keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Huhtasaari kierrättää republikaanien mölyä


Viime päivien puheenaihe keskustelupalstoilla on ollut tamperelaisen koulun oppilastyö, jossa Laura Huhtasaari esitetään oikeastaan realistisessa valossa: Lauran edustama poliittis-ideologinen suuntaus on ihan oikeasti tappajien ideologia.

Laura ja perässähiihtäjät ovat onnistuneesti vyöryttäneet keskustelupalstoja huutamalla korkealta kovaa. Möly on kuitenkin pelkkää mölyä faktavapaalta vyöhykkeeltä.

Jutut ovat lähes sanatarkkoja käännöksiä USA:n republikaanien vastaavista möläytyksistä. Tuosta puolueesta onkin tullut kaiken pahan ilmentymä länsimaissa. Toista samanlaista terroristiorganisaatiota ei lännestä löydy. Republikaanit ovat vaarallisempia kuin kaikki muut maailman terroristiorganisaatiot yhteensä. Perussuomalaiset pyrkivät hyötymään republikaanien asemasta ja hyvin he näyttävät onnistuneen.

Trumpismin mölyä kierrätetään maasta toiseen ja suuntauksen propagoijina Suomessa ovat perussuomalaiset etunenässä tappajiksi kuvatut Huhtasaari ja Halla-aho. Tamperelaisen koulun oppilastyö onkin osuva kuvaus kyseisistä henkilöistä.

Suomen republikanisoitumista on käsitelty tässä blogissa useammassakin postauksessa, joten ei toisteta koko tarinaa uudelleen. Kiinnostuneet kyllä löytävät ne arkistosta.

Huhtasaaren ja Halla-ahon persuille ja Amerikan republikaaneille on tyypillistä uhriutumisen lisäksi väkivaltafantasiat. Kaikessa on mukana väkivallan elementti ja väkivaltaa pyritään ulottamaan ihan kaikkeen. Tamperelainen koulu joutui palkkaaman vartijan uhkailujen takia.

Sekä perussuomalaiset että USA:n republikaanit ovat täysiä paskiaisia ja isoja arrogantteja mulkeroita. Yhdysvalloissa republikaaneille on syntynyt vastavoima. Milloin Suomessa saadaan aikaan persujen vastaista toimintaa?

Vaalit ovat tulossa ja nykyisessä tilanteessa persuihin kohdistuva ”opposition research” on entistä tärkeämpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti