Kun on seurannut
niin poliittisia tilaisuuksia kuin uskonnollista sekoilua sekä Suomessa että
Yhdysvalloissa, niin eroja ja yhtäläisyyksiä löytyy. Mahtavaa paatosta ja
mielenkiintoista sekoilua löytyy molemmilta puolilta Atlanttia.
Noita
spektaakkeleita ei oikein pysty seuraamaan ilman kourallista rauhoittavia tai
muita kemiallisia mielenmuokkaajia. Sinänsä outoa, että rock-konserteissa ei kemikaaleja
tarvita, vaikka amerikkalaiset tilaisuudet ovat järjestävästä tahosta
rakennettu spektaakkeleiksi. Korvatulppia tarvitaan vain silloin kun joku
asiastaan vakuuttunut saarnaaja tai poliitikko kirkuu mikrofoniin sekavaa
suolistoääniä muistuttavaa korinaansa. Tai mistä minä tiedän onko tuo kouristeleva
hahmo lavalla vakuuttunut asiastaan, en ole koskaan kysynyt. Kouristelu taas kuuluu
koreografiaan.
Suomessa tullaan
paljon perässä. Tilaisuuksia tarjoillaan kahvia ja pullaa, joskus ihan
makkaraakin. Toisinaan jaetaan ihan ämpäreitä. Tämä kertoo siitä, että
suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa, niin uskonnollisesti kuin
poliittisesti. Suomalaiset kerääntyvät sinne, missä saa jotain ilmaiseksi;
amerikkalaiset taas kokoontuvat sinne missä spektaakkeliin käytetään rahaa,
käytetään vaikka sitä rahaa ei edes olisi.
Demagogeja löytyy kummastakin maasta, mutta aste-erot ovat suuret.
Kummat lie enemmän sekaisin?
En ole käynyt
suomalaisessa uskonnollisessa tilaisuudessa vuosikymmeniin, joten tietoni
perustuvat toissijaisiin lähteisiin. Ei sen puoleen, en ole käynyt tuona aikana
amerikkalaisissakaan uskonnollisissa tilaisuuksissakaan. Eiköhän Amerikassa
silti jatku se perinteinen bat-shit-crazy-bible-thumping-meininki. Sellaisesta
on kai jo merkkiä Suomessakin nuoremmalle väelle suunnatuissa tilaisuuksissa.
Poliittisissa tilaisuuksissa olen sen sijaan käynyt aistimassa ilmapiiriä aina
kun se on ollut mahdollista.
Pyrotekniikkaa,
savukoneita mutta boa vielä puuttuu! Show must go on!
Paljon on
petrattavaa niillä kansanedustajaehdokkailla, jotka värjöttelevät torin laitaan
pystytetyssä kojussa hartaana toiveena, että edes joku ohikulkija pysähtyy
kojulle. Uuden äänestäjän hankkiminen olisi jo toiveiden täyttymys. Montako
rommitotia tuo värjöttelijä joutuu kumoamaan kampanjan aikana? Kemiallinen
mielenmuokkaaja se on rommitotikin
Kääpiönheittokilpailujakaan
ei ole näkynyt, mutta ei ole näkynyt sirkuksen partaista naistakaan.
Eikä Suomessa
näy protestoijiakaan. Amerikassa sellainen kansalaisaktivismi on taas ihan
arkipäivää. Tilaisuus on epäonnistunut, jos se ei saa aikaan
vastamielenosoitusta, joka taas poikisi vastamielenosoituksen
vastamielenosoituksen ad infinitum.
Keskustalaisten
tupa-illoista on pitkä matka USA:n presidenttiehdokkaiden vaalitilaisuuksiin
sekä hyvässä että huonossa
Spektaakkelit on
valitettavasti Suomessa ulkoistettu (vai sisäistetty) internetin ihmeelliseen
maailmaan. Ymmärrän oikein hyvin, että Suomen talvessa ei tehdä vallankumousta,
kun pakkanen panee vaikka kukaan muu ei panisikaan. Ennen vallankumous sentään
siirrettiin sisätiloihin sateen sattuessa. Oi niitä aikoja!
Olipa sitten
kyse tupailloista tai poliittisista spektaakkeleista, niin esiintyjät ovat
samanlaisia – itseään tärkeinä pitäviä robotteja, joiden kömmähdyksetkin ovat
käsikirjoitettuja. Sitten kun sattuu yksikin autenttinen kömmähdys, niin
selittelyä riittää. Selittely taas on merkki pakonomaisesta oikeassaolemisesta.
Kuinka monta kertaa joku myöntänyt kömmähdyksensä. Paavo Väyrynen melkein
myönsi., muut eivät, ja Väyrysenkin tapauksessa paino on sanalla melkein.
Ehkä vasta
sitten on syytä olla huolissaan, kun suomalaisissa tilaisuuksissa alkaa näkyä
Pink Floydin keikoilta tuttuja lentäviä possuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti