Vaalikampanjat
saivat eilen vauhtia eduskunnasta, kun siellä jutusteltiin pitkään hallituksen
työllisyyteen liittyvistä toimista. Sinänsä on aivan sama puhutaanko
työllisyydestä, työllistämistä vai irtisanomisten helpottamisesta
pienyrityksissä. Asia ei muutu miksikään.
Täysistunnon
seuraaminen olisi vaatinut isoa kaljavarastoja ja tupakkaakin olisi kulunut.
Parhaat palat sentään seurasin, eikä tänään ole krapulakaan. Popcornista en
pidä, joten paukkumaissikin jäi väliin.
Hallitus ja
oppositio yrittivät nokitella toisilleen ja tämä kuuluu asiaan. On siis aika
pateettista, että tuollaista nokittelua paheksuttiin. Demokratian kannalta on
oleellista, että kansanedustajat saavat sanoa sanottavansa. Ei kaikilta voi
odottaa Ciceron retorisia taitoja.
Hallituksen ja
opposition nokittelu on oikein tervetullutta vaihtelua sanelupolitiikkaan perustuvaan
”sopimusyhteiskuntaan”. Kolmikanta on sinänsä aivan hyvä lähtökohta, mutta
oletus siitä, että se olisi jotain ikuista, ja jolle ei olisi vaihtoehtoja, on
jäykkää ajattelua. Väite siitä, että työmarkkinat Suomessa olisivat jotenkin
erityisen jäykkiä, ei pidä paikkaansa. Työmarkkinoita koskeva ajattelu on sen
sijaan aivan erityisen jäykkää. Työmarkkinoista puhuvat ovat järjestäen kuin
rautakangen nielleitä.
Kun ajattelu
perustuu menneisyydessä vallinneisiin menettelytapoihin ja samanaikaisesti
toimintaympäristön perustavaa laatua oleva muutos on jätetty huomiotta,
tuloksena on ollut sopimusyhteiskunnan masinoimia huonoja sopimuksia.
Tällä
hallituskaudella oppositiota on viety kuin litran mittaan. Vaalien kynnyksellä
oppositio on yrittänyt ryhdistäytyä ja tämä on tietenkin närästänyt ja
närkästyttänyt hallitusta. Hallitus ehkä tuudittautui ajatukseen siitä, että he
eivät kohtaa vastarintaa. Tällainen tunne kaikkivoipaisuudesta johtaa
katastrofiin ja katastrofin partaallahan hallitus on ollut jo toista vuotta. Tulipaloja
on sammutettu siellä täällä.
Vetoaminen
välttämättömyyteen ja vaihtoehdottomuuteen on sekin niin eilispäivää. Eivät
ihmiset niin tyhmiä ole, että omaksuisivat tuollaisen politiikan pureksimatta.
Konsensusajattelu kumpuaa juuri näköalattomuudesta, vaihtoehtojen rationaalisen
arvioinnin puutteesta. Aikansa konsensusajattelu toimi, mutta kuten tuossa
edellä sanoin, maailma on muuttunut ja muuttuu alati kiihtyvällä vauhdilla,
joten ristiriidat lisääntyvät ja tulevat lisääntymään.
Tällä
vuosisadalla muutama poliittinen puolue on Suomessakin perustanut omia
ajatuspajojaan ja ajatushautomojaan. Tulokset ovat olleet aika laihoja. Sama
pätee kaupallisiinkin ajatushautomoihin. Poliittisen strategian luominen on perin
alkeellista. Suomessa ajatushautomot ovatkin enemmän lobbausjärjestöjä kuin
varteenotettavien vaihtoehtojen strategiseen analysointiin tähtääviä
organisaatioita.
Tänään
eduskunnan tosi-tv jatkuu, kun päästään äänestämään. Ensimmäiset vedot on jo
asetettu. Viikon voittajaa ei löytynyt. Huhtikuuhun on vielä pitkä aika, joten
seurataan tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti