan yleisölle.

Aiemmin tänä vuonna haastoin Anas Haijjarin vastaavaan kaksintaisteluun, mutta hän ei ottanut haastetta vastaan. Katsotaan onko Rahkosella kanttia. Jos Rahkonen jänistää, niin hänen varamiehinään voisivat toimia Puolimatka ja Ahvio tässä järjestyksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti