Perussuomalaisten penismittelö Huhtasaari vs. Halla-aho

Laura Huhtasaari haluaa kasvattaa isomman peniksen kuin Jussi Halla-aholla on. Jussista taas tuntuu, että munat surkastuu, pois putoaa… Tämä tietenkin sillä oletuksella, että Jussilla on jotain, joka voi pudota pois. Kun seuraa näiden kahden perussuomalaisten nokkahahmon touhuja, niin on hieman epäselvää, kumman testosteronitaso on korkeampi: toisella se on nousussa, toisella laskussa.  Muilla persuilla ei ole penismittelössä mitään mahdollisuuksia.

Aamulla kun korkkaa aamukaljan ja kurkistaa internetin ihmeellisille keskustelupalstoille, niin kaljat ovat lentää näppikselle; toisinaan pelkästä hirnuvasta naurusta, toisinaan taas silkasta vitutuksesta. Ehkä vitutus ei sittenkään ole se kaikkein kuvaavin ilmaisu. Miten olisi ”hämmästys”? Hämmästystä seuraa näppiksen kuivaaminen kaljasta. Toistaiseksi näppis on suostunut toimimaan lukuisista kuivauksista huolimatta. Kuinka paljon kaljaa näppis kestäkään?

Kun näppis on kuivattu kaljasta, voi siirtyä aina niin ihmeellisen internetin uutispalstoille. Onhan niitä ihan oikeitakin uutispalstoja ja niitä on ihan hyvä seurata, jos haluaa tietoa. Hassun hauskat isänmaallisten salaliittoteoriat ovat niitä kaikkein hupaisimpia juttuja. Niitä löytyy valeuutissivustoilta, joita voi kutsua vaihtoehtomedioiksi, jos haluaa olla kiltti. En tiedä, haluanko olla tänään kiltti.

Huhtasaari lykkäsi vaalivankkurinsa liikkeelle, mutta ne vankkurit rämisevät pahemmin kuin 1980-luvulla omistamani Buick Skylark. Molemmat ovat luotettavia; vaalivankkurit vievät kohti auringonlaskua varmasti, Buick taas vei sinne minne kuski halusi. Juoksukilpaluissa varaslähtö aiheuttaa hylkäämisen, mutta politiikassahan ei tunneta varaslähtöjä, kun monta konnaa on samalla viivalla: paikoillenne, valmiit…hep!

Naljailu ja leukailu kuuluvat politiikkaan, hyvin usein myös suoranainen vittuilu. Se vaatii paksua nahkaa, mutta perussuomalaisten primadonna, Laura Huhtasaari, on huono kestämään mitään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä saati sitten silkkaa vittuilua. Juuri tästä syystä Huhtasaarta tuleekin kritisoida kärkevämmin kuin muita poliitikkoja. Ei ne munat silläkään tavoin Lauralle kasva, mutta ehkä nahka paksuuntuu. Tosin Laura saattaa kuoria jokaisen millin uutta nahkaa kuorintavoiteella. Isänmaallista olisi käyttää suomalaisvalmisteista raastinrautaa. Ehkä sellainen löytyy rautakaupan varastosta. Jos ei löydy, niin ehkä sitten museosta.

On aivan mahtavaa häröilyä, että kolme tamperelaista nuorta kuohivat Lauran munat, vaikka Laura kovasti yrittikin kasvattaa munaa. Siis kolme koululaista!  Tällaisia nuoria tarvitaan. Näillä tamperelaisilla koululaisilla oli asenne kohdallaan.

Onko Tampereella siten jotenkin erityisen radikaalia nuorisoa? Siltä se vaikuttaa, jos perustaa näkemyksensä Huhtasaaren stooreihin. Tampereen vesijohtovedessä täytyy olla jotain radikalisoivaa kemikaalia, tai sitten ei. Kuinka paljon vesijohtovettä täytyy juoda, jotta radikalismin lamppu syttyy? Noiden nuorten radikalismi suorastaan säkenöi.

Ihmiset alkavat toivottavasti olla kyllästyneitä näiden oikean laidan poliitikkojen tekopyhyyteen. Nämä oikein kehuskelevat kuinka lapsimyönteisiä he ovat, mutta kun kolme lasta tekee kantaaottavan julisteen, niin noiden lasten kimppuun käydään kaikin mahdollisin tavoin. Sitten kun näiden tekopyhien mulkeroiden annetaan kuulla kunniansa, niin siitä seuraa uhriutuminen. Mahtaa vituttaa kun heidän kanssaan ei enää leikitä? Edes lapset eivät leiki näiden aikuisiksi itseään kutsuvien kanssa.

Huhtasaaren olisi ollut syytä opettajana huomata, että nuoret ovat aivan helkkarin fiksuja. Tosin tällainen vaatii Huhtasaaren kaltaiselta havainnoijalta paljon. Kun akateeminen oppiarvo perustuu plagioituun opinnäytetyöhön ja suullinen ilmaisu Amerikasta omaksuttuihin puheenparsiin, niin tuloksena ei voi olla muuta kuin sontaa. Poliittinen paskakuski tarkoittaa juuri Laura Huhtasaarta: paskaa tuutin täydeltä ja kaikista tuuteista.

Vaaleihin on aikaa puoli vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua vaikka mitä.  Ehkä munaa kasvattavat perussuomalaiset siirtävät kiinnostuksensa kohteen persereikiin, hehän ovatkin myös isoja persereikiä. Regressiota genitaalitasolta anaalitasolle voi tässä joutessaan odotella.

Huhtasaari oli Sannikan revolverihaastattelussa kuin henkilö (huom. sukupuolineutraali ilmaisu), jolla on anustappi poikittain suolessa. Tai sellainenhan Huhtasaari on ilman anustappiakin.

Vaaleja ei voiteta pitämällä mölyä. Harvemmin kovinta ääntä pitävä kerää eniten ääniä. Naama norsunvitulla esiintyminen on sekin huonoksi havaittu menetelmä.

Romantisoitu huomio siitä, että isänmaallisia vastaan olisi olemassa jokin maanalainen salaliitto, lakkaa olemasta salainen ja liitto juuri nyt: minä olen teitä vastaan, mutta en ole liitossa kenenkään kanssa. Kai tämä läppärikin on sitten osa salaliittoa, en vain keksi miten. Naapurinikin on teitä vastaan kun ei äänestä teitä. Ai niin, hänellä ei edes ole äänioikeutta Suomen vaaleissa.

Kun seuraa maailmaa täältä ruudun takaa, maailma ilmenee juuri sellaisena kuin se on – absurdina. Absurditeetti onkin yksi harvoista vakioista. Hmmm…ei absurditeetti sittenkään ole vakio; absurditeetistakin löytyy astevaihteluita. En allekirjoita väitettä siitä, että todellinen maailma on jossain tuolla ulkona.

Kun perussuomalaiset kovin mielellään siteeraavat (mainitsematta lähdettä) amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston puheita ja tekstejä, niin heidän olisi syytä huomata, että ei niin kauan sitten etelävaltioissa oli rikos opettaa orjia lukemaan. Tästä huolimatta orjat oppivat lukemaan. Se taas merkitsi orjuuden lopun hidasta alkua. Taas kerran tieto oli valtaa.

Tamperelaisten nuorten medialukutaito oli polemiikkia aiheuttaneen julisteen tapauksessa ihan omaa luokkaansa. He kiteyttivät mallikkaasti sen, mikä Huhtasaaren ja Halla-ahon maagisessa ajattelussa on vialla.

Nykyisessä suomalaisessakin politiikassa tietämättömyys on hyve. Tietämättömyydenkin on oltava juuri oikeankaltaista tietämättömyyttä. Paras tietämättömyyden laji löytyy sieltä kentän oikeimmalta laidalta. Ennen oli noloa tai jotain vielä pahempaa olla tietämätön, nykyään tietämättömyys vaikuttaa ennakkovaatimukselta, jotta voisi uskottavasti kuulua Huhtasaaren ja kumppaneiden kulttiin.

Poliittinen fraseologia on kulutushyödyke. On vain nielaistava jokin oikean laidan esittämä väite ja jälkiruoaksi saa toisen samanlaisen annoksen. Tähän perustuu poliittinen markkinointi: Makeaa mahantäydeltä! Toinen vaihtoehto on ehkä sitten karvas kalkki. Kumpikaan ei kuitenkaan ole realistinen kuvaus vallitsevasta tilanteesta.

Vaalivankkureiden vetojuhdaksi on valjastettu tuo porilainen blondi. Puolueen virallinen johtaja, vuoden 2017 katastrofikokouksessa valittu Jussi, luimistelee jossain EU-parlamentin käytävillä. Briljantti strategia sekin, ei tarvitse liata omia käsiä; ei varsinkaan jos aikoo vielä tehdä jotain muuta kuin ajaa moraalisesti ala-arvoisia asioita. Porilaisella blondilla ei ole sen sijaan mitään menetettävää: uskottavuus on mennyt jo ajat sitten, urakehitys ajoi karille kansanedustajaksi pääsyn myötä. Ura on saavuttanut lakipisteensä ja loppu on pelkkää alamäkeä. Ja sitten vielä gradu! Plagioitu sekin!

Vaalistrategiana itsensä nolaaminen taitaa olla varsin toimiva tapa.

Porilaisen blondin ja sen yhden Jussin vaalivankkureiden muut vetojuhdat ovat kovin mustavalkoisia hiippareita. Tällainen binaarinen ajattelu on kovin tuttua uskonnollisten ääriliikkeiden yhteydestä. Oikeastaan uskonnolliset liikkeet ovat kaikki ääriliikkeitä. Premissit ovat joko selvästi epätosia tai todentamattomia, joten faktoiksi niitä ei voi lasketa. Samoin persujen poliittisena ääriliikkeenä on mahdotonta esittää tosia premissejä. Epätosista premisseistä voi vetää vain epätosia johtopäätöksiä, eikä poikkeuksia tunneta; ei vaikka kuinka polkisi jalkaa.

Rennoimpina hetkinäänkin nämä mustavalkoiset ovat kovin tiukkoja. Otsasuonet pullistuvat päässä, verenpaine ja kiukku kohoavat. Ironiasta ja varsinkin itseironiasta tulee väkinäistä puristamista ja niin näyttää tulevan kaikesta muustakin.

Rystyset veressä puristava porilainen blondi on samaan aikaan koominen että säälittävä, vaikka porilainen blondi ei ansaitsekaan edes yhtä säälipistettä. Veikeää silti seurata tiettyjen tahojen kireitä ilmeitä.