perjantai 12. lokakuuta 2018

Laura Huhtasaaren ja Ville Tavion propaganda-apparaatti soluttautui kirkkoon


Kaikkea nuo perussuomalaiset keksivätkin vuoden 2019 eduskuntavaaleja koskevan kampanjoinnin alkumetreillä. Kirkotkin kelpaavat nykyään propagandan levittämisen foorumeiksi. Ennen sellainen oli varattu Kokoomukselle, jonka slogan ennen kyky-puolueeksi profiloitumista oli: koti, uskonto ja isänmaa. Vuosikymmeniä sitten tunsin yhden kokoomusnuoren, mutta ei hänkään tuosta fraseologiasta paljon perustanut. Siihen aikaan Kokoomus oli poliittisessa paitsiossa ja jotain muuta oli keksittävä. Aika ajoi noista fraaseista ohi ja perussuomalaiset omivat termit omikseen, mutta samalla he tekivät niistä niin perverssejä, että vanhat vielä elossa olevat sivistysporvarit irvistävät termien nykyiselle käytölle. Sivistysporvarit melkein kuolivat sukupuuttoon jo silloin 70-luvuilla. Porvareista tuli rosvoparoneita ja suunta on kiihtynyt suuryritysten vallan kasvaessa sellaiseksi, että globaaliin yritysten mielivaltaan voi vastata vain globaaleilla ratkaisuilla. Siinä touhussa kansallismielinen ja isänmaallinen talouspolitiikkaa tarkoittaa käsien nostamista pystyyn. En ole kuullut ainuttakaan kansallismielistä ratkaisumallia globaalin riisto- ja rosvokapitalismin kurjistavaan vaikutukseen. Rosvokapitalismi on nykyään se kaikkein vaarallisin prosenttijengi.

Maanantaina järjestettiin Turussa tilaisuus, josta perussuomalaisten propagandajulkaisu Suomen Uutiset repi otsikon: Kirkko kohtasi perussuomalaiset – Huhtasaari lähetti terveiset: ”Olkaa rohkeita”.

Penismittelöön puolueensa puheenjohtajan kanssa ajautuneelta Huhtasaarelta tällainen kommentti oli oikeastaan enemmän kuin odotettu. Pari viikkoa sitten kolme tamperelaista koululaista kyykytti peniksiään vertailevaa Huhtasaarta ja Halla-ahoa niin perusteellisesti, että puolueen strategiapalaverien ainoa aiheena on ollut siitä lähtien damage control. Tällainen uskonnollinen ulostulo oli Huhtasaaren kannalta oikein oletettava. Nuoren maan kreationistin maailmassa universumi on 6000 vuotta vanha, Aatami ja Eeva historian todellisia henkilöitä, Nooan taikatulva tapahtui vain muutama tuhat vuotta sitten. Puhuvat käärmeet ja puhuvat aasit ovat harhaisen maailmankuvan peruskiviä. Mahtoi Bilieamia vituttaa kun hänen aasinsa jutteli niitä näitä. Tällainen maailmankuva diskvalifioi kenet tahansa, mistä tahansa vastuunalaisesta tehtävästä, mutta persuille se taas on meriitti. Kokoomukselle selvisi jo vuosikymmeniä sitten, että paskanpuhumisella ei pääse pitkälle. Paskanpuhujat narahtavat jutuistaan ennemmin tai myöhemmin ja se ura oli sitten siinä. Ainoan poikkeuksen tekee Paavo Väyrynen, mutta hän onkin kepuleista kepulein. Paavo Väyrynen eli jo silloin kun T. Rex oli vielä eläin.

Tuon Turun Mikaelin kirkossa järjestetyn bakkanaalin toisena esiintyjänä oli kansanedustajana toimiva Ville Tavio. Ville Tavio on se varsinaissuomalainen kansanedustaja, jonka ei tarvitse osallistua Huhtasaaren ja Halla-ahon penismittelöihin, sillä Ville Taviolla on keskellä otsaa iso kyrpä; ja se on todella iso, isompi kuin Pinokkion nenä. Vielä ei ole selvinnyt, onko Taviolla ollut kyrpä otsassaan syntymästään asti, vai kasvoiko massiivinen sukupuolielin otsaan jossain myöhemmässä elämänvaiheessa. Lopputulos on kuitenkin sama: Ville Tavio on vittumainen mies, tai hänen tapauksessaan kyrpäinen mies. Taviota ei lainkaan hävetä, että hänellä on kyrpä otsassa. Häpeämätöntä sakkia nuo persut.

Tapahtuman konna on kuitenkin kirkkoherra Jouni Lehikoinen, joka oli antanut seurakuntansa tilat propagandakäyttöön. Kun Suomen ev.lut. kirkko kerää verot jäseniltään, niin on typerryttävän moraalitonta, että tiloissa järjestetään uusfasismiin kallellaan olevan järjestön tilaisuus, vaikka Tavio ja Huhtasaari kuinka yrittäisivät olla hartaita kristittyjä. Kaiken tähän mennessä ilmitulleen informaation perusteella molempien persukansanedustajan kristillisyys on vain ja ainoastaan islamofobiaa. Se, mitä heidän kristillisyydestään jää jäljelle, tarkoittaa kristinuskon haitallisimpia muotoja.

Ville Tavio heitti tilaisuudessa jonkin isoäitivertauksen, mutta se oli niin typerä, ettei se tarvitse lainkaan referointia. Noissa kristillisissä piireissä vertauksien käyttämistä pidetään oikein viisaan ihmisen puheena. Näinhän asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Vertauksia käyttävät huijarit, joilla ei ole mitään pätevää sanottavaa ja sanoman substanssikin on silkkaa psykedeliaa. Mitä lie ”herkkusieniä” Tavio veteli ennen esiintymisvuoroaan?  Juuri siksi Jeesuskin puhui vertauksin: mitään tähdellistä asiaa ei ollut, mutta jotain oli ihan pakko päästä sanomaan, joten vertaukset toimivat paskapuheena. Poikkeuksia ei juuri tunneta. Vertaukset ovat melkein aina kontekstista riippumatta paskapuheita. Ehkä joku silti pitää vertauksia kovinkin viisaina. Sitä ne eivät ole.

Seuraavana vuorossa oli Laura Huhtasaari. Tässä vaiheessa kaikkien hälytyskellojen pitäisi soida: Danger! Danger!

Lauralta kysyttiin: ”Miten nuoret saadaan kiinnostumaan kirkon sanomasta?” Tällä viitattiin tyhjiin kirkkosaleihin. Vastaus löytyisi tästä blogista, mutta Laurahan ei lue tätä blogia. Neljän vuoden aika politiikkaa ja uskontoja on tarkasteltu postauksissani aika monesta perspektiivistä. Jotain relevanssia näillä kirjoituksillani on ollut suhteessa tuohon Lauralle esitettyyn kysymykseen.

Laura tarinoi vastauksessaan seuraavasti: ”Minä oikeasti toivon sitä, että kirkko rohkeasti puolustaa kristillisiä arvoja, kristittyjä, kristillistä perinnettä, koska muuten islam pyyhkii yli. Me tarvitsemme vahvan kristinuskon Suomeen.”

Englannin kielessä on kuvaava sana Huhtasaaren kommentoinnille – fearmonger. Se tarkoittaa suunnilleen pelon lietsomista, mutta minä sanoisin sitä pelkovaikeroinniksi.

Kaikki tuo mitä Laura tuossa sanoi, on kopioitu USA:n uskonnollisen oikeiston retoriikasta. Republikaanit ovat toistaneet mantraansa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tuolla retoriikalla ei kyllä kasvateta munaa, vaikka se saattaakin olla Lauran toiveissa.

Oikeastaan Laura toistaa Putinin pelikirjan retoriikkaa, mutta tuo retoriikka kierrätetty Amerikan kautta. Siellä siihen on lisätty muutama löyhkäävä lisämauste. Persut ja krisut ovat hyväksyneet tuon kaiken inhimillisen humaanisuuden vastaisen narratiivin juonen karvoineen päivineen. Sellainen paskapuhe vetoaa helposti niihin joiden psyyken profiili on jo valmiiksi patologinen. Tuo joukko on menetetty, eikä heitä saada palautettua ihmisten kirjoihin, joten meidän muiden tehtäväksi jää minimoida heidän haittansa. Tämä tietenkin kuluttaa intelligentsian  resursseja, mutta ainakin toistaiseksi olemme selvinneet ihan kiitettävästi

Sellaiseenkin johtopäätökseen voi tulla Tavion ja Huhtasaaren vaikerointia tarkastellessa, että persut ja kristillisdemokraatit kilpailevat paljolti sanoista äänestäjistä. Persujen ja krisujen yhteinen kannatus taitaa liikkua maksimissaan jossain 15 prosentin paikkeilla. Tämä joukko siis kannattaa autoratiivista totalitarismia, dominionistista kristofasismia ja kaikkea sitä, mitä tässä blogissa on kritisoitu vuosien ajan.

Huhtasaari esittää oikein ultimaatumin: Me tarvitsemme nuorisoherätyksen. Haluan, että jokaisella nuorelle olisi ilon aihe tulla kirkkoon, saisimme täytettyä tämän salin vielä teidän lisäksenne nuorilla. Haluan että kirkot ovat täynnä Suomessa./…/ Älkää alistuko yhteiskunnan hegemonia edessä. Pitäkää Raamatusta kiinni. Pitäkää evankeliumista kiinni. Pitäkää Jumalan sanasta kiinni. Se on rohkeutta., ja sitä teiltä odotamme.

Suomeen herätystä on odotettu jo kauan. Se tapahtuu ehkä jo huomenna, mutta herätys tapahtuu aina nurkan takana, joten sillä ei ole merkitystä kuin nurkan takana majaileville manipulaatiolle alttiille väestölle. Eivät nämä nurkan takana majailevat mitään yhteiskunnan roskasakkia ole. Heidän täytyy vain kävellä nurkan ympäri ja silloin maailma ilmenee heille sellaisena kuin oikeastaan on – aika mukavana paikkana, vaikka nämä fearmongeria viljelevät moukat toista väittävätkin. Moukat ovat perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehtymätön luonnonvara, vaikka vähitellen heidänkin rivinsä harvenevat. Nuorten keskuudessa on käynyt suoranainen kato.

Toki kannattajiakin Tavion ja Huhtasaaren takapajuisuudelle löytyy. Tuon Suomen Uutisten jutun kommenttiosuudesta löytyy yhden nimimerkin tilitys koskien kirkon ja valtion eroa Näin se vuodatus meni: No ”ennen vanhaan” sitä eroa ei juuri ollut ja yhteiskunnat ja yhteiskunnat rakentuivat paljolti kristillisen moraaliopin pohjalta. Nyt on tietysti toisin, Jumalalle on käännetty selkä ja moraalioppi luodaan uudestaan ihmisen omien kokemuksellisten aivoituisten mukaan, ja kun ajattelee mihin kaikkeen törkyyn ihminen kykenee niin ei hyvältä näytä. Toisaalta ero pitäisi olla selvä: kirkon ei pidä ottaa mallia maallistuneesta valtiosta ja toisaalta valtio ei saisi määrätä kirkon oppia. Ei nämä asiat tietenkään ihan yksinkertaisia ole.

Ville Tavio taas yritti jutustella jotain valtiofilosofiasta, mutta vituiksihan se meni ja niin tapahtui aina kun ei ole edes perustietoja valtiofilosofiasta. Persuille, siis heidän kannattajilleen, näyttää kelpaavan faktaksi kaikki, mitä joku keksii vain sanoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti