Väkivallattoman radikalismin tarpeellisuus

Ammattiyhdistysliikkeen välttämätön uusi radikalismi

Eduskuntavaaleihin on puoli vuotta aikaa. Silloin on seuraava mahdollisuus vaihtaa lainsäätäjät, mutta sitä ennenkin voi vaikuttaa. Yksilöistä kumpuava kansalaisaktivismi on tarpeellisempaa kuin ehkä koskaan aiemmin Suomen historiassa.

Kollektiivisesti on saatu Suomessa paljon aikaan. Kiitos tästä kuuluu paljolti ammattiyhdistysliikkeelle. Pitkällisten ponnistelujen jälkeen ammattiyhdistysliike on kuitenki nkuohittu, eikä ilmiö ole pelkästään suomalainen vaan samansuuntaista muutosta on tapahtunut kaikissa Euroopan teollisuusmaissa.

Suomessa ammattiyhdistysliike on suunnitellut syksyksi 2018 erinäisiä voimannäyttöjä. Tätä voi tervehtiä ilolla. Tosin liike on käynyt viimeiset parikymmentä vuotta eloonjäämistaistelua, joten kyseessä saattaa olla koko liikkeen kuolinkouristukset ennen kuin liike vajoaa irrelevantiksi puuhakerhoksi.

Ammattiyhdistysliikkeen olisi ollut syytä ryhtyä väkivallattomaksi radikaaliksi liikkeeksi jo vuosia sitten, koska nyt se saattaa olla jo liian myöhäistä.

Väkivallattomaan radikalismiin sopii oikein hyvin vaikka sitten laittomat lakot. Näille laittomillekin lakoille löytyy legitimiteetti pelkästään siitä, että palkansaajien asemaa on kurjistettu lainsäädännöllisesti vuosikymmeniä. Korporaatioiden tyranniasta on tullut vallitseva laillinen normi. Kun asiaan ei juuri voi vaikuttaa, ei edes neljän vuoden välein järjestettävien eduskuntavaalien puitteissa, on otteita kovennettava vaikka sitten laittomilla työtaisteluilla. Lakeja voidaan muuttaa, kunhan riittävän monta yksilöä osallistuu kukin omilla tahoillaan lakkoiluun. Ääni on saatava kuuluville ja mikäpä sen parempi keino kuin iskeä korporaatioiden tuottoihin.

Hyvin hajautettu väkivallaton radikalismi iskee kaikkein kipeimmin sortaviin rakenteisiin, jotka pysyvät pystyssä sortavan lainsäädännön ansiosta.

Naurunalaiseksi asettaminen

Eräs toimivaksi todettu väkivallattoman radikalismin muoto, on jonkin ilmiön, ihmisen tai asettaminen naurunalaiseksi.

Yksi esimerkki tällaisesta radikalismin muodosta sattui Tampereella talvella 2015-16.

Tuolloin Tampereen kaduilla partioi väkivaltaiseksi äärioikeistolaiseksi luokiteltava Soldiers of Odin. Tämä kerho oli jo itsessään humoristinen ja naurettava, mutta tilannetta kärjisti Odineja seurannut klovniryhmä, joka irvaili Odinien kustannuksella talvisilla Tampereen kaduilla.

Väkivallattomasta radikalismista on näyttöä erilaisten vastarintaliikkeiden toiminnan johdosto. Ihan ensimmäisenä mieleen tulevat Mahatma Gandhi ja Martin Luther King. He eivät asettaneet vastapuoltaan naurunalaiseksi, mutta silti he olivat näkyviä radikaaleja.

Nykyään jonkin ihmisen, asian tai ilmiön naurunalaiseksi asettaminen toimii verkossa. Verkkovaikuttamisen huono puoli on kuitenkin möly ja kohina. Hyvin harvoin relevantti naurunalaiseksi asettaminen saa ansaitsemaansa julkisuutta.  Naurettavuudet sekoittuvat myös puhtaaseen trollaamiseen.

Saavuttamattomat ideaalit

Kansallismieliset, isänmaalliset, konservatiivit, kristilliset, kristilliset konservatiivit ovat kykenemättömiä elämään ideaaliensa mukaan.

En ole koskaan tavannut konservatiivia, joka esimerkiksi ajaisi vapausoikeuksien lisäämistä ilman, että vapausoikeudet määriteltäisiin juuri hänelle suotuisalla tavalla. Toisinajattelijoiden vapausoikeudet eivät ole koskaan suotavia ja pahimmassa tapauksessa ne olisivat kiellettyjä.

Edellä mainittujen kuppikuntien vapausoikeuksien toteutumisen valvomiseksi tarvitaan mittava valvontakoneisto. Samanaikaisesti nuo kuppikunnat ajavat lähes poikkeuksetta valvonnan ja sääntelyn purkamista. Kun valvontaa vähennetään toisaalla, lisätään sitä toisaalla suhteellisesti suuremmalla määrällä.

Erityisesti kristilliset konservatiivit ovat täysin kykenemättömiä elämään ideaaliensa mukaisesti. He poimivat väitteensä muinaisesta mytologiasta ja asettavat nuo väitteet kaikkia koskeviksi velvollisuuksiksi kykenemättä itse elämään niiden mukaan.

Kristillisillä konservatiiveilla on tapana asettaa toimimattomia velvollisuuksia maksimaalinen määrä, mutta oikeuksia ei ole kuin nimeksi ja nuokin oikeudet on repäisty mytologiasta.

Tässäkin tapauksessa kristilliskonservatiivisten velvollisuuksien naurunalaiseksi asettaminen toimii hyvin, sillä monet noista velvollisuuksista ovat täysin naurettavia. Tällaiset konservatiivit voivat ihan itse elää omien naurettavien kriteeriensä mukaan, mutta yleispäteviksi velvollisuuksiksi niistä ei ole.

Kristilliskonservatiivit ovat myös laajemman valvonta- ja kontrolliyhteiskunnan kannalla. Naurettavien kriteerien valvomiseen tarvitaan suuri joukko valvojia, jotka tuskin itsekään elävät noiden velvoittavien kriteerien mukaan. Kristilliskonservatiivit ovat tekopyhiä par excellence.

Kun ulkopuolinen vaatii kristilliskonservatiivia elämään kriteerien mukaan, niin se on jollakin käsittämättömällä tavalla vainoa ja sortoa. Tällaisiin projektioihin nämä konservatiivit perustavat koko agendansa. Heille omien heikkouksien realistinen kohtaaminen kognitiivisesta dissonanssista johtuen on ahdistavaa. Projektiot lievittävät ahdistusta.

Paine taantumusta kohtaan

Taantumus voidaan haastaa monella eri tavalla. Taantumuksellisten muutosvastarinta on haastettava kaikkialla missä sellaista sattuu kohtamaan.

Taantumukselliset eivät paradoksaalisesti ole kaikkea muutosta vastaan. Heille muutos tarkoittaa paluuta johonkin glorifioituun mystiseen menneisyyteen, jossa juuri he olivat hegemonisessa asemassa pystyen sanelemaan muille naurettavia velvollisuuksia. Nämä velvollisuudet puolestaan johtivat staattiseen moralismiin, joka puolestaan ei voi olla millään tavoin velvoittavaa, sillä moralismi ei perustu valintaan vaan pakkoon ja rangaistuksen uhkaan varsinkin silloin kun rangaistukselle ei juridisia perusteita. Juridiikka ei sanele teosta x rangaistusta, mutta moralismi sanelee. Kun riittävän moni jättää noudattamatta moralistista velvollisuutta, moralismi kaikessa naurettavuudessaan menettää vähäisimmänkin legitimiteettinsä.

Painetta on siis kasattava taantumuksellista konservatiivisuutta vastaan.

Paineen kohteiden lista tuntuu loputtomalta. Pitkän listan edessä ei ole syytä lamaantua. Ihmiskunnan historia on täynnä onnistuneita esimerkkejä vähittäisestä muutoksesta. Kun radikaalia painetta annetaan kutakin taantumuksellista tekijää kohtaan, johonkin seikkaan saada muutos.

Konservatiivinen taantumuksellisuus on monopolisoinut väkivallan

Taantumuksen, kaikkien tässäkin kirjoituksessa esiintyvien taantumuksellisten kuppikuntien, hegemonia perustuu väkivalta-apparaattiin tavalla tai toisella.

Taantumuksen ollessa vallassa väkivalta oikeutetaan systeemin selviämisellä. Systeemin vartijoista tulee väkivallan toimeenpanijoita, joilla muutosta vaativa radikalismi pyritään nujertamaan.

Historiasta voidaan kuitenkin todeta, että väkivalta on aina kääntynyt harjoittajaansa vastaan. Kaikki väkivaltaiset yhteiskunnat ovat aina kaatuneet omaan mahdottomuutensa. Väkivalta tai sellaisella uhkaaminen synnyttää aina ja varmasti radikaali vastavoiman, joka sekin saattaa olla väkivaltainen, mutta tyypillisesti se ei ole sitä.

Väkivalta ei välttämättä ole fyysistä väkivaltaa. Hegemonia-asemassa oleva taantumuksellisuus tavallisesti kieltää edistykseltä ja edistyksellisiltä oikeudet, jopa hyvin perustellut oikeudet. Tavallisesti tämä koskee joko hegemonia-asemassa olevien kritisoimisen kriminalisoimista tai moraalista paheksuntaa moralismin muodossa.

Konservatiiviseen ideologiaan voi hyvin vastata väkivallattomalla radikalismilla. Kaikkien moralististen vaateiden noudattamatta jättäminen on osoittautunut toimivaksi strategiaksi. Tämä pakottaa konservatiivit joko elämään tiukasti ideologisten premissiensä mukaan tai luopumaan niistä. Ideologiset imperatiivit taas ovat mahdottomia noudattaa, joten on selvää mitä tulee tapahtumaan.

Väkivallattoman radikalismin pragmaattisuus

Realismi ja pragmatismi työskentelevät radikaalien hyväksi. Kun muutosta tarvitseva tekijä on identifioitu, on käytettävissä olevien resurssien estimoinnin aika.

Radikalismi on kustannuksiltaan halpaa. Systeemin haastaminen on aina halvempaa kuin systeemin ylläpitäminen. Kun radikaalia muutosta tarvitseva seikka on identifioitu ja omat resurssit kartoitettu, on aika toiminnalle. Toiminta taas määrittyy muutosta vaativan seikan ja resurssien perusteella. Tämä on itseään vahvistava voima

Toiminnan luonne voi olla melkeinpä mitä tahansa; myös lainvastaista kansalaistottelemattomuutta. Radikaali pragmatismi ottaa myös huomioon sen, että lainvastaisella toiminnalla on seurauksia. Radikaalit kantavatkin vastuunsa radikaalilla tavalla.

Väkivallaton radikalismi on hauskaa ja mielenkiintoista

Mitä tärkeämpänä muutosta pidetään, sitä hauskempaa radikalismin on oltava. Kukaan ei jaksa työskennellä muutoksen eteen pitemmän aikaa, jos otsanahka on kurtussa koko ajan.

Ei radikalismi silti mitään karnevalismia ole, vaikka karnevaalin järjestäminen onkin hyvä ja toimiva symbolinen voimannäyte. Symbolien muovaaminen on sekin väkivallatonta radikalismia. Symboli voi olla hashtag tai karnevaali. Vaihtoehtoja kyllä löytyy.