Harvoin olen
ollut entisen pääministerin, Paavo Lipposen kanssa samaa mieltä, eikä ole syytä
muuttaa näkökantaani vieläkään. Tästä huolimatta Lipposella on mielenkiintoisia
tarinoita erityisesti 1960-luvun radikalismista.
Melkein kymmenen
vuotta sitten (19.10.2009) Kaleva
julkaisi Lipposen kirjoituksen: 60-luvun
radikalismi oli kansallinen ilmiö.
Tietenkin
Lipposen radikalismi oli kansallinen ilmiö, mutta samansuuntaista ajattelua ja
toimintaa löytyi kaikista länsimaista. Painotukset vain olivat erilaisia.
Kirjoituksensa
aluksi Lipponen kysyy: Mikä oli
olennaista 1960-luvun radikalismissa? Hän myös vastaa itse kysymykseensä: Rauhanliike!
Omat kokemukseni
ovat kovin erilaisia. Siitä olen Lipposen kanssa samaa mieltä, että vuosi 1968
oli käännekohta suomalaisessa opiskelijaradikalismissa. Tuolloin
opiskelijaliike politisoitui, eikä se toipunut siitä.
Lipponen
kirjoitti: Henkisesti poteroitunut, sodan
edellisen sukupolven yhä hallitsema Suomi tarvitsi luovien voimien
vapauttamista, isänmaan myyttien tuuletusta, yhteiskunnassa kasaantuneiden
ongelmien avointa käsittelyä.
Tuohon Lipposen
näkemykseen on helppo yhtyä. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään politiikasta
vaan muutosvaatimus koski aivan kaikkea alkaen yksilön vapauksista päätyen
kaikkein jäykimpiin yhteiskunnan rakenteisiin. Tämä tapahtui kaikkien
länsimaiden opiskelijaliikkeissä.
Meidän kulttuuriradikaalimme eivät olleet
harmittomia hippejä, vaan tarkoituksellisesti vanhempaa polvea provosoivia,
tahallaan huonosti käyttäytyviä hegemonian haastajia.
Tämä tuo
hymyilyttäviä muistoja mieleen.
Lipposen
johtopäätös tuosta ajasta on: Suurin osa
radikaaleista kesyyntyi lopulta hyvinvointivaltion rakentajiksi ja
puolueettomuuspolitiikan puolustajiksi./…/Suomalaisen radikaalisukupolven
valtaenemmistö omaksui snellmanilaisen kansallisen perinteen ja välttyi
ajautumasta yhteiskunnan ulkopuolelle. Traditio osoittautui vahvaksi, mutta
murros jätti pysyvät jäljet.
Oman kokemukseni
koskevat myös amerikkalaista opiskelijaradikalismia, mutta se on jo toisen
jutun aihe. Historiallisen muistelmat ovat aina mielenkiintoisia, vaikka ne
eivät koskisi omaa kokemusta välittömästi.
Lipposen
kirjoituksen voi lukea tuolta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti